Jutustelua!

Painovirheen Severi nakkasi sähköpostitse muutamat kyssärit ja minähän vastailin, tapani mukaan pitkän kaavan kautta ja jaaritellen. Voit lukaista jutun täältä: http://www3.jkl.fi/blogit/painovirhe/?p=7124

Japen leffavlogi nyt myös Facebookissa

Tätä se nykyaika on, yhtä someviidakossa seikkailua. Tein aikani ratoksi FB-sivun jonka kautta tulen jatkossa ilmoittamaan uusista Leffavlogin videoista sekä tietysti Leffablogin teksteistä, joskin jälkimmäisten suhteen on nyt menossa jonkinasteinen tauko kuten olet varmasti huomannut. Tottakai samat linkit tulevat löytymään myös täältä mutta kun Facebookin volyymi on mitä on, tuntuu jotenkin kätevämmältä ja tehokkaammalta jakaa ne myös siellä. Eli sen pidemmittä puheitta (kerrankin!), click: Japen leffavlogin Facebook-sivu.

Japen leffavlogi

Ok, koitetaanpa tällä kertaa vähän erilaista lähestymistapaa tässäkin blogissa jo kertaalleen käsiteltyyn huikeaan klassikkoteokseen. Olkaa helliä, tämä on ensimmäinen kertani.

Japen Leffavlogi #1 - Commando (1985)

#18 - The Running Man (1987)

 "Arvoisat katsojat, suoraan Planet FunFunista,

Suomen Keravalta Gladiaattorit-studiolta...

Gladiaattorit!"

Jokainen omaa ikäluokkaani edustava kohtalotoveri muistaa varmasti tuon JP Jalon legendaarisen alkuspiikin 90-luvun alkupuolelta. Vielä noihin aikoihin komeaa leijonanharjaa kantanut ja Hollywoodissa menestystä niittänyt Renny Harlin toi Suomeen täysin uudenlaisen TV-sarjan joka oli niin amerikkaa kuin se Suomessa parikymmentä vuotta sitten oli mahdollista. Gladiaattorit oli kuin eräänlainen showpainin ja TV-visailujen symbioosi jossa normaalit kuolevaiset kansalaiset pääsivät testaamaan fyysisiä ja psyykkisiä rajojaan lähes sarjakuvahahmomaisia Gladiaattoreita vastaan. Rennyn ja bestiksensä Markun Selinin yhteisen Harlin & Selin Productions-tuotantoyhtiön kautta Suomeen tuotu sarja saapui MTV3-kanavalle suuren huomion saattelemana vuonna 1993 ja se upposikin edustamaamme kohderyhmään kuin kuuma veitsi voihin. Seurasimme NHL-lippikset vinossa ja Turtles-reput täristen kuinka kilpailijat ottivat yhteen Gladiaattoreiden kanssa mitä mielikuvituksellisimmissa lajeissa. Oli Taistelupalloa, Viidakon valtiasta, Kaupunkisotaa ja ties mitä Stunt-rataa. Ohjelman suola olivat tietysti itse Gladiaattorit ja jokainen sai valita tästä melkoisesta friikkisirkuksesta oman suosikkihahmonsa. Vakuuttiko armoton Vääpeli vai suositko kenties tummaa ja mystistä Mohikaania? Miellyttikö silmääsi enemmän hevosnaamainen mutta vikkelä Salama vaiko kissamaisen seksikäs Pantteri? Näiden hahmojen lisäksi joukkoon mahtuivat sellaisetkin oman elämänsä sankarit kuin Tony "Viikinki" Halme sekä Virpi "Timantti" Butt joiden myöhempiä murheellisia vaiheita olemme saaneet seurata vuosien mittaan median välityksellä.

Gladiaattorit oli tosiaan jotain mitä emme olleet koskaan ennen nähneet kotimaisten TV-tuotantojen saralla. Isolla budjetilla Keravan Planet FunFun-sisähuvipuistossa kuvattu sarja tarjosi takuuvarmaa viihdettä ja pelkkä legendaarinen tunnusmusiikki kera yllämainitun spiikin kera saavat lahjomattomat niskavillat pystyyn. Sähkökitarat ulvovat, lukemattomat spottivalot vilkkuvat ja yleisö mylvii villisti kun Gladiaattorit syöksyvät areenalle yksi kerrallaan. JP Jalon lisäksi juontajakaksikkoon kuului Harlinin tuonaikainen hoito Katariina Ebeling ja nämä kaksi koittivat pitää parhaansa mukaan naamansa peruslukemilla kun Gladiaattorit uhosivat mikrofoneihin omia käsikirjoitettuja ääliömäisyyksiään. Ääneen pääsivät myös kilpailijat jotka olivat yleensä palomiehiä, fitness-ammattilaisia tai vastaaviin fyysisiin rasituksiin tottuneita mattimeikäläisiä. Jokaisessa jaksossa vastakkain oli kaksi kilpailijaa sekä miesten että naisten sarjassa ja voittaja pääsi jatkoon, lopulta ihan Jenkkeihin asti ottamaan osaa Gladiaattorien MM-kisoihin. Amerikan televisiossa kaikki oli tietysti suurempaa ja kauniimpaa ja MTV3 teki oikean kulttuuriteon televisioidessaan "lajin" MM-kisat vuonna 1994. Suomen edustajina kisoissa olivat Magnus Liljestrand sekä Minna Karhu, joista ensimmäisen kohtaloksi koitui MM-tittelin menettäminen viimeisen esteradan loppusuoralla. Karhu hoiti sentään hommansa kotiin ja nappasi maailmanmestarin tittelin amerikkalaisten ihmetellessä sivussa. MM 1994 Never Forget!

Gladiaattorit!

Loppujen lopuksi Gladiaattoreita nähtiin Suomen televisiossa vain vuosina 93-94 eikä sarja onnistunut nousemaan superhitiksi lupaavasta alusta huolimatta. Sarjan lisenssimaksut olivat varmasti tähtitieetelliset eikä Gladiaattorien edustama, suomalaiselle luonteenpiirteelle hieman epäluontainen pullistelumentaliteetti saanut kansan syviä rivejä TV-vastaanottimien äärelle. Gladiaattorit ripustivat trikoonsa kuivumaan, Keravan Planet FunFun suljettiin ja Harlin & Selin Productions lakkautti toimintansa. Nykypäivänä Gladiaattorit näyttäytyy yhtenä 90-luvun nostalgisista ilmiöistä joihin kuuluvat kuuluvat esimerkiksi TV-peli Hugo, musiikkiohjelma Jyrki ja Suomen kaikki peruskoulut hokemillaan täyttänyt Kummeli. Youtuben syövereistä sarjaa löytyy muutaman jakson verran joten menneisyyteen takaisin hamuavat voivat ottaa mukavan asennon ja nautiskella kunnon nostalgiatripin Gladiaattorien muodossa. Omalla vastuulla luonnollisesti.

Mutta takaisin 90-luvun alkupuolelle ja ala-asteen pihalle jossa olimme murheen murtamia. Kriisipalavereissa hätä oli todellista kun yritimme käsittää mitä ihmettä oli tapahtunut. Miksi näin kävi? Naskaliaivoillamme emme tietenkään ymmärtäneet TV-tuotannoista tai taloudellisista asioista tuon taivaallista. Amerikassa sikäläiset Gladiaattorit porskuttivat menemään vahvasti. Saatoimme vain kateellisina lukea lehdistä satunnaisia juttuja hurjista uusista ja eksoottisista lajeista joita rapakon takaiset ikätoverimme tapittivat viikosta toiseen. Painoimme leukamme rintaan ja potkimme kiviä pitkin ala-asteen pihaa. Missään ei ollut enää mitään järkeä. Vasta lyhyen aikaa kestäneet elämämme olivat menettäneet jo merkityksensä ja tulevaisuus näytti synkältä. Maailman paras TV-sarja oli viety ikuisiksi ajoiksi pois ja haimme lohtua jääkiekkokorteista ja Sega Megadrivesta. Silti mikään ei voinut täyttää tuota koloa sieluissamme.

Jostain kaukaisuudesta kantautui kuitenkin etäistä viidakkorummun pärinää. Pimeyden keskellä riutunut joukkomme sai vihdoin valonpilkahduksen jostain paremmasta kun joku oli kuullut varmoista lähteistä että joku oli kertonut että joku oli saanut tietää että joku oli nähnyt että TV:n gladiaattorikisailuista olisi tehty elokuva. Eikä kyseessä ollut mikä tahansa elokuva vaan ihan oikea väkivaltainen ja verinen toimintaelokuva. Kierroksia nostatti entisestään elokuvan vaaralliselta kuulostanut suomenkielinen titteli Juokse tai kuole, ja viimeinen niitti oli elokuvan päätähden paljastuminen. Noihin aikoihin en tajunnut uskonnoista juurikaan mitään yhtä kivenkovaa faktaa lukuunottamatta: Jumala ON olemassa, hän on lihaksikas ja hänen nimensä on Arnold Schwarzenegger. Tämä oli elokuva oli nähtävä. Heti.

Elokuvan julisteita eri maista. Oma lempparini oikeassa ylälaidassa.

Tietenkään tuo kohuttu elokuva ei oikeasti perustunut sen enempää kotimaisiin kuin amerikkalaisinkaan Gladiaattoreihin. Päinvastoin. Emme noihin aikoihin tienneet että The Running Man oli alunperin jo 1987 ensi-iltansa saanut elokuva joka toimi itseasiassa katalysaattorina American Gladiatorsille ja sitäkautta meille niin rakkaille Gladiaattoreille. Herrat nimeltä Dan Carr ja John Ferraro (kuulostaako tuo kenenkään muun mielestä pornonäyttelijän nimeltä?) olivat jo pitkään kypsytelleet ideaansa Rooman valtakunnan aikaisten gladiaattorien päivittämisestä nykyaikaan ja yhtenä suurena inspiraation lähteenä oli toiminut kyseinen The Running Man, tässä vaiheessa tosin vasta kirjan muodossa. Miehet saivat idealleen kummasti vetoapua kun Arnoldin tähdittämä elokuva saapui ensi-iltaan ja potkaisi ovet auki väkivaltaisen TV-realityn maailmaan. Elokuva oli kohtalainen hitti ja paljasti verisen kisailuohjelman potentiaalin. - Life imitates art, totesivat TV-yhtiön pamput dollarit haistaessaan ja pistivät rahat kiinni tähän irvokkaaseen formaattiin. Loppu onkin televisiohistoriaa.

Mennäänpä kuitenkin vielä taaksepäin. Kuten mainittua, The Running Man perustuu alunperin kirjaan. Alkuperäinen, vuoden 2025 dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuva kirja ilmestyi jo vuonna 1982 ja sen kirjoitti muuan Richard Bachman. Julkisuutta hanakasti vältellyt kirjailija julkaisi 70-80-luvun taitteessa useamman teoksen jotka kaikki keräsivät kiitosta sekä maltillista sukseeta. Innokkaimmat lukijat huomasivat miehen tyylissä yhtäläisyyksiä alan legendaan Stephen Kingiin eikä tämä ollut sattumaa. Media onnistuikin tonkimaan esille totuuden siitä että Bachman olikin todellisuudessa itse King. Mies tuotti noihin aikoihin niin paljon materiaalia ettei hän halunnut puskea kirjoja markkinoille jatkuvalla syötöllä omalla nimellään.

Elokuvan tuottaja Rob Cohen oli kuitenkin ostanut kirjan filmatisointioikeudet jo kauan ennenkuin King paljastui aliaksensa takaa. Tämä ei tietenkään vähentänyt miehen intoa elokuvaa kohtaa ja tuottajat rupesivatkin mainostamaan elokuvaa jo etukäteen Kingin nimellä. Tämä ei kirjailijaa miellyttänyt ja hän vaati että elokuvan tekijätiedoissa käytettäisiin samaa nimeä kuin kirjankin kannessa eli Richard Bachmania.

Olikohan kirjan nimi suomeksi "punaisen pallon sisällä huutava mies"?

Alunperin The Running Manin ohjaajaksi palkattiin George P. Cosmatos joka oli ohjannut vain vuotta aiemmin Sylvester Stallonen tähdittämät Rambo II:n sekä tässäkin blogissa juuri käsitellyn Cobran. Toiminta oli siis Cosmatoksen heiniä mutta yllättäen mies ajautuikin törmäyskurssille elokuvan tuottajien kanssa. Kun tehdään elokuvaa joka sijoittuu tulevaisuuteeen, saattavat visiot vaihdella tekijöiden kesken kovastikin. Tämän elokuvan tuottajat saivat huomata karvaasti kun he kävivät lopulta läpi viisi eri ohjaajaa joista jokaisen kanssa jouduttiin vääntämään elokuvan tunnelmasta ja maailmasta.

Ohjaajasekoilun keskellä mukaan tarttui silti jotain hyvääkin sillä castingverkkoon polski kunnon vonkale, itse Arnold Schwarzenegger. Mies oli juuri vapautunut Predator-elokuvan kuvauksista esiinnyttyään siinä ajojahdin kohteena ja jatkoi samantien The Running Manin kuvauksiin jossa mies oli, noh, ajojahdin kohteena. Elokuvan screenplaysta vastannut Steven E. de Souza (no tuo on ainakin pornotähden nimi) oli Arnoldin vanha tuttu sillä miehet olivat työskennelleet edellisenä vuonna yhdessä Commandon parissa. Tuon elokuvan tarinasta vastannut Souza tiesi Schwarzeneggerin vahvuudet ja Running Manin päähahmoa muokattiinkin elokuvaa varten huomattavasti kirjaversiotaan machompaan ja sankarillisempaan suuntaan. Arnoldin lisäksi ehdolla päärooliin olivat mm. Patrick Swayze, Dolph Lundgren sekä Christopher Reeve jotka kuitenkin kaikki putosivat laskuista yksi kerrallaan.

Kaiken säätämisen, aikatauluongelmien ja tuhlattujen dollareiden jälkeen elokuvan ohjaajaksi palkattiin Paul Michael Glaser jolla ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta elokuvien ohjaamisesta. Monet saattavat muistaa miehen kameran toiselta puolelta Starsky & Hutch-sarjan toisena päähahmona. Ohjaamista mies oli ehtinyt harjoittelemaan vasta muutaman TV-jakson verran (mm. Miami Vice) kun hänet istutettiin ensimmäistä kertaa suuren budjetin toimintaelokuvan puikkoihin. The Running Manin kuvaukset päästiin vihdoin aloittamaan.

On your mark... get set... go!

Lyhyen videopelimäisen intron jälkeen pääsemme suoraan keskelle tulevaisuuden dystooppista maailmaa. Elokuva sijoittuu erittäin kaukaiseen tulevaisuuteen eli vuoteen 2017. Ruudulla pyörii raskauttavaa selontekoa tuonaikaisen maailman menosta. Maailmantalous on romahtanut. Ruoka, luonnonvarat ja öljy ovat lopussa. Yhdysvalloista on tullut puhdasverinen poliisivaltio joka pitää kansakuntaansa rautaisessa otteessaan. Valtio kontrolloi kaikkea kommunikoinnista viihteeseen ja kaikki tämän ulkopuolinen on sensuroitu ja tukahdutettu pois näkyvistä.

TV:n suosituin ohjelma on The Running Man, brutaali reality-sarja jossa nykyajan teknologiaa käyttävät modernit Gladiaattorit ottavat yhteen kilpailijoiden kanssa. Kilpailijat on valkattu elinkautisvangeista jotka eivät taistele kisassa voittaakseen matkoja etelän lämpöön tai saadaakseen kotiinsa viimeisintä viihde-elektroniikkaa. He taistelevat vapautensa puolesta.

Valtion tiukka kuri ja säännöstely eivät tietenkään sovi kaikille kansalaisille ja suurkaupungeissa syntyykin tasaisin väliajoin mellakoita joissa tuskastuneet ihmiset vaativat oikeuksiaan ja etujaan takaisin. Yksi näistä mellakoista puhkeaa Kalifornian Bakersfieldissa jonka johdosta paikalle hälytetään poliisihelikopteri. Kopterin puikoissa on Ben Richards, Arnoldin näyttelemä elokuvamme sankari. Hän on joukkoineen matkalla rauhoittelemaan tilannetta ja 1500 aseettoman ihmisen muodostama mellakka vaikuttaa helpolta palalta. Yllättäen Richards saa kuitenkin ylemmältä taholta käskyn tulittaa kaikki mellakkaan osallistuvat ihmiset kuoliaaksi. Tämä ei suoraselkäiselle Richardsille sovi. Hän haistattaa vitut esimiehilleen ja pitää sen jälkeen liikuttavan puolustuspuheenvuoron nälkäisten naisten ja lasten puolesta. Kun Richards ei suostu teurastukseen, saa hän muut kopterissa matkustavat poliisisotilaat kimppuunsa. Seuraa lyhyt painiottelu ja pienen älinän jälkeen Richards löytää itsensä kasan pohjalta.

Tämän jälkeen tarina hyppää puolitoista vuotta eteenpäin ja matkaamme futuristiselle vankileirille joka muistuttaa enemmänkin jonkinlaisen louhoksen ja rakennustyömaan risteytystä. Vangit ovat paskaisessa ja raihnaisessa kunnossa ja täällä he ovat vain pelkkää ilmaista työvoimaa. Tilannetta valvovat raskaasti aseistetut ja Darth Vader-tyylisiä hengityssuojaimia pitävät vartijat. Vankilan pimeydestä, höyryn ja kipinöiden keskeltä esiin astelee tuttu testosteronia tihkuva lihaskimppu.

Nyt on mies!

Puolentoista vuoden takainen selkkaus helikopterissa toi Richardsille petturin maineen ja valtio passitti miehen vankilaan. Siellä hän on kasvattanut itselleen muhkean parran ja bodannut itselleen entistä suuremmat muskelit jotka hehkuvat rasvattuina kipinöiden loisteessa. Mies on kuin pronssinen jumala. Richards kantaa olallaan massiivista metallipalkkia ja näky synnyttää välittömästi mielleyhtymiä Commandon alkuun jossa John  Matrix astelee ruutuun ensi kertaa olallaan jättimäinen puupölli.

Kuten muutkin vangit, myös Richards kantaa kaulassaan elektronista kaulapantaa. Tämä on yhteydessä sähköiseen turva-aitaan joka pitää vangit kiltisti alueensa sisäpuolella. Aitojen ulkopuolelle hiipiminen aiheuttaa välittömästi hälytyksen jonka seurauksena panta räjähtää ja vanki menettää pituudestaan senttejä noin yhden ihmispään verran. Jostain syystä aitaa kuitenkin kontrolloidaan täysin suojaamattomasti vankien keskeltä ja Richardsin vankitoveri, elokuvan pakollinen rillipää-älykkö Weiss onnistuukin vakoilemaan tietoonsa aitoja kontrolloivan salasanan. Tämän jälkeen Richards pistää kumppaneineen pystyyn kunnon mellakan jonka keskellä vangit onnistuvat anastamaan itselleen aseita sekä salkun jonka välityksellä aitaa kontrolloidaan. Arnold pääsee heti vauhtiin ja hän tulittaakin puolenkymmentä vartijaa pois pelistä. Mukaan mahtuu myös näyttävä hengenriisto jossa Richards tarttuu aseetonta vartijaa munista, heittää tälle nasevan one-linerin ja ja pudottaa hänet lopulta kymmenen metrin korkeudesta varmaan kuolemaan.

Tulittavat vangit siirtyvät ulos jossa he saavat aidan vihdoin off-asentoon. Juhlivat vangit juoksevat pois leiriltä iloisesti aseitaan heiluttaen ja villisti mylvien. Richards myhäilee tyytyväisenä ja poistuu kohti taivaanrantaa Weissin sekä toisensa ystävänsä Laughlinin kanssa. Helpottuneet miehet eivät kuitenkaan tiedä että heidän vapautensa on vain väliaikaista.

Los Angeles, tuo kaupunki enkelt.. enkelien? enkelten? enkelielen?

Kolmikko hakeutuu Los Angelesiin jossa se lyöttäytyy yhteen varjoissa elävän kapinallisryhmän kanssa. Tämä pieni mutta sinnikäs vastarintaryhmä elää valtion tutkan alapuolella jatkaen taisteluaan vapaamman maailman puolesta. Ryhmän tavoitteena on kaataa kaikkea kontrolloiva Verkko jonka välityksellä valtio lähettää propagandaansa miljooniin koteihin. Myös Richards joutui aikoinaan tämän samaisen propagandan uhriksi kun hänet lavastettiin syylliseksi Bakersfieldissa tapahtuneeseen verilöylyyn. Kapinalliset tunnistavat Richardsin heti ja ilmoittavat epäilyksistään miestä kohtaan. Richards tukkii skeptikoiden suut haukkumalla heitä pelkiksi haaveilijoiksi. Mies pistää sikariksi ja komentaa joukon johtajaa poistamaan hänen kaulapantansa. Tämä tottelee. Aamulla kolmikko hajaantuu ja miehet jatkavat omiin ilmansuuntiinsa. Richards lähtee kohti kaupungissa elävää veljeään, toivoen löytävänsä sieltä itselleen turvapaikan. Richards on päättänyt naamioitua rakennustyöläiseksi ja mies näyttääkin erehdyttävästi Village Peoplen kadonneelta jäseneltä.

24 tuntia vuorokaudessa ja 7 päivänä viikossa lähetettävä The Running Man on maan katsotuin televisio-ohjelma ja sen keulilla heiluu ohjelman juontaja ja pääjehu Damon Killian. Pääsemme näkemään tämän häikäilemättömän mulkeron elementissään kun mies matkaa toimistolleen median läpi, tivaa assistentiltaan miksi ohjelman katsojaluvut eivät nouse entisestään ja antaa lopulta potkut siivojalle joka erehtyy astumaan miehen tielle. Killiania näyttelee loistava Richard Dawson joka oli myös oikean elämän puolella yhteen aikaan TV-juontaja. Mies pääsikin tässä elokuvassa parodioimaan itse itseään ja hoitaakin homman kotiin ahneena ja limaisena Killianina. Näyttelijän lähipiiristä on myöhemmin kuiskittu että Dawsonin roolihahmo tässä elokuvassa ei vaatinut mieheltä isompaa näyttelyä. Mies ei tainnut olla kulissien takana kaikista mukavin persoona.

Toisaalla Richards on hankkiutunut sivilisaation pariin. Mies ilmestyy veljensä asunnolle ja ihmettelee hämmentyneenä miksi kukaan ei ole vielä kotona. Olisikohan kannattanut vaikka soittaa tai viestittää jotenkin asiasta etukäteen? Vielä isomman yllätyksen Richards saa kohdatessaan veljensä sijaan Amberin, elokuvan pakollisen naisen. Tulikuuman Maria Conchita Alonson näyttelemä Amber kokee elämänsä järkytyksen löytäessään kotoaan etsintäkuulutetun massamurhaajan. Richards koittaa vakuutella naiselle syyttömyyttään mutta tämä pakenee kirkuen. Miten itse toimisit jos kotiisi murtautuisi etsintäkuulutettu murhaaja? Amber kertoo että Richardsin veli on haettu asunnoltaan pois jo kuukausia sitten "jatkokoulutukseen". Richards tajuaa että hänen veljensä on tapettu. Saavuttaakseen naisen luottamuksen Richards nappaa naisen rautaiseen otteeseensa ja köyttää tämän sänkyyn.

Amber ei liiemmin välitä Richardsin S&M-leikeistä.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon että kohtauksen pyöriessä ruudulla nähdään yhtäaikaisesti kolme eri Predator-näyttelijää. Schwarzeneggerin lisäksi elokuvasarjan ensimmäisessä osassa esiintyi Jesse "The Body" Ventura joka nähdään tässä kohtauksessa taustalla pyörivässä TV:ssä. Venturan roolihahmo on patrioottisesti nimetty Captain Freedom, entinen The Running Man-gladiaattori ja nykyinen aerobic-ohjaaja. Mies pullistelee ohjelmansa mainoksessa vakuuttavasti ja laukoo motivoivia iskulauseitaan. Tulinen Alonso esiintyi puolestaan elokuvan jatko-osassa Arnoldin korvanneen Danny Gloverin apurina.

The Running Manin kulisseissa Killian jatkaa tuskailuaan jämähtäneiden katsojalukujen kanssa. Vaikka ohjelma on TV:n katsotuin, se ei miehelle riitä. Normaalit vangit eivät enää kelpaa haastajiksi voittamattomille gladiaattoreille ja Killian pelkää konseptin lässähtävän ennenpitkää. Vankeja läpikäydessään hän törmää videoon aiemmin tapahtuneesta vankilapaosta ja ihastuu Richardsin olemukseen välittömästi. Killian kuvailee Richardsia kaunokaiseksi jonka hän haluaa välittömästi. Killianin työryhmä kuuntelee pomonsa jossain määrin eroottisia kuiskailuja hieman hämillään ja ryhtyy selvittämään Richardsin sijaintia. Tämä bodattu ja jäntevä ihmisveistos on saatava kisaan hinnalla millä hyvänsä.

Killian rakastuu Richardsiin ensisilmäyksellä.

Amberin asunnolla Richards on kehittänyt lyömättömän suunnitelman. Koska hän ei voi matkustaa yksin, päättää hän kidnapata Amberin mukaansa ja matkustaa tämän aviomiehenä ulkomaille, kauas Yhdysvaltain valvovan silmän alta. Kun Amber esittää vastalauseen suunnitelmaa kohtaan, nostaa Richards naisen sängyn ilmaan ja pullistelee näyttävästi. Amber suostuu operaatioon pitkin hampain.

Kaksikko matkaa lentokentälle joka on kaikkien muiden paikkojen tapaan miehitetty ja tarkasti valvottu. Richards on vetänyt ylleen aivan helvetin tyylikkään Hawaiji-paidan ja retuuttaa Amberia mukanaan tämän protestoidessa jatkuvalla syötöllä. Ilmassa leijuu vahva epäonnistumisen riski.

Kaikki näyttää menevän hataran suunnitelman mukaisesti kunnes Amber nykäisee viime tingassa Richardsia nyrkillä suoraan munille ja pakenee tämän otteesta. Vartijat tunnistavat Richardsin ja villi takaa-ajo pitkin lentokentän käytäviä alkaa. Logiikan mestarina Richards hakeutuu rakennuksen ulkopuolelle ja koittaa pinkoa pakoon pitkin autiota kiitorataa. Vartijat saartavat miehen kulkuneuvoillaan välittömästi ja pistävät tämän nätisti pakettiin. Amber seuraa tilannetta sivusta, tässä vaiheessa vielä selvästi tyytyväisenä ja helpottuneena.

Killian on käyttänyt suhteitaan ja pian Richards tuodaan hänen eteensä. Killian kertoo Richardsille olevansa tämän suuri fani ja pyytää tätä kuuntelemaan tarjoustaan. Vankilaan palaamisen sijaan Richardsilla annetaan mahdollisuus osallistua The Running Maniin kilpailijana. Killian kertoo ihailevansa Richardsin voimaa, nopeutta, taitoja ja karismaa. Richards ei välitä perseennuolemisesta ja hän antaakin Killianille varsin selkeän vastauksen joka muodostuu kahdesta sanasta: Fuck sekä You. Voit itse päätellä minkälainen lause noista muodostuu.

Niljakas Killian on kuitenkin varautunut tilanteeseen. Hän näyttää Richardsille kuvamateriaalia kahdesta kilpailijasta jotka joutuvat peliin mukaan jos tämä ei suostu tarjoukseen. Richards tunnistaa kuvanauhan kaksikon: He ovat Weiss ja Laughlin, hänen entiset linnakundikaverinsa. Killian myhäilee tyytyväisenä eikä Richardsille jää muuta mahdollisuutta kuin suostua tarjoukseen. Suoraselkäisenä miehenä hän ei voi uhrata ystäviään oman turvallisuutensa tähden. Richards pumpataan täyteen mömmöjä ja nakataan selliin jossa hänet tainnutetaan kaasulla. Mies taistelee ja älisee aikansa kunnes vajoaa lattialle odottamaan huomista lähetystä.

Richards yrittää paeta ja esitellä samalla massiivisia reisiään.

Amber on ehtinyt jo takaisin kotiinsa ja nainen seuraa huuli pyöreänä TV-raporttia Richardsin pidätyksestä. Uutisessa kerrotaan valheellisesti kuinka Richards oli lentokentältä paetessaan tappanut useita viattomia siviilejä. Verisiä ruhoja katsellessaan Amber rupeaa pikkuhiljaa ymmärtämään että kaikki televisiossa kerrottu ei välttämättä olekaan totta. Voisiko Richards olla syytön kuten hän itse kertoi?

Suuri päivä koittaa. Kansan syvät rivit hakeutuvat asemiinsa ja rupeavat virittäytymään tunnelmaan. Studion penkit täyttyvät sadoista katsojista jotka ovat tulleet seuraamaan tätä irvokasta näytelmää mahdollisimman läheltä. Kaduilla ihmiset vaeltavat jättimäisten TV-ruutujen äärelle jotka tuuttavat ilmoilla sarjan väkevää introa. Sähkökitarat ulvovat, valospotit pyörivät villeinä ja lavalla lauma hyväperseisiä tanssityttöjä sätkii kuin viimeistä päivää. Näemme myös vilauksen sarjan gladiaattoreista kun Buzzsaw-niminen, lähinnä horpattua Hulk Hogania muistuttava lihapää pullistelee faneilleen studion pihalla. Esiteltyään voimiaan Buzzsaw murjoo tiensä studiolle faneja säästelemättä ja nämä ovat vertavuotavista nenistä huolimatta onnen kukkuloilla: Buzzsaw loukkasi kaikista miljoonista faneista juuri heitä!

It's showtime!

Sarjan fanit repeävät liitoksistaan kun Killian astelee lavalle. Tämä munapää on TV-historian tunnetuin hahmo ja koko kansakunta suorastaan syö hänen kädestään. Mies paistattelee kirkuvien fanien suosiossa ja nauttii selvästi tästä makaaberista aikaansaannoksestaan.

Toisaalla Richardsia talutetaan kohti lavaa. Mies kuuntelee lakimiehen luettelemia sääntöpykäliä ilmeetön ilme kasvoillaan ja kun häntä pyydetään allekirjoittamaan sopimus, tekee mies työtä käskettyä. Pisteenä i:n päälle Richards lyö mustekynän lakimiehen selkään ja murjaisee ilmoille jälleen yhden lukemattomista one-linereistaan.

Richards esitellään yleisölle raskaasti editoidun videon kautta jonka perusteella mies oli syyllinen Bakersfieldin teurastuksena tunnettuun verilöylyyn. Yleisö buuaa miehelle kuvottuneena ja toivoo tälle pikaista kisasta putoamista, toisin sanoen kuolemista. Yksi elokuvan tähtihetkistä koetaan samassa rytäkässä kun näemme ensimmäistä kertaa Richardsin kisa-asusteen: Se on sinikeltainen, jonkinlaista mäkihyppääjän asua muistuttava kokovartalopuku. Huikea näky.

Richardsin ilmiantanut ja pettänyt Amber on omantunnontuskien keskellä. Uutisissa nähty klippi lentokentän verilöylystä oli silkkaa kusetusta ja nainen on päättänyt selvittää oliko Richards syyllinen aiempaankaan rikokseensa. Nainen työskentelee samassa rakennuksessa mistä kilpailijat aloittavat matkansa ja hän syöksyy arkistokerrokseen tutkimaan alkuperäisiä videonauhoja. Jotakin mätää tässä on. Samalla hetkellä kun hän löytää Richardsin nimellä varustetut nauhat, tarttuu vartijan käsi naiseen. Busted! Kaikki tuntuikin käyvän liian helposti.

Studion puolella Richards istutetaan kelkkaan joka kuljettaa kilpailijat rakennuksesta kilparadalle. Kyllä, kilpailijat. Starttivaiheessa paljastuu että Weiss ja Laughling joiden avulla Killian kiristi Richardsin mukaan lähetykseen ovat myös lähdössä matkaan. Kaksikko on puettu myös kilpa-asuihin ja sullottu omiin kelkkoihinsa. Killian huudattaa yleisöä ja nämä mylvivät innoissaan kun show on lähtölaukausta vaille valmis starttaamaan. Ennen matkansa alkua Richards luo Killianiin pistävän katseen ja antaa tälle pyhän lupauksen: I'll be back! Killian hämmentyy tästä noin sekunniksi mutta heittää välittömästi nasevan vastapallon tokaistessaan että mahdollinen paluu tapahtuu vain uusinnoissa.

- Eikö teillä oikeasti ole kuin keltaisia asuja?, murehtii Richards.

Suihkumoottorit pistävät kilpailijoiden kelkat käyntiin ja kolmikko ammutaan putkeen joka kuljettaa heidät kohti varsinaista kilpailuareenaa. Miehet irvistelevät ja mylvivät tuskissaan G-voimien pusertaessa heidän naamavärkkejään läjään. Lopulta kolmikko saapuu kujalle jota kansoittavat nahkaan ja niitteihin verhoutuneet jengiläiset. Spottivalot häikäisevät joka suunnasta ja Richards, Weiss sekä Laughlin aloittavat toivottamalta tuntuvan matkansa kohti varmalta näyttävää kuolemaa.

Katsojat valitsevat ohjelmassa nähtävät gladiaattorit ja yleisö äänestääkin ensimmäiseksi mukaan Sub Zero-nimisen raakalaisen. Tämän johdosta kilpailijakolmikko ajetaan pimeään halliin jonka lattia on kylmä ja jonka sisällä hengitys höyryää. Kyseessä lienee siis... jäähalli. Pian valot syttyvät ja kamerat rupeavat pyörimään villisti kilpailijoiden ympärillä. Miehet eivät ehdi ihmettelemään tilannetta kauaa kun heidän kimppuunsa hyökätään. Hallin pimeydestä pinkoo esiin luistimillaan Sub Zero, joka on jonkinlainen jääkiekkomaalivahdin ja amerikkalaisen jalkapallon pelaajan risteytys. Arviolta kaksimetrinen ja 120-kiloinen gladiaattori taklaa miehet samantien jään pintaan ja show käynnistyy toden teolla. Yleisö karjuu ja vedonlyöntiringit pyörähtävät samantien käyntiin pitkin kaupungin katuja. Kenet Sub Zero tappaa ekana? Kauanko kilpailijat selviävät? Millä tavalla gladiaattori suolistaa kolmikon?

Sub Zero luutuaa jäätä Weissin ruholla.

Sub Zero saakin välittömästi yliotteen liikkuessaan luistimillaan tutulla kotiareenallaan. Gladiaattori veivaa Weissin maaliin ja tinttaa Laughlinin pois pelistä selkeästi sääntöjen vastaisella korkealla mailalla. Näissä karkeloissa ei ole kuitenkaan aikaa odotella pillin soimista ja tämän tajuaa myös Richards. Hän käyttää lihaksikkaita aivojaan ja riuhtaisee itselleen metritolkulla piikkilankaa kaukaloa ympäröivien laitojen rakenteista. Sub Zero ei moista huomaa hallin hämärässä valaistuksessa ja luisteleekin suoraan Richardsin ansaan. Armoton piikkilanka kietoutuu Sub Zeron kaulan ympärille ja tämä kokee irvokkaan lopun kaatuessaan koristen jään pintaan.

Yleisö studiossa ja TV-vastaanottimien äärellä on mykistyy täysin. He seuraavat järkyttyneinä kun Sub Zeron kaulasuonet purskauttelevat viimeiset veripisaransa samalla kun kilpailijakolmikko jatkaa matkaa kohti seuraavaa haastetta. Tällaista he eivät ole tottuneet näkemään koskaan aiemmin. Sanattomaksi menee myös aina niin suulas Killian. Sanaton ei ole sen sijaan Richards ja mies pääseekin jälleen murjaisemaan parit osuvat one-linerit.

Kilpailu saa luvan jatkua. Richards on selvästi täysin toista maata aiempien kilpailijoiden kanssa ja siksi hänen peräänsä lähetetään tällä kertaa kaksi eri gladiaattoria. Matkaan lähtee jo aiemmin nähty Buzzsaw, tuo horpatun Hulk Hoganin ja Commandosta tutun Bennettin epäpyhä symbioosi. Mies irvistelee kaulasuonet sykkien ja naama punaisena helottaen heilutellessaan massiivista moottorisahaa. Kieltämättä aika uhkaava näky. Uhkaava näky ei sen sijaan ole toinen gladiaattoreista, Dynamo. Bodarin sijaan mies muistuttaa diskopallon sisälle sullottua Benny Hillia. Dynamo ampuu käsistään sähköä ja jos homma ei kuulostaisi jos tarpeeksi oudolta niin get this - kaiken kukkuraksi kundi laulaa jatkuvasti komealla oopperaäänellään. Aikamoista.

Buzzsaw, metsuri helvetistä.

Tässä vaiheessa peliin tuodaan mukaan vielä yksi kilpailija. Kyseessä on vakoilusta kiinnijäänyt Amber. Nainen on verhoiltu samanlaiseen keltaiseen kisa-asuun kuin Richards ja hänet lähetetään kelkan kyydissä matkaan samalla kun videotaulut syöttävät buuavalle yleisölle propagandavideoita tämän elämänvaiheista. Täytyy kyllä myöntää että tiukka ja ihonmyötäinen keltainen puku näyttää huomattavasti paremmalta Amberin kuin Richardsin yllä.

Mieskolmikko jatkaa matkaansa edellä kunnes Weiss bongaa jostain syystä radan varrelle sijoitetun suuren sateliitin jota valtio käyttää Verkkonsa ylläpitoon. Se on tuhottava. Richardsin mielestä kundit voivat tunkea sateliitit persuksiinsa mutta suostuu lopulta mukaan. Matkalla kundit törmäävät Amberiin joka liittyy joukkoon pakollisena matkaa hidastavana naisena.

Matka kuitenkin keskeytyy kun Buzzsaw ja Dynamo saavuttavat kilpailijat. Ensimmäinen kaasuttelee moottorisahoin varustellulla moottoripyörällään, toisen tehdessä matkaa huvittavalla miniautollaan. Kilpailijanelikko jakautuu tohinassa kahteen eri osaan. Weiss suuntaa Amberin kanssa kohti sateliittia Dynamo perässään kun taas Richards ja Laughlin ajautuvat hämärään tunneliin Buzzsawin jahtaamina.

Aina yhtä tyylikäs Dynamo.

Moottorisahaa prätkänsä selässä heilutteleva Buzzsaw saa välittömästi yliotteen Richardsista ja Laughlinista. Gladiaattori roikottaa köytettyä Richardsia pitkin soraista tietä samalla kun Laughlin vuotaa kuiviin saatuaan maistiaisen moottorisahan kuolettavasta suudelmasta. Richards saa Buzzsawin kuitenkin pois prätkänsä selästä ja luvassa on komea fyysinen vääntö kun kaksikko ottaa yhteen vain villisti huutava moottorisaha välissään. Jo hetken aikaa näyttää siltä että Richards menettää otteensa kuten näihin kohtauksiin aina kuuluu. Lopulta mies kuitenkin vääntää kovalla älinällä homman voitokseen ja pusertaa sahan kohti Buzzsawin jalkoväliä. Tämä saa ikimuistoisen ympärileikkauksen ja päättää päivänsä hulvattomaan falsettikiljuntaan.

Weiss ja Amber ovat sen sijaan pulassa. He ovat päässeet jo sateliitin äärelle jossa Weiss on purkanut laitteen käyttökoodin ja opettaa sitä Amberille parhaansa mukaan. Kaksikko keskittyy kuitenkin liikaa eivätkä he huomaa lihavan Dynamon lähestyvän heitä. Tämä ampuu käsistään sähköä kohti Weissiä joka kaatuu maahan tuskissaan.

Dynamo nappaa Amberin kiinni mutta ei jostain syystä tee tälle juuri mitään. Pieni nujuaminen ei johda mihinkään ja pian Richards hipsii tiluksille. Hän saa houkuteltua Dynamon peräänsä ja suuntaa kohti mäkisiä pikkuteitä. Dynamo on laiska läski joka ei lähde perään tietenkään juoksemalla vaan hyppää autonsa rattiin. Tämä kostautuu kun mies menettää autonsa hallinan Richardsia jahdatessaan ja jää puristuksiin, menettäen samalla asunsa sähkövirran. Mies vinkuu kuin sika Richardsin lähestyessä tätä metallisen tangon kanssa mutta yllättäen hän selviääkin naarmuitta. Richards ilmoittaa että hän ei suostu tappamaan avutonta ihmispoloa ja jättää nöyryytetyn Dynamon omaan loukkuunsa. Miehen supermoraalikohtaus on tietysti hieman ristiriidassa äskeisen moottorisahalla hoidetun genitaalisilvonnan kanssa mutta kukin toki tavallaan.

Richards ei ole mikään tunteeton tappaja, paitsi silloin kun hän tappaa tunteettomasti.

Amber ja Richards selviävät tilanteesta mutta heidän vapaudellaan on hintansa: Weiss sekä Laughlin. Ensimmäinen käristyi elävältä Dynamon sähkösyleilyssä eikä Laughlinin tilanne ole yhtään sen parempi. Buzzsaw onnistui nirhaisemaan miehen kropasta pois ison siivun ja verenvuoto on sitä osastoa ettei hyvältä näytä. Viimeisillä voimillaan Laughlin pyytää Richardsia hoitamaan homman kotiin heidän kunniakseen, korisee tovin ja vaihtaa lopulta hiippakuntaa. Richards heittäytyy tunteelliseksi ja toteaa että hänen pitäisi olla Laughlinin tilalla koska Laughlin pelasti hänen henkensä. Tunteellinen pianomusiikki kilkuttaa taustalla ja luvassa näyttää olevan ikimuistoinen matka Richardsin mentaaliosaston herkemmälle puolelle.

Luojan kiitos Schwarzenegger ei ehdi tuon pidemmälle tunteilussaan kun Killian ottaa yhteyttä mieheen. Gladiaattoreille buuaavat katsojat ovat saaneet miehen varpailleen eikä hän odottanut todellakaan että Richards olisi selvinnyt kisassa näin pitkälle. Epätoivoisena ratkaisunaan hän tarjoaa Richardsille sopimusta gladiaattorin rooliin. Tämä ei diilistä innostu ja kertoo että Killian voi syödä sopimuksensa. Mahaa ei kannata kuitenkaan syödä täyteen sillä tämän jälkeen Richards aikoo survoa nyrkkinsä Killianin kaulan kautta mahalaukkuun ja murtaa tämän selkärangan. Killian päättelee että kyseessä on kieltäytyminen.

Tässä vaiheessa myös viimeinen pukukopissa odottava gladiaattori saa käskyn valmistautua tehtäväänsä. Vuorossa on Fireball ja yllättäen miehen tärkein ja vaarallisin ase on tuli jota mies sylkee metritolkulla liekinheittimensä kautta. Liikkuessaan Fireball ei turvaudu moottorikulkuneuvoihin vaan hän matkaa jet packinsa avulla. Sitä ollaan niin futuristisia.

Fireball astuu pirttiin.

Killian koittaa lietsoa jo kolme suosikkigladiaattoriaan menettänyttä yleisöä takaisin peliin. Buuausmyrsky ei ota taantuakseen ja kun Killian kysyy leikkisästi yleisön edustajilta kenen he uskovat tekevän seuraavan tapon, saa hän yllättävän vastauksen. Valtaosa yleisöstä mylvii villisti Richardsin nimeen. Sama kiima tarttuu myös vedonlyöjiin ja nämä rupeavat betsaamaan tosissaan Richardsin puolesta. Sinnikkyydellään ja periksiantamattomuudellaan mies on kääntänyt yleisön puolelleen kuin Rocky aikoinaan Neuvostoliitossa. Uskomatonta draamaa.

Homma ei ole kuitenkaan vielä paketissa. Fireball yllättää Richardsin ja Amberin ja nämä pakenevat (poikkeuksellisen) fiksusti läheisen rakennuksen sisälle jossa gladiaattori ei voi käyttää jet packiaan. Amber ei malta käyttäytyä fiksusti kovinkaan kauan ja nainen alkaakin tekemään kaikkensa jotta homma kusisi näin loppusuoralla. Hän rimpuilee Richardsia vastaan ja kälättää jatkuvasti jotta Fireball kuulisi varmasti missä he ovat. Pian gladiaattori saartaakin heidät ja kirjaimellisesti tulittaa kaksikkoa kohti.

Amber ja Richards pakenevat epätoivoissaan pitkää käytävää pitkin ja näyttävät olevan pahasti nalkissa. Viimeisenä epätoivoisena tekonaan Richards rupeaa paiskomaan tynnyreitä kohti Fireballia. Richards älisee lisää huomatessaan bensalla täytetyn tynnyrin ja kaataa sen Fireballin suuntaan. Tämä kulottaa itse itsensä ja homma näyttää olevan ohi nopeammin kuin kukaan uskoikaan.

Tietenkään homma ei käy näin helposti. Fireball astelee liekkimeren keskeltä esiin kuin tappajakyborgi tulevaisuudesta ja Richads ja Amber jatkavat pakoaan. Kaksikko ajautuu erilleen ja Fireball saartaa Amberin. Gladiaattori tekee klassisen mokan ja rupeaa hölöttämään sillä hetkellä kun kuolinisku olisi ehdottomasti tehtävä. Richards käyttää tilanteen hyväkseen ja syöksyy katosta kuin ninja. Mies repii Fireballin kaasusäiliön letkun irti, potkaisee gladiaattorin nurkkaan ja viskaisee ilmoille ensin one-linerin ja heti sen perään jostain kaivamansa hätäraketin. Fireball muuttuu nimensä mukaiseksi ilmiöksi ja jäljelle jää vain kippuraksi palava raato.

Nyt henkeä haukkovat jo studion kulisseissa ohjelmaa pyörittävät työntekijätkin. Kukaan heistä ei saa sanotuksi mitään. Richards on tehnyt uskomattoman teon ja kukistanut kaikki sarjan vakiogladiaattorit. Jäljellä on enää yksi mies. Jesse Venturan näyttelemä Captain Freedom saa vuosien tauon jälkeen käskyn vetää tutut kamat niskaansa. Mies on seurannut Richardsin otteita sarjan kulisseista koko lähetyksen ajan ja hän on valmis ottamaan haasteen vastaan. Mies vastaan mies, kunnon perinteinen fyysinen mylly vailla mitään ylimääräisiä aseita tai laitteita.

Captain Freedom ei halua pukeutua Robotti Ruttuseksi.

Tämä jää kuitenkin haaveeksi kun Killian ilmoittaa että Captainin olisi vedettävä niskaansa muiden gladiaattorien tapaan kunnon rooliasu ja ties mitä muuta laitteistoa. Captain on asiasta jyrkästi eri mieltä ja ilmoittaa murjoneensa Richardsin kaltaisia miehiä paljain käsin jo kymmenen vuotta sitten. Killianille tämä ei tietenkään sovi ja hän toimittaa karjuvan Captainin ulos studiosta. Koko elokuvan ajan lupaavasti pohjustettu yhteenotto Richardsin ja Captain Freedomin välillä jää siis haaveeksi. Valtaisa pettymys.

Vai jääkö sittenkään? Amber ja Richards etsivät kuumeisesti Weissin paljastamaa radan varrella sijaitsevaa kapinallisten salaista tukikohtaa. Etsiessään tätä kaksikko putoaa pitkään kuiluun joka pudottaa heidät piikkien ja spottivalojen ympäröimälle molskille. Siellä heitä odottaa kukapa muukaan kuin itse Captain Freedom. Tämä tarttuu välittömästi Amberiin ja nostaa tämän vaatimattomasti päästä ilmaan. Naisesta ei ole lihaskimpulle vastusta ja pienen väännön jälkeen tämä taittaakin Amberin niskat poikki kuin kanankoiven.

Raivostunut Richards syöksyy Captainin päälle ja kaksikko pääsee vihdoin aloittamaan koko elokuvan ajan odotetun kaksintaistelun. Vääntö on hurjaa ja älinän määrä suorastaan maagista. Iskut ja potkut päästävät ääniä jotka kuulostavat aseenlaukauksilta. Veri räiskyy ja miehet ulvovat tuskasta lentäessään vuorotellen kohti armottomia piikkilankakasoja. Lopulta Captain Freedom saa Richardsin lantiolta tukevan otteen ja puskee tätä koko voimallaan kohti seinästä törröttäviä massiivisia piikkejä. Richards on voimaton ja lopulta piikit lävistävät miehen kropan ja pään kuin kuuma veitsi voin. Tuskissaan karjuva Richards vuotaa verta kuin pistetty sika ja mies on vihdoin pois pelistä. Studio yleisön puolella karjuu ja kuuluttaja julistaa liikuttuneena kuinka huikean paluun tehnyt Captain Freedom teki paljain käsin sen mihin kukaan muu gladiaattori ei pystynyt. Hän tappoi Ben Richardsin.

Richards ja Amber seuraavat lähetystä häkeltyneinä kapinallisten tukikohdasta johon he ovat vihdoin päätyneet. Ruudulla pyörii TV-yhtiön huikeasti editoima ja kuvanmuokkausta hyödyntävä valheellinen pätkä jossa aiempien Captain Freedomin uhrien tilalle on sijoitettu Amberin ja Richardsin vartalot. Video on hämmentävän aidonnäköinen ja se onnistuu jopa imitoimaan Richardsin tuttua njaaugh njaau-älinää täydellisesti. Aikamoista taiteilua. Richards takoo nyrkkiä pöytään ja tajuaa että Killian ei tule päästämään heitä ikinä elävänä pois kuvausalueelta. Huijauksen paljastuminen olisi liian iso riski.

Kaksikkoa suojelevat kapinalliset valmistautuvat Verkon sateliitin tuhoamisreissulle ja he tarvitsevat Amberin mukaansa koska tämä on painanut mieleensä Weissin aiemmin esiinkaivaman koodin. Meneekö sekavaksi? Vielä sekavammalta vaikuttaa Richards joka kaiken tappamisen ja riehumisen jälkeen rupeaa mylvimään kapinallisia vastaan, väittäen että he eivät tarvitse aseita yhden sateliitin sulkemiseen. Kun kapinallisten johtaja (jota näyttelee Fleetwood Mac-yhtyeen rumpali Mick Fleetwood) kertoo että sateliitin hallussapito on vaarallista hommaa, luo Richards viettelevän katseen lähimpään aseeseen ja virnuilee kuinka hän lupasi Killianille tulevansa takaisin. Mies on kuin mentaalinen tuuliviiri eikän äijän motiivien perässä pysyisi enää poliisikoirakaan. Richards tarttuu joka tapauksessa aseeseen, sytyttää sikarin ja lähtee matkaan kohti viimeistä veristä ristiretkeä. Hyvä niin.

Richards matkalla toiminnan ytimeen.

Ohjauskopissa Killian jakaa työryhmälleen kehuja ja lupaa heille avokätisesti varmat työpaikat ainakin tuotantokauden loppuun saakka. He selvittivät uhkaavalta vaikuttaneet tilanteen ja käänsivät tilanteen voitokseen neljästä menetetystä gladiaattorista huolimatta.

Maan alla kapinallisjoukko, Richards sekä Amber valmistautuvat koko Verkon kaatavaan viimeiseen iskuun. Jopa Amber on saanut jostain aseen ja herää vain kysymys että missäköhän helvetin välissä tämä tärisevä toimistomuija karaistui pyssysankariksi? Toinen mysteeri saadaan heti perään kun nainen ilmoittaa että hänellä on suoraa lähetystä varten jemmassaan myös alkuperäinen nauha Richardsin väitetystä sekoamisesta Bakersfieldissä. Katsoja voi vaan pohtia missä helvetissä nainen on nauhaa säilyttänyt koko kisan ajan, kilpailijoiden asuissa kun ei taskuja näyttänyt olevan. Alapäähenkisille pohdinnoille ei ole kuitenkaan aikaa ja kapinallisjoukko jatkaa matkaansa kohti studiota Richardsin pinkoessa keulilla.

Studiossa Killian ja tanssitytöt pitävät tunnelmaa yllä. Pienen suvantovaiheen jälkeen kaikki näyttää olevan kunnossa ja homma jatkuu hyvin siihen saakka kunnes studion jättimäiset TV-ruudut menevät pimeäksi. Pienen lumisateen jälkeen ruudulle vyöryy kuvamateriaalia joka kertoo Killianin olevan valehtelija. Tämä seuraa yleisön tavoin suut auki tilanteen kehittymistä ja pian he kaikki näkevätkin videon Richardsin alkuperäisistä otteista Bakersfieldin taivaalla. TV-tuotantoryhmä ei pysty ajamaan lähetys alas sillä kapinallisjoukko on jo heidän luonaan piiput tanassa.

Pian studion ovet räjähtävät auki ja Richards juoksee esiin. Hän karjaisee "it's showtime" ja luodit rupeavat viuhumaan samantien ilmassa. Yhtiön turvamiehet räiskivät silmittömästi sinne tänne huolimatta siitä että studio on täynnä viattomia katsojia. Kaaos on tosiasia, samoin turvamiesten ammattitaidottomuus. Miesten tähtäys on samaa osastoa kuin Star Warsista tutuilla Storm Troopereilla eli he eivät osuisi navetan seiniin edes rakennusten sisältä. Richardsin osumatarkkuus on luonnollisesti sadan prosentin liepeillä ja mies pudottaa vartijoita kuin kärpäsiä tieltään. Hän haluaa päästä käsiksi Killianiin joka koittaa paeta parhaansa mukaan kirkuvan väkijoukon keskellä. Miljoonat ja miljoonat katsojat seuraavat tätä eriskummallista suoraa lähetystä täysin hämmentyneinä. Pian studiossa on jäljellä enää kaksi miestä: Richards sekä Killian.

Toinen näistä miehistä on kusessa. Arvaa kumpi?

Killian koittaa hiipiä vaivihkaa studion lavasteiden suojaan mutta pian hän kuulee tutun, väkevän aksentin säväyttämän mongerruksen takaansa. Richards lupasi tulla takaisin ja sen lupauksen hän tottavie piti. Killianin suu rupeaa käymään tuttuun tapaansa ja hän koittaa esittää Richardsille monologin kaikkea pyörittävän TV:n vastuusta yhteiskunnassa. Vuosikymmeniä he ovat kertoneet ihmisille mitä tehdä, miten pukeutua ja miten syödä. Puolustuspuheenvuoro ei vakuuta Richardsia ja hän toteaa että vaikka hänellä ei ole juurikaan kokemusta TV-viihteen maailmasta, tietää hän itse mitä hän haluaisi nähdä. Mies paiskaa Killianin samanlaiseen kelkkaan joka kuljetti hänet radalle muutamaa tuntia aiemmin ja iskee lukot kiinni. On jälleen yhden one-linerin aika ja sen jälkeen Richards pistää kelkan liikenteeseen. G-voimien murjoma Killian löytää itsensä yhtenä oman sairaan pelinsä nappuloista kun miehen kelkka syöksyy hurjaa vauhtia läpi mainosständien, lopulta vain räjähtääkseen liekkeihin. Richards seuraa tilannetta studion puolelta myhäillen ja murjaisee vielä yhden one-linerin ilmeisen ehtymättömästä slogan-kaivostaan.

Miljoonat katsojat ympäri maata hurraavat kun heidän vielä äsken rakastamansa juontaja palaa kippuraksi liekkimeren keskellä. Jos elokuva halusi vihjata kotiyleisöjen olevan vain kaiken suoraa nielevää lammaslaumaa, sen tämä kohtaus todellakin todistaa. Jengi chanttaa Richardsin nimeä kuin viimeistä päivää ja pian myös Amber hipsii studion puolelle. Richards luo naiseen kiimaisen katseen, tarttuu tiukasti tämän hanuriin ja antaa tälle mojovan suudelman. Kaksikko poistuu studion lavasteisiin lähetyksen siirtyessä stand by-tilaan. Kapinallisjoukko on onnistunut ottamaan Verkon hallintaansa, The Running Man on juuri tarjonnut viimeisen jaksonsa ja Richardsin on aika siirtyä pois parrasvaloista. Elokuvan lopputekstit rullaavat ruutuun inspiroivan kasarirockin jauhaessa taustalla. Homma on paketissa.

Onpa ihanaa.

The Running Man saapui elokuvateattereihin Yhdysvalloissa marraskuussa 1987, vain alle puoli vuotta Schwarzeneggerin tähdittämän Predatorin jälkeen. Siinä missä Predator oli kiistaton täsmäisku sekä katsojien että kriitikkojen mielestä, jäi The Running Manin vastaanotto huomattavasti haaleammaksi. Elokuva ei onnistunut vetämään katsojia teattereihin Predatorin tavoin ja loppujen se tuotti lippuluukuilla 38 miljoonaa taalaa. Toki kohtalainen summa, mutta Schwarzeneggerin tuonaikaisen statuksen huomioonottaen lopputulos oli pienoinen pettymys.

Mikä sitten meni mönkään? Alkuperäisestä kirjasta vastuussa ollut Stephen King ilmoitti heti kärkeen olleensa pettynyt tapaan jolla hänen tarinaansa käytettiin. Lopputulos vastasi vain löyhästi alkuperäiskirjaa ja eniten lokaa satoi Schwarzeneggerin niskaan. Kingin mukaan Ben Richardsin hahmo vietiin valkokankaalla täysin päinvastaiseen suuntaan kuin kirjassa, jossa mies joutui mukaan peliin olosuhteiden pakosta. Hän tarvitsi rahaa kuolemansairaalle tyttärelleen ja kisa oli pikavippi tarvittavien hoitokulujen hankkimiseen. Elokuva sisältää muitakin massiivisia eroavaisuuksia elokuvan tarinaan, kuten esimerkiksi sen että kirjan tapahtumat sijoittuvat ympäri maata.

Ennen kuvauksia läpikäyty ohjaajasekoilu vaikutti varmasti myös lopputulokseen. Lupaavista lähtökohdista huolimatta The Running Manin maailma jää jotenkin ontoksi ja pahviseksi eikä se onnistu luomaan yhtä vakuuttavaa tulevaisuuden dystooppista maailmaa ympärilleen kuin esimerkiksi samana vuonna ilmestynyt Robocop. Koko elokuvan yllä leijuu vahva kompromissin maku ja se on yleensä lopputulos kun tuottajat ja ohjaajat hakkaavat päitään liikaa yhteen. Tässä tapauksessa ohjaajia oli matkan varrella viisi kappaletta eikä lopputulos taida vastata yhdenkään visiota. Jopa elokuvan musiikit tuntuvat olevan aivan väärässä paikassa. Elokuvan lopulta ohjannut Glaser hyppäsi mukaan niin loppumetreillä ettei hän varmasti päässyt vaikuttamaan valtavasti lopputulokseen. Mies teki parhaansa niillä välineillä mitä hänelle tarjottiin.

Hieman yllättäen ohjaajan kritisoijien joukkoon liittyi Schwarzenegger jonka mukaan Glaser hukkasi elokuvan ytimen omaa kokemattomuuttaan. Samaan hengenvetoon mies kuitenkin myönsi ymmärtävänsä Glaserin tilannetta, tämä kun oli aiemmin toiminut vain TV-ohjaajana jossa työ tehdään vielä enemmän tuotantoyhtiön talutushihnassa. Tässä vaiheessa osan loasta voisi kaataa myös Schwarzeneggerin niskaan joka tuntuu olevan elokuvassa yllättävänkin heikoilla jäillä. Toimintakohtauksista mies toki selviää tuttuun tapaansa mutta Richardsin hahmo jättää erittäin kylmäksi. On kuin Arnold ei olisi osannut päättää onko Richards suoraselkäinen sankari vaiko omaa etuaan ajava, vitsejä murjova renttu. Lopputulos tipahtaa johonkin näiden kahden ääripään välille eikä katsoja löydä Richardsista samanlaista särmää ja ihailun kohdetta kuin vaikkapa Terminatorista tai Conan Barbaarista. Jonkinlaisen one-linerien maailmanennätyksen elokuvan aikana tekevä Richards on kuin parodia Arnoldin kaikista roolisuorituksista, hyvässä ja pahassa.

Vielä kerran: Perseguido.

Mutta onko The Running Man oikeasti huono elokuva kuten ylläoleva teksti kovasti väittää? Ei tietenkään ja kyse on jälleen katsojan omasta näkökulmasta.

Puolentoista tunnin mutkatonta ja helposti sulateltavaa välipalaa kaipaavalle katsojalle The Running Man on oiva valinta. Se on värikäs, väkivaltainen, hölmö ja vauhdikas, testostoria tihkuva machoraina eikä se kaipaa sen suurempaa aivonystyröiden stimulointia avautuakseen. Wham bam thank you ma'am.

Mutta voisiko tämä elokuva tarjota myös muutakin? Pintaa rapsuttelemalla filosofisempaa pohjavirettä vailla oleva katsoja voi tietysti peilata elokuvan tarinaa nyky-yhteiskuntaan, esimerkiksi valloillaan olevaan reality TV-buumiin sekä kulutustottumuksiimme. Otammeko kaiken tarjotun vastaan mukisematta, vailla minkäänlaista lähdekritiikkiä? Osaammeko vaatia enää mitään tasoa meille tarjotun viihteen, taiteen ja muun kulttuurin suhteen? Olemmeko todella pässejä narussa ja nielemme meille tarjotut syötit täysin kakisematta? Ovatko Cheek, Vain Elämää ja Transformers todellakin parasta mitä on saatavilla? Näkikö Stephen King todella tulevaisuuteen? Onko Arnold aikamme Jeesus?

Kiteytettynä voisi todeta että jossain määrin The Running Man pyrkii juuri samaan kuin samana vuonna ilmestynyt Robocop mutta tekee kaiken vain hieman heikommin. Myös Robocopia voi katsoa halutessaan vain "pelkkänä" toimintaelokuvana mutta sen alta löytyy selkeästi paljon muutakin. Robocopin onni oli se että sen ohjauksesta vastasi vahvan näkemyksen omannut Paul Verhoeven kun taas The Running Man pyöri lähes koko tuotantovaiheensa vailla kompassia joka suuntaan. Siksi lopputulos on luvalla sanoen hieman valju ja The Running Man jää vain pelkäksi toimintaelokuvaksi ja jonkinlaiseksi hukatuksi mahdollisuudeksi.

Mutta minkä elokuva syvällisyydessään häviää, sen viihdyttävyydessä voittaa. The Running Manin vahvuus on sen herkullinen ja yksinkertainen, lähes videopelimäinen asetelma. Kilpailija astuu areenalle ja saa vastaansa rivisotilaiden sijaan sarjakuvamaisia vihollisia. Jokaisen stage bossin jälkeen peliympäristö muuttuu ja vastus kasvaa. Richards kumppaneineen käy lohdutonta taistelua aikaa ja vihollisia vastaan ja tuohon tunteeseen meistä jokainen vanhan liiton videopelejä pelannut joskus pelannut voi varmasti samaistua. Eikä The Running Man ole ensimmäinen eikä viimeinen elokuva joka on käsitellyt selviytymistä vastaavanlaisista lähtökohdista.

Onhan näitä.

The Running Man ei painele listauksia tehtäessä Arnold Schwarzeneggerin parhaimpien leffojen joukkoon. Parasta A-ryhmää edustavat elokuvat kuten The Terminator, Predator ja Conan The Barbarian ovat kaikki rainoja jotka tsekkaan vähintään muutaman vuoden välein. Ne ovat omissa sarjoissaan kiistattomia mestariteoksia jotka pitävät Arnoldin ikuisesti yhtenä kaikkien aikojen ikonisimmista toimintatähdistä. Arnoldin tuotannossa hieman alempaan kastiin kuuluvat vähemmälle huomiolle jääneet teokset kuten Red Heat, Raw Deal ja tämän kirjoituksen nimikkoteos. Olen nähnyt ne kaikki mutta en koe tarvetta tarttua niihin kovinkaan usein. Minulle riittää tieto siitä että ne ovat olemassa. Arnoldin uran kannalta ne ovat toki kaikki olennaisia rakennuspalkkeja.

Kaikesta tässäkin tekstissä esitetystä ruoskinnasta huolimatta täytyy muistaa että Arnold on keskinkertaisimmillaankin viihdyttävämpi ja karismaattisempi ilmestys kuin yksikään tusinatähdistä joiden olemme nähneet tulleen ja menneen vuosien varrella. Mies pesee heikkonakin päivänään puolen tusinaa jasonstathamia tai steveaustinia ja vaikka vuodet näkyvät armottomalla tavalla miehen habituksessa, Arnold jaksaa vielä yrittää tänäkin päivänä viihdyttää meitä älisemällä ja heilumalla kameran edessä parhaansa mukaan. Mies on kannuksensa ansainnut jo vuosikymmeniä sitten ja tilillä on varmasti ollut jo pitkään niin paljon rahaa ettei äijän tarvisi kuin makoilla ja piereskellä. Schwarzeneggerille on siis pakko nostaa hattua jo pelkästä sinnikkyydestä mutta myös siitä, että kaikkien kuvernöörin pöydän takana istuttujen vuosien jälkeen mies piti kuin pitikin lupauksensa jonka hän antoi meille kaikille tämä uskomattoman toimintatähden faneille ensimmäisen kerran jo tasan kolmekymmentä vuotta sitten. Tiedätte kyllä mistä puhun.

#17 - Cobra (1986)

80-luvun puolivälin tienoilla Sylvester Stallonella meni lujaa. Vuonna 1976 tapahtuneen Rocky-läpimurron jälkeen tämän kummallisesti mongertavan puoliksi italialaisen orhin ura oli ollut jyrkästi noususuhdanteinen ja mies paukutti hittielokuvia teattereihin yksi toisensa jälkeen. Rocky Balboa oli ehtinyt esiintymään jo peräti neljässä nimikkoelokuvassaan, joista muutamaa on tässäkin blogissa jo käsitelty. Rockyn lisäksi Stallone oli luonut jo toisen ikonisen roolinsa, Vietnamin sodan veteraanin John Rambon, jonka väkivallan sävyttämää elämäntarinaa oli käsitelty jo kahden elokuvan verran. Näiden elokuvien välissä Stallone oli työstänyt myös muita hieman vähemmän huomiolle jääneitä elokuvia jotka tuottivat kuitenkin sen verran että mies pysyi vahvasti esillä ja tuntui dominoivan toimintaelokuvien kenttää rautaisella otteella. Kiteytettynä Stallone oli aikansa Midas joka muutti kosketuksellaan kaiken kullaksi.

Stallone eli omaa sankaritarinaansa myös valkokankaiden ulkopuolella. Jatkuva huomio ja suosio sekoittivat vaatimattomista oloista lähteneen Syltyn pään ja tämän aikoinaan nöyrän elokuvaurasta haaveilevan italianamerikkalaisen sekä hänen esittämiensä elokuvasupersankareiden välinen raja rupesi pikkuhiljaa himmenemään. Miehen omien sanojen mukaan kusi sujahti 80-luvun villeinä vuosina niin sanotusti hattuun ja hän rupesi itsekin uskomaan olevansa oikeassa elämässä yli-ihminen, sankari ja superjumala. Noidankehä oli valmis ja tämä pienoinen ego-ongelma buustasi Stallonea kirjoittamaan itselleen entistä pullistelevimpia rooleja. Mietippä huviksesi vaikkapa juuri Rockyn ja Rambon hahmokehitystä verrattaessa elokuvasarjojen ensimmäisiä ja kolmansia osia. Kontrasti on melkoinen.

Stallone oli siis luonut jo täydellisiä yli-ihmisiä urheilijan sekä sotilaan muodossa joten kun tälle tarjottiin mahdollisuutta laajentaa reviriään kovaotteisen Beverly Hillsin jeparin rooliin, ei mies epäillyt tarttua tilaisuuteen.

Tästähän meillä oli tarkoitus puhua. Vai?

Tuotantoyhtiö Paramount Pictures sekä tuottajaguru Jerry Bruckheimer olivat pyöritelleet jo vuosia kokouksissaan käsikirjoitusta joka kertoi Axel Foleysta, Beverly Hillsin kytästä. Detroitistä kotoisin oleva Foley matkaa Beverly Hillsin palmujen alle selvittelemään ystävän murhaa joka... No, ehkä ei ole tarpeellista käydä läpi tuota tarinaa. Joka tapauksessa Stallonen menestysparaati oli huomattu myös Paramountilla ja yhtiön pamput päättelivät että tämän tarinan pääosaan on saatava tuon ajan kuumin toimintatähti. Stallone tarttui syöttiin rivakasti mutta kuten todettua, noihin aikoihin nöyryys ei kuulunut miehen ominaisuuksiin ja hän ryhtyikin sorvaamaan käsikirjoitusta heti mieleisekseen. Alunperin käsikirjoitus oli ollut lähempänä komediaa mutta Stallone haistatti hassuttelulle pitkät ja puski tarinan täyteen räväkkää toimintaa ja machopullistelua. Syltty on myöhemmin kertonut että hänen versionsa elokuvasta oli kuin puolentoista tunnin mittainen pätkä Saving Private Ryanin klassista aloituskohtausta ja elokuvan loppukliimaksissa hänen näyttelemänsä päähahmo (jonka nimi oli muuttunut Axel Foleysta Axel Cobrettiksi) pelasi mamista vaatimattomasti Lamborghinilla pääpahiksen ohjaamaa junaa vastaan. Paramount seurasi kalpeana sivusta kun Stallone synnytti paperille kieli lipoen toinen toistaan huikeampia toimintakohtauksia, tarinan siirtyessä kokoajan kauaemmas ja kauemmas alkuperäisestä visiosta.

Puurtamisen jälkeen Stallone sai homman valmiiksi ja esitteli ylpeänä luomustaan tuotantoyhtiölle: Beverly Hills Cop oli muuttunut kevyestä jeparikomediasta ilottomaksi ja armottomaksi toimintaryskeeksi jonka ainoa tarkoitus oli palvella Stallonen massiiviseksi paisunutta egoa. Tilanne oli Paramountin puolelta tukala. Moisen tarinan filmatisointiin tarvittavaa budjettia ei ollut mutta toisaalta edessä oli intoa puhkuva aikansa kovin elokuvatähti. Kriisipalaverien jälkeen Paramount joutui kuitenkin kohteliaasti kieltäytymään yhteistyöstä Stallonen kanssa ja piuha vedettiin seinästä vain pari viikkoa ennen kuvauksien aloittamista. Loppujen lopuksi tämä erikoinen episodi Stallonen kanssa oli vain yksi monista mielenkiintoisista vaiheista Beverly Hills Copin valmistumisessa, ja miehen vetäydyttyä projektista alkuperäinen suunnitelma nostettiin takaisin pöydälle ja pääosaan palkattiin Eddie Murphy. Tämä liitto oli kuin tähtiin kirjoitettu ja lopulta vuonna 1984 valmistunut huikea Beverly Hills Cop oli ilmestymisvuotensa eniten tuottanut elokuva. Se kuitenkin Beverly Hillsin kuvioista, toistaiseksi.

Projektista sivuun siirretty Stallone ei voinut kuin seurata sivusta Axel Foleyn menestystarinaa. Vaikka mies itse teki tuon epäonnisen kokeilun jälkeen miljoonia ja miljoonia dollareita neljännen Rockyn ja toisen Rambon muodossa, ei hän voinut unohtaa luomaansa superpoliisia. Stallone vuodatti pari vuotta lihaksikkaissa aivoissaan muhineen toiminnallisen tarinan paperille ja pisti rattaat pyörimään. Koska Paramount ei ollut tajunnut Stallonen neroutta, halusi hän todistaa näiden olleen väärässä. Warner Bros ilmoitti olevansa enemmän kuin kiinnostunut tästä väkivaltaisesta tarinasta ja yhtiö sekä Stallone allekirjoittivat sopimukset. Syltty asetteli ylisuuret pilottilasit nenälleen, tuikkasi tulitikun suupieleensä ja veti tiukat mustat nahkahanskat käsiinsä. Rockyn, Rambon ja muiden supersankareiden seuraaja oli syntynyt. Peilistä Stallonea katsoi takaisin kivikasvoinen ja testosteronia uhkuva superkyttä. Hänen nimensä oli Marion Cobretti, aka Cobra.

Parille sloganille olisi ollut vielä tilaa.

Jo Cobran prologi on väkevää seurattavaa. Kamera kuvaa lähikuvaa aseesta johon on maalattu myrkyllisen ja vaarallisen kobrakäärmeen kuva. Iskevän ja tarttuvan tunnarin sijaan kuulemme Stallonen epäselvää artikulointia Amerikan murheellisista rikoslukemista: Murtovarkaus 11 minuutin välein, aseellinen ryöstö 65 sekunnin välein, väkivaltarikos 25 sekunnin välein, murha 24 minuutin välein ja 250 raiskausta joka päivä. Lukujen edetessä ase kääntyy hiljalleen kohti kameraa ja monologin päätyttyä se laukaisee luodin kohti katsojaa ja ruutuun iskeytyy elokuvan dynaaminen titteli: Cobra. Huikea aloitus joka virittää tunnelman välittömästi kohdalleen.

Intron jälkeen luvassa ovat elokuvan alkutekstit, joiden aikana näemme kahden eri paikan tapahtumia yhtäaikaisesti. Mystiseen ja hylättyyn teollisuushalliin on kerääntynyt lauma ihmisiä joista jokainen kantaa kädessään kahta massiivista kirvestä. Hämärästi valaistun hallin uumenissa nämä hahmot takovat kirveitään yhteen kuin transsissa, sanomatta sanaakaan. On kuin kyseessä olisi eräänlainen heimokokous tai riitti jossa kommunikointi tapahtuu rytmiä hakkaamalla. Siellä täällä vilahtelevat kultin jäsenten ranteisiin tatuoidut kirveskuvat. Tunnelma on uhkaava ja hiostava, ja kohtaus jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Mitä tyyppejä nämä oikein ovat?

Toisaalla yksinäinen moottoripyöräilijä kaartaa ärhäkästi pärisevän prätkänsä keskisuuren ostoskeskuksen pihaan ja parkkeeraa sen invapaikalle, kuinkas muutenkaan. Vaikka Los Angelesissa on kesä, on tämä yksinäinen susi verhoutunut paksuun mustaan takkiin, mustaan pipoon sekä hanskoihin. Mies hiipii ruokakauppaan ja vaeltaa siellä nollat taulussa, törmäillen hyllyihin sekä muihin ihmisiin. Kun kaupan työntekijä osoittaa asiakaspalvelualan ammattitaitoa ja menee kyselemään miehen vointia, vetää tämä takkinsa alta pumppuhaulikon esille ja rupeaa räiskimään sillä kohti hyllyjä ja ympärillä juoksevia, kauhusta kirkuvia ihmisiä. Hässäkkä on valmis.

Poliisi saa pian hälytyksen tilanteesta eikä aikaakaan kun supermarketin piha kuhisee poliisin karhuryhmää, tarkka-ampujia, paikallista mediaa, viattomia sivustakatsojia ja ties mitä muuta sekalaista seurakuntaa. Etsivä Monte koittaa huutaa megafonin välityksellä marketin sisällä suurta ihmislaumaa panttivankinaan pitävälle pahikselle järkeä mutta laihoin tuloksin. Kun roisto ampuu jälleen yhden panttivangin, tekee poliisipäällikkö Sears ainoan järkevän ratkaisun. Huolimatta paikallaolevista kymmenistä ja kymmenistä poliiseista, vain yksi mies voi hoitaa tämän homman. Pari sekuntia kutsun jälkeen kaukaisuudesta kuuluu ärhäkkää moottorin pärinää ja ulvovien renkaiden ulinaa. Rekisterilaattaa AWSOM50 kantava pikimusta Ford Mercury kaahaa poliisien ja autojen välistä suoraan toiminnan etulinjaan ja sen sisältä astuu bootsit vilkkuen mies joka ei ole tullut tänne leikkimään. Hän on Cobra.

Super Macho Man.

Cobran tutkapari, ylikonstaapeli Gonzales antaa miehelle selonteon tilanteesta. Se on yhdellä sanalla kuvailtuna paha. Tämä ei Cobraa hätkäytä sillä pahat tilanteet ovat hänen erikoisalaansa. Monte kertoo ensitöikseen että hän vastusti päätöstä tuoda Cobra paikan päälle. Cobra ei hätkähdä tästäkään.

Kinastelulle ei ole kuitenkaan aikaa ja tilanne kaupan sisällä on kiristymässä. Tulitikkua kiivaasti imeskelevä Cobra hiipii aurinkolasit päässä hämärään kauppaan ja ryhtyy välittömästi skannailemaan sen sisäpuolta voidakseen suunnitella kuolettavan iskunsa. Cobran hiipiessä käytävien välissä kierroksilla käyvä rikollinen hiiltyy entisestään ja rupeaa mättämään panttivankejaan kenttään. Huomattuaan Cobran hän jatkaa tulitustaan ja mylvii tappavansa sekä Cobran että kaikki panttivangit. Mies kertoo myös että hänellä on pommi ja jos paikalle ei tuoda TV-kameroita, hän räjäyttää sen. Miehen mukaan tämän on Uuden Maailman toimintapa. Cobra kuuntelee julistusta ilmeenkään värähtämättä ja lähestyy pahaa-aavistamatonta uhriaan hylly ja metri kerrallaan.

Lisätäkseen pahiksen kuumotusta Cobra hakeutuu kaupan sisämikrofonin äärelle ja kuuluttaa sen kautta muutamia totuuden sanoja. Hän ei pidä tavasta jolla rikollinen teloittaa viattomia ihmisiä joten hän aikoo tästä hyvästä teloittaa haulikkomiehen. Tämä kuuntelee Cobran manifestia selvästi häkeltyneenä ja jatkaa mielipuolista irvistelyään.

Tämä kuva sisältää tuotesijoittelua.

Haulikkomiehen heiluessa levottomana Cobra on päässyt jo iskuetäisyydelle ja hän saartaa roiston vankeineen. Muutaman one-linerin jälkeen neuvottelut on käyty ja pahis päätyy ruumispussiin Cobran veitsi rinnassaan ja pari luotia kallossaan. Cobra toteaa mielipuolen pommin vaarattomaksi ja vapauttaa järkyttyneet panttivangit.

Pihalla Cobra joutuu median saartamaksi ja nämä kuulustelevat miestä liiallisen väkivallan käytöstä. Cobra ei ole jutustelutuulella ja kun eräs toimittajista tivaa häntä siitä millä oikeudella poliisi saa käyttää väkivaltaa, Cobra nappaa tämän rinnuksista kiinni ja raahaa hänet ammutun panttivangin eteen. Poliisi käyttää väkivaltaa estääkseen väkivallan. Cobran syvällinen kannanotto hiljentää median ja tilanne on ohi. Another day in the office.

Tapahtumien jälkeen Cobra vetäytyy kotiinsa. Parkkipaikalla mies ehtii ottamaan vielä yhteen naapurustonsa latinoväestön kanssa jotka ovat parkkeeranneet autonsa Cobrettin paikalle. Cobra ei jaksa tuhlata tähänkään neuvotteluun turhaa aikaa vaan tyytyy puskemaan ylimääräisen auton pois paikaltaan, ruttaamaan pullistelijoiden röökit ja repimään vielä näiden paidat riekaleiksi. Mies poistuu kämpilleen rankan vittuilun kaikuessa kauniissa kesäillassa.

Kohtauksen taustalla jyllää Miami Sound Machinen Suave joka korostaa tunnelmaa hektisestä ja hikisestä Los Angelesista. Cobran soundtrack on muutenkin täynnä aikamoisia kasarihelmiä, ja vauhdissa ovat jälleen alan superspesialistit kuten John Cafferty sekä Stallonen luottomies Robert "No Easy Way Out" Tepper. Vaikka biisivalikoima ei ehkä yllä käsittämättömän Rockyn IV:n tasolle, ei sitä voi moittia. Huikea ja tsekkaamisen arvoinen setti.

Cobran asunto on - kuten arvata saattaa - varsin askeettinen ja pelkistetty. Edes sisälle tullessaan mies ei suostu luopumaan aurinkolaseistaan, tulitikustaan tai mustista nahkahanskoistaan. Cobra kaivaa jääkaapista esille pizzalaatikon sekä munakennon. Pizzansa Cobra leikkaa saksilla eivätkä hanskat irtoa käsistä edes syönnin ajaksi. Munakennon sisältä löytyy aseenhuoltosetti jonka kanssa Cobra rupeaa puuhailemaan. Hän ei pysty kuitenkaan keskittymään näpräilyynsä kauaa kun televisio tuo jälleen lisää murheellisia uutisia. Mystinen massamurhaaja on tappanut jälleen ja tämä median Yöviiltäjäksi nimeämä mielipuoli on iskenyt viimeisen kuukauden aikana jo kuusitoista kertaa. Cobra riisuu vihdoin aurinkolasinsa ja katselee dramaattisesti ikkunastaan kohti kaupunkia. Yöviiltäjä on jossain tuolla eikä hän voi tehdä asialle mitään.

Kuumottava tilanne.

Ja siinä paha missä mainitaan. Yö laskeutuu Los Angelesiin ja se tarkoittaa sitä että jossain joku tulee jälleen kärsimään. Tällä kertaa kirveskultin uhriksi joutuu pahaa-aavistamaton kahvilatyöntekijä joka kokee elämänsä yllätyksen joutuessaan murhaajien saartamaksi lähtiessään töistä. Sukkahousut päähänsä vetäneet kirvesmiehet ympäröivät naisen auton ja tulevat sisään katon ja ikkunan kautta. Kiiltävä terä vilahtaa yössä ja nainen päättää maallisen vaelluksensa kauhistuneen kirkumisen myötä.

Pian naisen viillelty ruumis on ruumishuoneella jossa sitä ovat tutkimassa ruumiinavaajan lisäksi Cobra, Gonzales, Sears sekä Monte. Kaikki merkit viittaavat siihen että sama murhaaja on iskenyt jälleen kerran ja miehet ovat ihmeissään. Kun Cobra heittää ilmoille varsin järkeenkäyvän teorian siitä että tappajia voi olla useita, käskee Monte tätä tukkimaan turpansa. Mitä helvettiä tällä molopäällä on Cobraa vastaan?

Cobra haluaisi ehdottomasti mukaan jutun tutkintaan Monten vastustaessa tätä kiivaasti. Poliisipäällikkö Sears on kahden vaiheilla ja kertoo jutustelun lomassa katsojille informatiivisesti että Cobra kuuluu ns. Zombie-ryhmään joka edustaa poliisilaitoksen alinta kastia. He tekevät ne kaikista vittumaisimmat ja sekopäisimmät hommat joihin muiden sinivuokkojen kantti ei riitä. Cobra turhautuu esimiestensä arpomiseen ja kertoo näille että jos he vain odottavat, he häviävät sodan rikollisuutta vastaan. Homma ei tahdo edetä ja Cobra poistuu turhautuneena tupisten ampumaradalle purkamaan paineitaan. Radalla Cobran kaikki luodit osuvat luonnollisesti keskelle maalitaulua.

Seuraavana yönä Kultti iskee jälleen ja saartaa yksinäisen naisen alikulkutunneliin. Kesken silpomisen paikalle kaartaa kuitenkin kolmas auto, jonka rattia sompailee Brigitte Nielsen, tuo Tanskan oma Matti Nykänen ja Stallonen tuonaikainen vaimo. Hän "näyttelee" Ingridiä, tyhjäpäistä supermallia joka sattuu osumaan väärään paikkaan mahdollisimman väärään aikaan. Yöviiltäjä yrittää pysäyttää naisen auton mutta tämä kaasuttaa kauhuissaan karkuun Kultin ottaessa tämän rekisterinumeron talteen. Heidän rituaaleillaan on nyt silminnäkijä joka on eliminoitava mahdollisimman pian.

Salainen palaveri.

Muutaman tunnin kuluttua ruumis on löydetty ja poliisit huomaavat että asialla on ollut jälleen sama porukka. Mikään ei viittaa siihen että Kultin tahti tulisi hiipumaan joten jäljellä on vain yksi vaihtoehto.

Cobra, Gonzales, Monte sekä Sears tapaavat salaperäisellä parkkipaikalla jossa he kokoontuvat keskellä yötä. Palaveri on jostain syystä helvetin salamyhkäinen vaikka samat miehet työskentelevät kimpassa samalla poliisilaitoksella normaalistikin. Cobra saa esimiehiltään vapaat kädet tonkia koko kaupungin alamaailma löytääkseen vihjeitä näistä mystisistä kirvesmurhaajista. -Tee mitä teet parhaiten, ohjeistavat miehet Cobraa.

Poliisilaitoksella naispuolinen virkailija tekee tutkimuksiaan tietokoneen äärellä. Hän ei kuitenkaan etsi tietoa murhaajista vaan Ingridistä tämän rekisterinumeron perusteella. Käy ilmi että kyseinen naispoliisi onkin yksi Kultin jäsenistä ja samalla tunnelma nouseekin astetta tukalammaksi. Ryhmä on siis ulottanut lonkeronsa jo poliisivoimienkin sisälle. Onko kukaan enää turvassa?

Seuraavaksi luvassa on hieman yllättäen montage-tyylinen kooste jonka taustalla äänijänteitään venyttelee No Easy Way Out-mestariteoksesta vastuussa oleva Robert Tepper. Mies karjahtelee Angel Of The City-biisiään villisti samalla kun kamera kuvaa kolmen eri kohteen edesottamuksia. Pääosassa ovat Cobra ja partnerinsa Gonzales jotka suuntaavat hämyisille kujille ja neonvalojen loisteeseen löytääkseen vihjeitä. Miehet käyvät jututtamassa pummeja, strippareita ja baarimikkoja mutta kaikki näistä nostavat kätensä ilmaan. Joko he eivät tiedä mitään, tai sitten he pelkäävät kertoa. Tehostaakseen kuulusteluita Cobra tarttuu muutamaa kaveria rinnuksista kiinni mutta ravistelukaan ei tuota tulosta.

Toisaalla Ingrid jatkaa päivätöitään eli kameran edessä keikistelyä mitä kummallisimmissa rääsyissä. Montagen kolmas osapuoli on Yöviiltäjä, joka valmistautuu omalla suunnallaan seuraavaan iskuunsa. Mies teroittelee komean näköistä veistään nuhjuisessa asunnossaan ja hikoilee kovasti. Tässä vaiheessa lienee paikallaan kehaista Yöviiltäjää näyttelevää Brian Thompsonia joka on täydellinen valinta mystisen ja pelottavan surmaajan rooliin. Arnold Schwarzeneggerin ja alkuapinan hybridiltä näyttävä mies on elementissään arvaamattomana massamurhaajana jonka aivoituksista katsoja ei uskalla esittää kuin pelonsekaisia arvailuja.

Kyle Reese, T-800 ja Sarah Connor... Eiku.

Kun Cobra on vielä etsimässä johtolankoja, on Kultti löytänyt jo Ingridin. Kuvauskeikaltaan ystävänsä kanssa lähdössä oleva Ingrid kohtaa kirvesmiehet parkkihallissa jossa tapahtuu kiihkeä, kuumottava ja hiostava yhteenotto. Pari sivullista menettää henkensä samalla kun Ingrid pakenee Yöviiltäjää ja tämän yhteistyökumppaneita. Kaukaisuudesta kaikuvat poliisiautojen sireenit ajavat Kultin pois paikalta ja hysteerisesti tärisevä Ingrid selviää tilanteesta viime tipassa.

Pian poliisit keräävät Ingridin talteen ja vievät tämän sairaalaan jossa Gonzales ja Cobra kuulustelevat tätä tapahtumien kulusta. Tai no, Gonzales kuulustelee samalla kun Cobra keskittyy lymyilemään salaperäisesti hämärästi valaistetun huoneen varjoissa. Kun Gonzales kysyy Ingridiltä on tälle tapahtunut viime aikoina mitään erikoista joka olisi mahdollisesti aiheuttanut tämän hyökkäyksen, muistaa nainen kohtaamisensa pelottavan miehen kanssa alikulkutunnelissa. Cobra ja Gonzales hätkähtävät ja tajuavat että tämä nainen on ensimmäinen silminnäkijä joka on nähnyt mystisen kirvesryhmän työn touhussa.

Lasin takana jutustelua kuuntelee huolestuneena kirvesryhmään kuuluva naispoliisi. Tilanne ei näytä heidän kannaltaan hyvältä ja nainen kiikuttaakin välittömästi uutiset Yöviiltäjälle. Tämä majailee kolossaan ja keskittyy veitsensä teroitteluun, hikoilemiseen ja tuhisemiseen. Yllään viiltäjällä on valkoinen wifebeater joka on niin paskainen että se saisi John McClanenkin kateelliseksi. Yöviiltäjä ottaa naisen uutiset tyynesti vastaan ja ilmoittaa möreällä äänellään että Ingrid kuuluu hänelle. Tämän jälkeen mies viiltelee itseään. Ihan tasapainoisen oloinen kaveri.

Night Slasher pohtii elämän suuria kysymyksiä.

Sairaalassa poliisi on laatinut Ingridin antamien tuntomerkkien perusteella kuvan Yöviiltäjästä. Piirros näyttää aikalailla samanlaiselta kuin meikäläisen tuherrukset ala-asteen kolmannella luokalla ja poliisi ryhtyykin jäljittämään kuvan perusteella ilmeisesti Eterniasta tuttua Prinssi Adamia. Onnea matkaan. Cobra vetäytyy asunnolleen muutamaksi tunniksi tutkimaan poliisin arkistoja mahdollisten epäiltyjen löytämiseksi, samalla kun hiuksensa mustaksi värjännyt Yöviiltäjä hiippailee sairaalan ovista sisään.

Asunnollaan Cobra tutkii hiki hatussa arkistojaan. Yllään miehellä pitkä musta takki sekä tutut nahkahanskat. Suupielessä pyörii tuttu tulitikku. Tämä mies ei anna periksi imagostaan edes ollessaan yksin kotona.

Puhelin soi. Se on Gonzales joka odottelee Cobraa tämän työpisteellä poliisilaitoksella johon hänet oli kutsuttu. Cobra karjahtaa että hän ei ole moista kutsua esittänyt ja miehet tajuavat tulleensa kusetetuiksi. Molemmat syöksyvät paikoiltaan samantien kohti sairaalaa mutta Cobran matkaan tulee mutkia heti kotioven takana. Kultin kirvesmiehet ovat löytäneet hänet ja koittavat pistää miehen päiviltä. Kuoleminen ei kuulu kuitenkaan Cobran suunnitelmiin ja tämä hoitelee ahdistelijansa kuolettavasti nyrkein ja luodein.

Yöviiltäjä on sairaalaa kohti kiirehtiviä Gonzalesia ja Cobraa askeleen edellä. Mies on hoitanut itselleen siivojan valeasun ja hiippailee sairaalan hämyisiä käytäviä kohti sängyssään pyörivää Ingridiä. Matkalla hän kuristaa ja puukottaa hengiltä sairaalan muuta henkilökuntaa jotka eivät onnistu kuin hidastamaan tätä kylmäveristä tappajaa. Verinen Yöviiltäjä on oikeasti melko pelottava ilmestys ja miehen edesottamuksia seurataan lähes kauhuelokuvamaisen jännityksen piinaamana. Hikikarpalot kelmeilevät katsojan ohimolla kun viiltäjä lähestyy askel askeleelta Ingridin huonetta.

Pian Yöviiltäjä on oikeassa paikassa ja suolistaa samantien sängyssä makaavan hahmon. Kyseessä ei ole kuitenkaan Ingrid, vain tämän peitto. Ingrid astuu takaisin huoneeseen WC-tiloista vain huomatakseen että hänet jo kertaalleen yrittänyt tappaa sekopää on löytänyt hänet jälleen. Nainen painuu kirkuen takaisin saniteettitiloihin ja lyö oven säppiin. Yöviiltäjä rupeaa jälleen hikoilemaan ja karjumaan. Mies yrittää murskata oven veitsensä avulla Ingridin kiljuessa. Katutasolla Cobran musta Ford saapuu renkaat ulvoen parkkiin.

Uskokaa jo naiset, puiset ovet eivät kirvesmiehiä pysäytä.

Ingrid onnistuu pakenemaan WC:n toisesta ovesta ulos juuri samalla hetkellä kun Yöviiltäjä on tulossa läpi toisesta suunnasta. Nainen juoksee läpi sairaalan epäilyttävän hiljaisia käytäviä ja toimii lopultakin fiksusti lyödessään rakennuksen palohälyttimet päälle. Käytävä täyttyy ihmisistä ja Yöviiltäjä katoaa ihmisjoukon vilinään Ingridin vuodattaessa helpotuksen kyyneleitä. Cobra syöksyy paikalle ja ottaa Ingridin syleilyynsä.

Poliisilaitoksella Cobra joutuu jälleen esimiesten kuulustelun ja vittuilun ristituleen. Heidän mukaansa Cobran asenneongelmainen käytös aiheutti öisen vaaratilanteen eivätkä miehen metodit vastaa heidän käsitystään järkevästä toiminnasta. Cobra kuuntelee älinää tuttu ilmeetön ilme kasvoillaan ja poistuu paikalta ovet paukken.

Koska Ingrid ei ole turvassa edes sairaalassa, ainoa looginen ratkaisu on kuljettaa nainen jonnnekin turvalliseen suojapaikkaan. Cobra, Gonzales sekä kolmantena jeparina tehtävään määrätty Nancy Stalk hakevat Ingridin sairaalasta. Mukana on myös Monte joka jatkaa edelleen Cobralle pään aukomista yöllisistä tapahtumista. Kun Cobra esittää teorian siitä että murhaajalla on pakko olla yhteyksiä poliisivoimien sisällä, saa hän osakseen pelkkää vittuilua. Monte kertoo että koska Cobra on arvaamaton kuumakalle ja operaation aivot, on hän itse vastuussa moisten epäilysten tutkimisesta. Kaikenkaikkiaan voisi todeta että LAPD:n sisällä ei vallitse varsinaisesti mikään kaikista mukavin työilmapiiri.

Jutustelua kuuntelee taustalta vaivihkaa Nancy Stalk joka on juurikin tuo Cobran etsimä Kultin yhteyshenkilö poliisin sisällä.

Cobra ei ole kiinnostunut Monten lässytyksestä. Stalk stalkkaa tilannetta taustalla.

Ongelmat jatkuvat heti matkalla turvapaikkaan. Ingrid hyppää Cobran mustan Fordin kyytiin ja Gonzales sekä Stalk jatkavat matkaa toisella autolla. Heidän kuitenkin kiilataan pois pelistä samantien kun Kultin oma auto-osasto käy karavaanin kimppuun. Cobra ihmettelee hetken missä heidän saattajansa ovat kunnes hän tajuaa että he ovat jälleen taka-ajettuina. Mies ei tästä kuitenkaan hätkähdä vaan lyö kaasun pohjaan ja käynnistää samalla yhden elokuvahistorian komeimmista takaa-ajokohtauksista.

Cobran tempperamenttinen luonne nousee pintaan ja pian Kultin automiehet tajuavat olevansa pulassa. Takaa-ajajista tuleekin takaa-ajettuja kun Cobra kiihdyttää Fordillaan Kultin rinnalla ja rupeaa kiilaamaan heitä pois tieltä. Korostan tässä vaiheessa että Cobran suojelema Ingrid, suuren rikosmysteerin ainoa silminnäkijä istuu miehen kyydissä. Tämä on kuitenkin Cobralle täysin toissijainen juttu sillä näiden mulkkujen pitää nyt maksaa siitä että he kävivät hänen kimppuunsa. Kultti yrittää tulittaa Cobraa edestä ja takaa haulikoin ja konekiväärein mutta tämä ei miestä pelota. Hän kaivaa oman aseensa esiin, rupeaa tulittamaan Kulttia takaisin ja pyörittelee Fordia siinä sivussa mitä mielikuvituksellisimmassa asennoissa. -Hän on hullu!, karjuvat hätääntyneet Kultin edustajat. He ovat oikeassa. Cobra on hullu.

Villi takaa-ajo jatkuu pitkin moottoriteitä ja parkkihalleja ja matkaa siivittävät lukuisat räjähdykset, kipinät, täysin poskettomat ilmanlennot, nitrot(!), viuhuvat luodit, hiki sekä tuskissaan huutavat iskunvaimentimet. Matka pysähtyy vasta satama-alueella jossa Kultti pääsee vihdoin pakoon autonsa täysin rusinaksi ajanutta Cobraa. Tämä taluttaa verissäpäin hoipertelevan Ingridin ulos autosta.

Tässä vaiheessa elokuvaa rupeaa pikkuhiljaa hiipimään takaraivoon ajatus siitä että onkohan tämä suojelutyö Cobralle nyt se ihan järkevin homma? Mies laiminlyö tehtävänantoaan käytännössä täysin ja on milleistä kiinni että poliisivoimat olisivat menettäneet ainoan todistajansa. Loogisen oloinen ratkaisu olisi ollut ajaa turvaan poliisiasemalle tai vaikkapa hipsiä takaisin sairaalan tiloihin mutta ilmeisesti looginen ajattelu ei kuulu Cobran metodeihin. Viihdyttävyyden kannalta toki hyvä niin.

Road Rage Á la Cobra.

Palaamme poliisiasemalle jossa Cobra on jälleen vähemmän yllättäen esimiestensä puhuteltavana. Nämä äimistelevät miten ihmeessä Kultti voi olla kokoajan tietoinen siitä missä poliisi säilyttää Ingridiä. Cobra koittaa selventää ties monettako kertaa että poliisin sisällä on vasikka ja Kultti toimii monen eri henkilön voimin mutta nämä epäilykset ammutaan jälleen kerran alas. Poliisivoimien johtoa ei ole siunattu älyn lahjoilla ja eniten äänessä on jälleen Monte joka karjuu Cobran teorioiden olevan heikkoja ja hänen mielestään Ingridin vieminen kaupungin ulkopuolella on täysin absurdi idea. Cobra otsasuoni rupeaa nykimään ja mies menettää malttinsa. Hän tarttuu Montea rinnuksista ja paiskaa tämän pöydälle, muiden pomojen rauhoitellessa tilannetta parhaansa mukaan. Cobra poistuu toimistosta jälleen ovet paukkuen Monten karjuessa tämän olevan täysi psykopaatti ja hullu. Monte on mahdollisesti oikeassa.

Cobra saa kuitenkin ylimmältä johdolta käskyn kuljettaa Ingrid kaupungin ulkopuolelle turvaan, vaikka edellinen yritys koitui melkein naisen kohtaloksi. Logiikan ylipappien käskyjen mukaisesti karavaani jatkaa jälleen matkaa. Ensimmäisessä autossa kulkevat Cobra sekä Ingrid ja heidän perässään Gonzales sekä Stalk, joka osallisuudesta hyökkäyksiin kellään ei tunnu vieläkään olevan minkäänlaisia epäilyksiä.

Matkalla Ingrid esittää Cobralle sarjan kysymyksiä. Ovatko he nyt oikeasti turvassa? Seurataanko heitä? Mistä Cobra voi tietää että tämä suunnitelma toimii? Cobra kertoo että asiat hoituvat jos niihin uskoo. Ingrid on joutunut parin päivän aikana kaksi kertaa murhayrityksen kohteeksi Cobran suojeluksessa joten miksipä nainen ei tähän veijariin luottaisi. Matka jatkuu läpi huikeiden vuoristomaisemien Jean Beauvoirin Feel The Heatin pauhatessa taustalla. Jossain kaukana Kultti lyö kirveitään yhteen, latailee aseitaan ja lähtee matkaan moottoripyörillään. Viimeinen yhteenotto lähestyy vääjäämättä.

Cobra hassuttelee jättimäisellä muovihampurilaisella.

Matkan aikana Cobra ja Ingrid lähentyvät ja Cobra intoutuu jopa heittämään huulta. Tämä kivikasvoinen pullistelija onkin ehta naistennaurattaja ja Ingrid hihittelee Cobran typerille jutuille kuin pikkutyttö. Pakollinen romanssiaspekti piti siis tähänkin elokuvaan puskea ja vaikka Stallone ja Nielsen olivat naimisissa elokuvan kuvauksen aikaan, ei katsoja onnistu aistimaan heidän väliltään minkäänlaista kipinöintä tai kemiaa. Väkinäistä pakkopullaa joka kuuluu tietysti tämän genren leffoihin. Hassuttelun ohessa Cobra vakavoituu ja kertoo ettei hänen elämässään ole naista koska kukaan ei voisi ymmärtää hänen elämäntyyliään. Ingrid kuuntelee avautumista liikuttuneena.

Sivusilmällä Cobra seuraa Stalkia joka on tuttuun tapaansa kolikkopuhelimen äärellä luuri korvalla. Nainen pälyilee ympärilleen ja Cobra tuijottaa naisen epäilyttävää käytöstä taukoamatta. Mestaripoliisi ei onnistu kuitenkaan yhdistämään naisen toimintaa mystiseen vasikkaan joka vuotaa poliisin tietoja Kultille. Sama toiminta jatkuu motellilla johon seurue majoittuu yöksi. Cobra yllättää Stalkin keskellä yötä puhelinkopin ääreltä ja luo tämän suuntaan epäileviä katseita. Mies aistii ilmassa leijuvan mystisyyden pilvipeitteen mutta ei silti vain yksinkertaisesti keksi mikä voisi yhdistää jatkuvasti puhelimessa roikkuvaa Stalkia, mystistä tietojenvuotajaa sekä Kultin toistuvia hyökkäyksiä Ingridin sijaintiin kerta toisensa jälkeen.

Cobra vetäytyy pohtimaan tätä dilemmaa Ingridin hotellihuoneeseen, jossa hän valvottaa naista räpeltämällä kovaäänisesti rakkaiden aseidensa kanssa. Mies pitää sellaista metakkaa että Ingridin haaveet hyvistä yöunista haihtuvat ilmaan ja kun nainen nostaa päänsä tyynystä, Cobra esittää tälle retorisen kysymyksen: Etkö saa nukuttua? Mulkku mikä mulkku.

Ulkona sataa ja salamoi. Pimeää ja vetistä yötä halkovat ajovalot jotka ovat peräisin moottoripyöristä. Pyöriä on kymmeniä ja taas kymmeniä. Kirveskultin edustajat ovat saaneet jälleen tietonsa Ingridin sijainnista ja tällä kertaa he aikovat hoitaa homman vihdoin loppuun saakka.

Loppu lähestyy.

Cobra valvoo koko yön Ingridin vierellä sormi liipasimella. Miehen silmäluomet ovat kuin lyijynraskaat mutta hän ei anna väsymykselle periksi. Pikkuhiljaa aamuaurinko rupeaa nousemaan ja valonsäteet tuovat kuin toivoa jostain paremmasta kaiken epätoivon keskelle.

Tämä toivo on kuitenkin harhaa. Kun joukko kokoontuu aamulla autojen luokse valmiina lähtöön, on yksi neljästä seurueen jäsenestä poissa. Stalk, koko matkan epäilyksiä herättänyt lutka on teillä tietämättömillä ja palaset rupeavat vihdoin loksahtelemaan Cobran jäntevissä aivoissa. Ehkä Stalk onkin tuo etsitty tietojen vuotaja? Epäilykset osoittautuvat tosiksi kun Stalk ilmestyy kulman takaa mukanaan valtaisa joukko aseistettuja miehiä. Cobra komentaa Gonzalesin ja Ingridin takaisin sisälle ja tajuaa että edessä on pitkä ja raastava taistelu ylivoimaiselta vaikuttavaa vastustajaa vastaan.

Taivaanrannan täyttää moottoreiden sinfonia kun kirveskultin koko vahvuus saapuu moottoripyörineen tähän pieneen kyläpahaseen. Piinaava musiikki jauhaa kilpaa moottoreiden kanssa ja tuomiopäivän kellot soivat kuin merkkinä siitä että jotain hirvittävää on tapahtumassa. Kaupungin asukkaat lukitsevat lapsensa ja itsensä piiloon ja ristivät kätensä pelastumisen puolesta.

Ensitöikseen kirvesjengi iskee paikalliselle poliisilaitokselle jonka pieni miehitys eliminoidaan välittömästi. Cobran on siis turha toivoa apujoukkoja näitä karkeloita varten. Vastassa on kokonainen armeija murhanhimoisia mielipuolia.

Moottoripyöräjengi ympäröi Cobran motellitalon ja räiskiminen alkaa. Cobra aloittaa hipat väkevällä tavalla ja pudottaa ensimmäisellä viidellä laukauksellaan viisi pipopäistä sekopäätä. Tämän kaiken mies tekee aurinkolasit edelleen päässään.

Gonzales ja Cobra tulittavat minkä ehtivät ja niittaavatkin kiitettävän osan pahiksista pois pelistä mutta ylivoima on aina ylivoimaa. Luotisade kolmikkoa kohti on älytöntä ja roistoja puskee sisään niin katosta kuin ovestakin. Kolmikon on pakko paeta ulos jos he aikovat selvitä hengissä tästä helvetistä. Cobra ja Ingrid ehtivät nappaamaan itselleen lava-auton mutta Gonzales ottaa luodin itseensä ja jää korisemaan tuskissaan liekkien keskelle. Cobra tulittaa konekiväärillään raivoisasti ja viskoo perään parit tuhoa tekevät kranaatit ennen syöksymistään lava-auton kyytiin.

Cobra ei tykkää siitä että häntä ohitetaan valtatiellä.

Takaa-ajo jatkuu. Ingrid sompailee auton ratissa pienoisessa paniikissa samalla kun Cobra antaa palaa lavan puolelta. Moottoripyöräjengi pyrkii lähestymään pirssiä parhaansa mukaan mutta Cobran osumatarkkuus on huikeissa lukemissa. Mies niittää miehiä kuin heinää ja antaa kovekiväärinsä laulaa kauniisti. Tulitusta sävyttää Cobran karjuminen. Kohtaus on aidosti liikuttava ja tuo mielleyhtymiä mm. Commandoon.

Kultti on kuitenkin kerännyt tien varrelle esteitä ja kun Ingrid täräyttää läpi palavien autojen muodostamasta muurista, menettää hän autonsa hallinnan. Cobra lentää lavalta tien poskeen ja nappaa Ingridin mukaansa. Kaksikko pakenee appelsiinipuutarhan suojiin perässään edelleen vaikuttavan kokoinen lauma Kultin jäseniä. Cobra lähettää Ingridin pakomatkalle läheisen massiivisen teollisuushallin suojiin samalla kun hän jää itse räiskimään lähestyviä moottoripyöräjengiläisiä. Kaiken tohinan keskellä Cobra ei huomaa että hässäkän aiheuttanut Stalk kipittää kivääri kädessään Ingridin perässä.

Sisällä hallissa Ingrid joutuu Stalkin tulituksen kohteeksi. Luodit viuhuvat kuitenkin ohi, tappaen hallin työntekijän ja samalla sekoittaen jotenkin koko laitoksen sähkötaulun. Pillit huutavat ja sireenit soivat kun hallin koneisto lähtee käyntiin ja pian paikan täyttää hiostava höyry sekä sieltä täältä purskahtelevat liekit. Ilmassa alkaa olla todella suuren urheilujuhlan tuntua. Toimintaelokuva kuin toimintaelokuva, kun saavutaan tyhjään teollisuushalliin niin edessä on kunnon pippalot.

Pian Cobra, Yöviiltäjä ja jäljellejääneet Kultin jäsenet hipsivät hallin tiloihin, kukin omasta ilmansuunnastaan. Cobralle halli on kuin leikkikenttä ja mies onkin elementissään niitatessaan Kultin rivijäseniä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Osa joutuu kranaattien raatelemaksi, osa käristyy hengiltä armottomien liekkien keskellä. Elokuvan tähtihetkiin kuuluvassa kohtauksessa Cobra valelee uhrinsa ensin bensiinillä, heittää klassisen "You have the right to remain silent"-kommenttinsa ja tuikkaa miehen lopulta palamaan juuri sillä tulitikulla jota hän on lussutellut elokuvassa jo lähes puolitoista tuntia vailla minkäänlaista järjellistä syytä. Mies säästeli tikkua selvästi tätä hetkeä varten.

Myös Ingridin perässä ollut Stalk saa vihdoin luodin rintaansa ja lopulta hallissa on jäljellä vain kaksi miestä joiden yhteenottoa olemme odottaneet koko elokuvan ajan.

Let's bleed, pig!

Tunnelma hallissa kiristyy äärimmilleen kun vääjäämätön lähenee. Kaksi hikistä miestä lähestyy toisiaan polttavan laavan kiehuessa joka puolella. Sakea savu hämärtää hallia entisestään ja kaikki räiske on kaikonnut henkensä menettäneiden jengiläisten myötä. Taustalla ei kuulla musiikkia, ainoastaan hallissa takovat metalliset pusertimet täyttävät tyhjyyttään kumisevan tilan. Cobra on vihdoin löytänyt etsimänsä miehen. Miehen joka on vastuussa kymmenien viattomien ihmisten kuolemasta. Miehen joka yrittänyt riistää hänenkin henkensä jo monta kertaa. Miehen jollaiseen hän ei ole koskaan ennen törmännyt.

Koko elokuvan turpansa kiinni pitänyt Yöviiltäjä avaa vihdoin suunsa ja antaa pelottavan, eläimellisen ja vakuuttavan monologin itsestään ja maailmanmenosta. Hikoileva ja irvokasta hymyään väläyttelevä Thompson on kohtauksessa aidosti piinaavaa seurattavaa ja jopa Cobran katseesta on aistittavissa ensimmäistä kertaa koko elokuvassa pientä pelkoa. Hän kuuntelee hikipisaroita vuodattaen Yöviiltäjän puhetta ja joutuu myöntämään todeksi tämän väitteen siitä että hän ei voi lain puitteissa ampua miestä tähän paikkaan. Heti perään Cobra kuitenkin toteaa möreällä äänellä että siksi juuri nyt laki loppuu tähän ja on vihdoin hänen vuoronsa aloittaa. Cobra heittää aseensa helvettiin ja tarttuu massiiviseen ketjuun. Yöviiltäjä kaivaa esille jättimäisen veitsensä. Taistelu voi alkaa.

Miesten vääntö on odotetun tasaista ja kummankin suusta irtoaa reilusti tilanteeseen sopivaa älinää. Miehet nujuavat minkä kerkeävät ja hallin puitteet saavat tilanteen näyttämään siltä että kaksikko ottaisi matsia helvetin porteilla. Tunnelma on piinaavan jännittävä eikä tilannetta helpota se että Cobra menettää oman aseensa ja joutuu perinteiseen veitsi kohti naamaa-puserrukseen Yöviiltäjän painaessa päälle kuin kiimainen harmaakarhu. Cobra onnistuu kuitenkin vääntämään itsensä pois sillasta ja ottaa henkisen yliotteen. Stallonen vanhat Rocky-maneerit puskevat pintaan ja mies takookin Yöviiltäjän ruhoon pitkän ja hartaan iskusarjan joka puristaa murhaajan kropasta viimeiset mehut pihalle.

On luvassa lopullisen iskun vuoro. Hallissa pitkin poikin liukuvat suuret metallikoukut pääsevät mukaan leikkiin ja Cobra päättääkin viskaista Yöviiltäjän kohti yhtä niistä. Mies lentää koukun nokkaan kuin takki hengariin ja jää korisemaan sen päähän tuskissaan, veren valuessa valtoimenaan. Koukku matkaa henkensä edestä karjuva Yöviiltäjä nokassaan kohti massiivista tultasyöksevää uunia eikä Cobra tee elettäkään estääkseen tulevaa. Päinvastoin, hän katsoo pitkään ja hartaasti kun koko kaupunkia uhannut mielenvikainen psykopaatti leijailee nautinnollisen hitaasti kohti liekkimerta ja lopullista tuomiotaan. Jo valmiiksi koukun lävistämä Yöviiltäjä kohtaa loppunsa palaessaan hengiltä ja Cobra huokaisee helpotuksesta. Hän poimii mukaansa Ingridin ja kaksikko painelee ulos hallista. Piina on vihdoin ohitse.

Näin se laki toimii.

Poliisivoimien ja median saapuessa paikalle homma on jo hoidettu. Cobra käy tarkastamassa Gonzalesin kunnon ja tämä näyttää selviävän ampumisestaan huolimatta. Myös Cobran pomot ovat paikalla kuin toteamassa että katos perkele, mies taisi olla sittenkin oikeassa. Poliisipäällikkö kiitelee Cobraa nöyrästi ja jopa Monte joutuu nielemään ylpeytensä ja myöntämään että Cobra osaa hoitaa hommansa. Kun mies tarjoaa Cobralle kättä sovinnon merkiksi vittuilun jälkeen, on reaktio ennalta-arvattava: Cobra nykäisee Monten naamariin sellaisen iskun että se lennättää miehen kohti vieressä olevaa poliisiautoa.

Cobra kieltäytyy myös poliisipäällikön tarjoamasta kyydistä takaisin kaupunkiin ja nappaa sen sijaan alleen yhden rikollisjoukon mukanaantuomista moottoripyöristä. Liekkö moinen edes sallittua? Cobra ei ole kiinnostunut juuri nyt kuitenkaan lain pykälistä ja poimii kyytiinsä myös Ingridin. Juustoinen syntikkarock-biisi pamahtaa käyntiin, helikopterit nousevat ilmaan ja Cobra kaasuttaa kohti auringonlaskua kyydissään iloisesti kihertävä Ingrid. Homma on paketissa.

Cobralla on kiire panemaan.

Alunperin Cobran piti olla tuntemaamme versiota huomattavasti pidempi ja raaempi. Stallonen alkuperäinen screenplay oli sisältänyt useita yksityiskohtaisia teurastuskohtauksia jossa tapahtumien syyt ja seuraukset näytettiin piinaavan läheltä. Tämän johdosta elokuvalle lasautettiin X rating-rajoitus, joka kielsi sen näyttämisen käytännössä kaikilta muilta paitsi aikuisilta. Tämä ei sopinut kuitenkaan Warner Brosin suunnitelmiin ja koska Cobrasta odotettiin suurta hittiä, päätettiin väkivaltaisimmat kohtaukset saksia leikkauspöydän lattialle. Elokuvan fanien keskuudessa pyörii huonolaatuinen kopio elokuvan alkuperäisestä versiosta jossa kaikki irvokkaat ja veriset kohtaukset ovat edelleen mukana kaikessa loistossaan.

Elokuvaa päätettiin pätkiä entisestään koska Stallonen Beverly Hills Cop-vision jo kertaalleen hylännyt Paramount Pictures oli tuomassa ryminällä teattereihin omaa kesän 1986 hittiään. Tom Cruisen tähdittämä Top Gun saapui teattereihin viikko ennen Cobraa ja tämä sai Warner Brosin sekä Stallonen vapisemaan pelosta. Heidän kovin kilpailijansa vaikutti pelottavan potentiaaliselta ja Cobraa päätettiin lyhentää lisää että se olisi mahdollisimman helposti lähestyttävä paketti Cruisen hurmaavan jenkkihymyn nähneille katsojille. Stallone komensi leikkaajia pätkimään pois lähes kaikki elokuvan muita hahmoja kuvaavat kohtaukset ja tämä sai monet Cobran hahmoista tuntumaan entistä pahvisemmilta ja yksiulotteisimmilta.

Tämä ei kuitenkaan tuntunut vaivaavan maksavia katsojia ja Cobra keräsikin avausviikonloppunaan kassaan Warner Brosin historian siihen asti kovimman avaustuloksen. Kriitikot lyttäsivät elokuvan luonnollisesti maanrakoon mutta Stallone tuskin moisesta välitti, olihan hän tottunut jo moiseen käsittelyyn lukemattomia kertoja.

Odotuksista ja ehkäpä viime hetken paniikkimaisista leikkauksista kärsinyt Cobra ei ollut loppujen lopuksi kuitenkaan niin jättimäinen hitti kuin Stallone ja Warner Bros olivat varmasti tahoillaan hiljaa toivoneet. Vaikka elokuva tuotti lopulta 160 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti, kalpeni se pahasti esimerkiksi Rockyn ja Rambon lukemien edessä. Stallone veti tästä omat johtopäätöksensä ja lopulta jo suunnitelmissa ollut Cobran jatko-osa tungettiin romukoppaan. Marion Cobrettista ei ollut valitettavasti nousemaan Rocky Balboan ja John Rambon rinnalle kannattelemaan kokonaista elokuvasarjaa. Stallone käänsi katseensa kohti työpöydällään lojuvia uusia käsikirjoituksia, joiden joukosta löytyivät mm. Rambo-sarjan kolmas osa sekä Over The Top-nimeä kantava tarina joka käsitteli - ei enempää eikä vähempää kuin - kädenvääntöä. Miehen voittokulku oli vaivihkaa ohittanut lakipisteensä ja 80-luvun jälkimmäisen puoliskon käynnistyessä Stallone oli pikkuhiljaa ottamassa ensimmäisiä haparoivia askeliaan kohti tulevien vuosiensa epäonnistumisia ja uransa ensimmäisiä kunnon floppeja.

80-luvun puolivälissä Syltty oli niin kuumaa kamaa että jopa Presidentti halusi kimppakuvan.

Cobra ei kuulu kuitenkaan noiden epäonnistuneiden floppien joukkoon ja omassa sarjassaan se on huikea täysosuma. Elokuva on kuin malliesimerkki 80-luvun klassisista toimintaelokuvista ja se on täynnä oman aikakautensa perinteistä tunnelmaa, tyyliä ja tapahtumia. Fair Game-nimiseen novelliin löyhästi pohjautuva tarina on kokonaisuutena hölmö ja yksinkertainen mutta Stallone kipparoi paatin silti menestyksekkäästi kotisatamaan. Miehen voittoputki 80-luvun alkupuolella ei ollut sattumaa ja Cobra jatkaa kunniakkaasti Rocky IV ja Rambo II:n aloittamaa ultra macho-perinnettä. Se ei ole ehkä yleisesti niin tunnettu teos kuin edeltäjänsä mutta silti takuuvarmasti viihdyttävää hömppää ja vain hieman yli 80 minuutin mitassaan oiva valinta kun olet vailla aivot narikkaan-osaston mestariteoksia. Stallonen karisma on kiistatonta ja Cobra kuuluu ehdottomasti miehen laajan filmografian parhaaseen puoliskoon. Cobra on kuin Schwarzeneggerin Commando: Se on idioottimainen, korni, testosteronia tihkuva ja ultaväkivaltainen raina joka saa sinut varmasti hyvälle tuulelle katselukerta toisensa jälkeen. Elokuva nauttii vankkumatonta kulttisuosiota fanien keskuudessa eikä syyttä. Suositellaan tarjoiltavaksi erityisesti oluen ja hyvien ystävien seurassa.

Stallonen uran vaiheista voi olla montaa mieltä mutta fakta on se että tuo vanha kettu on aina antanut kaikkensa vain tarjotakseen viihdettä meille miljoonille miehen faneille. Kriitikoiden murskatuomioista ja lukuisista flopeista huolimatta Stallone on painanut duunia niska limassa läpi vuosikymmenien ja viime vuosien onnistumiset Rockyn, Rambon ja Expendablesin myötä on nostanut miehen uuteen, lähes renessanssityyliseen suosioon. Se tälle konkarille suotakoon. Kiitos ja kumarrus Syltty, lupaan korkata tulevana viikonloppuna kunniaksesi bissen tai useammankin.