perjantai 27. syyskuuta 2013

#13 - SUPER HOCKEY SPECIAL

Jääkiekko, tuo kokonaisia kansakuntia yhdistävä ja vastakkainasetteleva jalo laji. Toisten silmissä lätkä on yhtä suurta jumalten shakkia, jossa pärjäävät vain miehistä viisaimmat. Kentällä pyörii yhtäaikaisesti kymmenen suurta taiteilijaa, joille kaukalon jääpinta on suuri valkoinen kangas. Nämä taiturit käyttävät mailojaan ja luistimiaan pensseleinä joilla he luovat suurenmoisia taideteoksia meidän tavallisten kuolevaisten nähtäväksi. Taideteoksia, jotka kuljettavat meitä tunneskaalan ääripäästä toiseen. Jääkiekkoilijat ovat luovia ja ylivoimaisen päättelykyvyn omaavia yli-ihmisiä joiden edesottamuksia seuraamme matsista seuraavaan ja vuodesta toiseen henkeämme haukkoen.

Toisille jääkiekko on vain ihmisten yksinkertaisuuden ja typeryyden ilmentymä, jossa kymmenen barbaarimaista ihmisapinaa jahtaa pientä muovinpalasta kuola suusta valuen. Välillä nämä älykkyyden ylipapapit mittelevät voimiaan nakkikioskifilosofian mukaisesti takomalla toisiaan turpaan. Nyrkkejä lyödään rintaan ja huudetaan ugalabugalaa. Katsomossa mielensä menettäneet kohtalontoverit karjuvat älyttömyyksiä sylki suusta pärskyen ja käsiään heilutellen. Samat tyypit ovat vielä maksaneet itsensä sisälle päästäkseen mukaan näihin idioottimaisiin karkeloihiin. Vittu mitä jengiä.

Niin tai näin, etenkin Suomessa jääkiekko taitaa olla se kaikista seuratuin ja mediassa eniten esillä oleva urheilujaji. Hatunnosto vaan huuhkajille, susijengeille ja muille räikkösille mutta missä muussa lajissa ollaan otettu maailmanmestaruudet sekä 1995 että 2011? Never Forget. Jääkiekko on esillä joka päivä jossain. Siitä puhutaan, sitä harrastetaan, sen vuoksi tehdään järjettömiä asioita, sitä vihataan, sitä rakastetaan. Sitä yksinkertaisesti eletään. Ainakin silloin kun Leijonat pelaa hyvin.

Syksy on lajin faneille hienoa aikaa, etenkin tänä armon vuonna 2013. Kotoinen (SM-)Liigamme on jo pyörähtänyt käyntiin, videopeliharrastajat ovat saaneet känsäisiin käpälöihinsä jokavuotisen lätkäpelisarjan uuden päivityksen, NHL-kauden avaus kolkuttelee jo ovella ja ensi talvena luvassa ovat taas kunnon peijaiset talviolympialaisten myötä. Tällä viikolla ensi-iltaan on tulossa parituntinen dokumenttielokuva kaikkien aikojen parhaasta suomalaisesta jääkiekkoilijasta, Teemu Selänteestä. Jos pienen mustan kiekon edesottamukset siis kiinnostavat, seurattavaa riittää takuuvarmasti taas pitkälle ensi kesään saakka.


Kultaisia muistoja parinkymmenen vuoden takaa.

Meikäläisen lätkäinnostus starttasi noin parikymmentä vuotta sitten, eli siinä ala-asteen 4. tai 5. luokan tietämillä. Tuossa iässä päänsisäiset vastaanottimet ovat varsin herkässä tilassa ja sankareita haetaan vähän sieltä sun täältä. Suomessa elettiin jonkilaista jääkiekon nousukautta maajoukkueen uuden tulemisen myötä ja Curt Lindströmin luotsaama leijonaryhmä venyi huikeisiin suorituksiin kansainvälisissä kiekkoturnauksissa. Rapakon takana nuori tulokas Teemu Selänne latoi uskomattomia tehoja Winnipeg Jetsin riveissä murskaten kaikki NHL-tulokasennätykset. Lauantaisin MTV3 näytti NHL Power Week-spesiaalia, joka oli noihin aikoihin ainoa portti myyttiseen ja maailman parhaaseen kiekkoliigaan. Jokainen jakso nauhoitettiin ja Top 10-maalien kikkoja lähdettiin testamaan välittömästi lähetysten jälkeen paikallisille kaukaloille. Meidän sankareitamme olivat sellaiset nimet kuin Yzerman, Lemieux, Bure, Roenick, Gilmour, Roy jne. Lista voisi jatkua loputtomiin. Suuria pelaajia, suuria persoonia. Kiekkokorttimarkkinat valtasivat koulujen välitunnit, ja kauppoja tehtiin ristiin rastiin. Arvokkaat kortit vaihtoivat omistajiaan ja markkinoilla meininki oli kylmää: viekkaimmat kaupantekijöistä harrastivat ns. kusetusta, jossa omien korttien arvo arvioitiin yläkanttiin ja lähes tähtitieteellisiin summiin. Hyväuskoisimmat luokkatoverit kokoelmineen olivat vapaata riistaa ja kerran jos toisenkin korttikaupat päättyivät lopulta toisen osapuolen mökötykseen. Traagisia vaiheita ja vaikka aika kultaa muistot ja parantaa haavat, näistä kusetuksista kannetaan edelleen katkeraa kaunaa.

Alkaneen lätkäkauden kunniaksi palautamme mieleen muutamia jääkiekkoaiheisia elokuvia. Aiheesta on väännetty vuosien mittaan jos jonkinmoista teosta, ja taso on luvalla sanoen erittäin vaihteleva. Kaikkia elokuvia on kuitenkin mahdotonta ruveta käymään läpi yhdellä kertaa, joten tyydymme raapaisemaan pintaa keskittymällä niihin leffoihin joita itse katselin eniten pikkujätkänä.
  
Tekstin pääaiheena on elokuva, jonka satuin näkemään ensi kertaa juuri noiden 90-luvun ensimmäisten vuosien aikana. Kun sain tiedon että erään perjantai-illan kunniaksi televisiossa nähtäisiin jääkiekkoaiheinen elokuva, oli päätös helppo. Perse penkkiin ja piinkova katse televisiovastaanottimen ruudulle. Kaikki häiriötekijät eliminoitiin totaalisen fokuksen aikaansaamiseksi. Luvassa oli huikea kiekkoilta. Lisää muista ehdokkaista hieman myöhemmin, mutta pääasiallisesti keskitymme tässä tekstissä vuonna 1986 ilmestyneeseen klassikkoon.

Sijoita halutessasi lainausmerkit edellisen kappaleen viimeisen sanan ympärille.


Ei, ei ja ei. Nämäkin julisteet hyväksyttiin jonkun toimesta.

80-luvun puolivälissä elettiin suurta urheiluelokuvien buumia. Rocky, Karate Kid ja kumppanit olivat käynnistäneet trendin joka synnytti toinen toistaan kornimpia ja ennalta-arvattavia leffoja. Kaikki näistä tuntuivat noudattavat enemmän tai vähemmän samaa kaavaa: Nuori, hieman eksyksissä oleva poikanen on löytänyt intohimonsa urheilun saralta. Hän joutuu kuitenkin olosuhteiden johdosta muiden silmätikuksi ja kärsii altavastaajan roolista. Hän ihastuu tyttöön, joka uskoo pojan haaveisiin. Joissain tapauksissa mukana menossa on myös poikasen paras kaveri, joka telotaan ikävien kiusaajien toimesta. Tämän sairaalavuoteella poika vannoo pyhää kostoa. Mukaan astuu myös vanha ja viisas valmentaja joka ottaa pojan siipiensä suojiin isällisellä otteella. Valmentajan opetuksessa pojasta kasvaa itsevarma suorittaja, joka on valmis palaamaan kiusaajiensa eteen vahvempana kuin koskaan. Värikkäiden vaiheiden jälkeen poika näyttää närhen munat epäilijöille ja nousee elokuvan lopussa häntä ylistävien ihmisten käsivarsille, mahdollinen palkintopysti käsissään. Nuori neitonen kiljuu hänen nimeään, kyyneleet poskilla ja pöksyt homeessa. Elokuvasta löytyy vähintään yksi erittäin iskevä tunnussävelmä, joka soi mahdollisen training montagen aikana. Täydellinen resepti.

Vaikka lätkä ei ole ikinä ollut Yhdysvalloissa mitään verrattuna baseballiin, koripalloon ja jenkkifutikseen, niin vain tästäkin aiheesta päätettiin tehdä elokuva. Noihin aikoihin noin kolmikymppinen Peter Merkle käsikirjoitti tarinan nuoresta lupaavasta jääkiekkoilijasta joka... Noh, tiivistettynä tarina löytyy heti ylemmästä kappaleesta. Periaatteessa jokaisen noista leffoista olisi voinut tehdä suoraan saman tarinan mukaan, tarpeen tullen lajin, ihmisten ja tapahtumapaikkojen nimiä vain vaihtaen. Merkle oli itse entinen jääkiekkoilija, ja hän toikin tarinaan mukaan omakohtaisia kokemuksiaan. Tokkopa mies silti oli tarinan päähahmon kaltainen taitoniekka, muutenhan mies olisi löytynyt itsensä NHL-kaukaloista ohjaustöiden sijaan.

Sporttileffojen suma oli myös sokaissut tuotantoyhtiöt, ja Merklen hankkeelle näytettiin vihreää valoa. United Artists oli takonut sievoiset kasat kahisevaa esimerkiksi Rocky-elokuvasarjan kolmannella ja neljännellä osalla ja studiopamput ajattelivat voittoputken olevan varmasti loputon. Elokuvan pääosiin napattiin noihin aikoihin nuoret ja nousevat nimet Rob Lowe sekä Patrick Swayze, jotka olivat esiintyneet yhdessä aiemmin mm. Coppolan The Outsiders-pätkässä. Samaisessa leffassa mukana heiluivat muuten myös mm. Tom Cruise, Matt Dillon sekä Ralph Macchio joista jokaisesta tultaisiin kuulemaan myöhemmin. Mukana oli myös muuan Emilio Estevez, jonka suorituksia jääkiekkoleffojen saralla tarkastelemme hieman alempana.


Rob Lowe opetteli luistelemaan vasta tätä leffaa varten. Sen kyllä huomaa.


Dean Youngblood on 17-vuotias maajussin poika joka asustelee isänsä ja veljensä kanssa kotifarmillaan. Jyväjemmarin tulevaisuus ei kuitenkaan kiehdo Deania vaan hänen intohimonsa on jääkiekko. Tästä viestii vahvasti elokuvan tunnelmallinen intro, jossa hän luistelee kotikaukalossaan yksin hikisenä ja traktorinvalojen loisteessa, juustoisten kasarisyntikoiden luodessa äänimaailmaa. Dean haaveilee urasta NHL-kaukaloissa ja hän saa elämänsä mahdollisuuden kun kanadalainen Hamilton Mustangs etsii vahvistuksia käynnissä oleviin pudotuspeleihin. Sekä Deanin isä että veli ovat entisiä kiekkoilijoita, jotka ovat molemmat joutuneet lopettamaan uransa aikaisessa vaiheessa. Isukki on skeptinen Deanin uravalinnan suhteen, sillä maatilalla tarvitaan aina työmiehiä. Velipoika Kelly on kuitenkin toista mieltä ja hän ilmoittaa tekevänsä vaikka kahden miehen työt jos homma sitä vaatii. Homma sovitaan ruokapöydässä ja ukot pääsevät yhteisymmärrykseen. Faija ja Kelly jäävät paiskimaan hommia farmille ja Dean lähtee koittamaan siipiensä kantavuutta Kanadaan.

Junioriliigassa pelaava Mustangs järjestää pienimuotoisen koetilaisuuden jossa potentiaaliset hankinnat näyttävät kykyjään. Yleinen taso ei päätä huimaa mutta joukosta erottuu kaksi kundia: kiekkoa suvereenisti pörsään iskevä tuulennopea Dean sekä elokuvan pahis, pahamaineinen ja kovaksikeitetty tappelija Racki. Kun nämä kaksi pistetään lopulta kaukalossa vastakkain, on lopputulos odotetunlainen. Racki nykäisee Deanin silmäkulman auki poikittaisella mailalla heti aloituksessa ja tästä suivaantunut Dean riistää kiekon itselleen ja pistää sen maalin. Maalin jälkeen Dean erehtyy ottamaan Rackin haasteen vastaan ja päätyy tyrmätyksi. Poju tippuu jäähän nopeammin kuin hänen hanskansa.

Mustangs etsii kuitenkin tehokkaita pelaajia tärkeisiin ratkaisupeleihin ja valmennusryhmä päätyy valitsemaan Deanin joukkueeseen Rackin sijaan. Racki ei niele päätöstä pureskelematta ja vaan poistuu pukukoppitiloista äkäisesti mylvien ja tavaroita paiskoen. Mies vannoo pyhää kostoa ja ilmoittaa että hänestä kuultaisiin vielä. Huh huh!


Deanin ja Rackin ensimmäinen kohtaaminen.

Uudet joukkuetoverit toivottavat Deanin tervetulleeksi tulokaskäsittelyn myötä ja nappaavat tämän kiinni pöytään. Huikean Patrick Swayzen näyttelemä joukkueen kapteeni Derek Sutton sheivaa Deanin alapääkarvat käyttäen munasuojia hengityssuojanaan. Muut joukkuetoverit pitelevät Deania kiinni ja hihkuvat innosta. Ettäkö jääkiekko jotenkin homoeroottinen laji? Eikai. Samassa tohinassa Dean törmää aivan uskomattoman söpöön Jessieen, joka on tottakai joukkueen valmentaja Chadwickin tytär. Aina fiksu valinta.

Toisenlaisen tervetuliaisseremonian Dean kokee uudella asunnollaan kun ryhdikäs vuokraemäntä pistää pojan selälleen samantien ja syöksyy tämän päälle. Tilannetta ovenraosta heijari lahkeessa seuraa elokuvassa joukkueen maalivahtina esiintyvä Keanu Reeves, joka lyö kehiin ehkä paskimman koskaan kuulemani ranskalaisaksentin. Onneksi kundi ei pääse elokuvassa paljoakaan puhumaan, vaan kyseessä on pieni sivurooli.

Nuori ja hölmö Dean saa joukkuetovereiltaan lisää läksytystä lähtiessään näiden kanssa baariin. Rento parillä käyminen muuttuu villiksi tequilaralliksi ja muiden nakellessa paukkunsa huomaamattomasti ohi suunsa, Dean napsii shotteja yksi toisensa perään. Illalla hilpeänä kaljaa, aamulla kalpeana hiljaa. Seuraavan päivän treenit menevät Youngbloodilta selviytysmistaisteluksi armottoman darran myötä. Muut hihittelevät sivusta kun valmentaja Chadwick antaa Deanille kunnon läksytyksen, aiheena alkoholin ihmeellinen maailma.

Chadwick ei anna armoa muillekaan pelaajille, joita tuntuu kiinnostavan enemmän hiusten föönääminen kuin keskittyminen ennen peliä. Mies uhkailee pelaajia alasarjoihin lähettämisellä ja mylvii nykypelaajien kermaperseilystä. Tiukka monologi tuottaa tulosta kun Dean ja Derek astelevat ensimmäiseen otteluunsa. Samaan ketjuun istutetut miehet siirtelevät kiekkoa kuin kulta-ajan Gretzky & Kurri-tutkapari ja Dean pääsee maalamaan jo ensimmäisessä vaihdossaan. Riemu on katossa mutta kylmää kyytiä on luvassa välittömästi. Chadwick iskee sanktiot tyttärensä kisuttelusta samantien ja Dean siirretään vilttiketjuun sen suurempia selittelemättä. Hän seuraa loppupelin vaihtoaition puolelta huuli mutrulla ja alahuuli väpättäen.


Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa.

Viesti ei kuitenkaan mene perille ylisuuren CCM-kypärän läpi ja kaukalon ulkopuolella Dean jatkaa Jessien kimpussa hääräämistä. Ensitreffien kunniaksi Youngblood vie Jessien jäähallille luistelemaan. Ekat treffit jäähallissa luistelemassa. Käsi ylös jos olet nähnyt tämän kohtauksen jossain muussakin leffassa. Treffien päätteeksi Dean avaa sydäntään Jessielle ja tämä kuuntelee riipaisevaa tarinaa bambinsilmät innosta välkkyen. Pienestä pitäen Dean on ollut kaikista nopein luistelija, mutta tällä on ollut hintansa. Isot ja likeät pojat ovat aina yrittäneet niitata hänet eikä kotonakaan ollut koskaan oikein helppoa kun äiti lähti kävelemään jo vuosia sitten. Menossa ovat siis ratkaisevat vuodet jos Dean haluaa nousta ikinä taalaliigojen ammattilaisjäille. Jessie on tarinan edessä sulaa vahaa ja kaksikko päätyykin Youngbloodin kämpille jossa nuori pari jörnii menemään takkatulen loisteessa. Näin sitä peliaikaa ansaitaan, Dean.


Miss 80's Movies-finalisti.

Jessien lisäksi Dean bondaa entistä vahvemmin myös Derekin kanssa ja näiden kahden välille rupeaakin kehittymään ihan oikea bromance. Veljekset vaihtavat kokemuksiaan ennen finaalisarjan alkua ja Derek antaa Deanille tärkeitä vinkkejä tulevaisuutta varten. Hänen sisällään sykkii edelleen kiekon muotoinen sydän, mutta silti Derek tajuaa lajin raadollisuuden: tulos tai ulos. Hän on paiskinut hommia niska limassa ja perse hiessä alasarjoissa jo vuosien ajan eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa tulevaisuudelle kuin NHL. Dean kuuntelee kapteeninsa jutusteluja huuli pyöreänä oppipoikamaiseen tyyliin. Hyvätahtoisen ja suoraselkäisen Derekin neuvot tulevat todella tarpeeseen sillä alkamassa on finaalisarja liigan pahamaineisinta ja väkivaltaisinta joukkuetta, Thunder Bay Bombersia vastaan.

Sarja alkaa vieraspelillä Thunder Bayssa eikä paikallisen yleisön vastaanotto ole kovinkaan mairitteleva. Mustangs saa niskaansa valtaisan vihellyskonsertin ja katsomossa vilahtelevat useat solvaavia iskulauseita sisältävät plakaatit. Suurin pelote löytyy kuitenkin kaukalon sisältä kun alkulämmittelyssä jäälle luistelee itse Racki, tällä kertaa Thunder Bayn paidassa. Yleisö kohahtaa. Mustangsin hylkäämä kovanaama on löytänyt uuden kodin verivihollisen pukukopista ja miehen vannoma kosto pyörii edelleen kaikkien mielessä. Dean luo Rackin suuntaan pelokkaita katseita. Ilmassa on todellakin jotakin pahaenteistä. Pelottava ja synkkä höyry nousee jäänpinnasta. Hallin jäähdytysjärjestelmä taitaa olla paskana.

Bombersin maine fyysisenä joukkueena ei ole tuulesta temmattu. Ensimmäinen erä on maaliton, mutta Bombers hallitsee tilannetta silti. Taklaus seuraa toistaan kun mustakeltaisiin verhoutuneet pommittajat antavat kyytiä lepsusti pelaavalle Mustangsille. Dean seuraa peliä edelleen penkiltä vilttikomennuksen ollessa yhä voimassa. Ehkä hyvä niin. Erätauolla Chadwick karjuu pelaajilleen naama punaisena. Tällaisella pelillä hommasta ei tule lasta eikä paskaa ja kiekollisen pelaamisen sijaan mies liputtaa kaukaloväkivallan puolesta. Sitä saa mitä tilaa ja toisessa erässä nähdäänkin välittömästi vanha kunnon bench clearing brawl. Molempien joukkueiden kaikki pelaajat syöksyvät yhtä aikaa jäälle hakkaamaan toisiaan ja yleisö syttyy ilmiliekkeihin. Jopa maalivahdit mittelevät voimiaan keskenään. Tohinan keskellä Dean saa vähemmän yllättäen jälleen turpiinsa.


Tällaista junioriliigaa haluttiin näyttää kotikatsomoiden pikkupelaajille.

Myllyn jälkeen pari pelaajaa on lentänyt pihalle ja Dean saa mahdollisuutensa. Chadwick istuttaa nuorukaisen Derekin kanssa samaan ketjuun ja tulosta syntyy välittömästi. Mustangs siirtyy johtoon ja Derek saa samalla Rackin peräänsä. Sikailu jatkuu molempien joukkueiden toimesta ja jopa valmentaja Chadwick hommaa itselleen suihkukomennuksen hakatessaan katsomon puolella pari loukkauksia ulvovaa läskipersettä. Sikailu saavuttaa lakipisteensä kun Racki hyökkää Derekin kimppuun takaapäin ja teloo tämän jäänpintaan ilman kypärää. Derek makaa jäässä verilammikko tyynynään ja ottelu keskeytyy. Koko halli hiljenee ja joukko huolestuneita Mustangeja keräytyy telotun kapteeninsa ympärille. On selvää että miehen pelit ovat pelatut tässä sarjassa. Dean pitelee parhaan ystävänsä päätä sanomatta sanaakaan. Hän kätensä ovat veressä. Se on Derekin verta. Myhäilevä Racki hiipii joukkueensa vaihtoaitioon ja kerää kehut joukkuetovereiltaan. Dean tuijottaa Rackia dramaattisesti. Aika inhottava temppu!

Ottelun jälkeen Dean käy katsomassa Derekiä paikallisessa sairaalassa, jossa kapteeni makaa vuoteessa ja kommunikoi vaivoin. Hänen päänsä on sideharsojen peittämä eikä mies muista pelistä mitään. Dean kertaa Derekille ottelun tapahtumat ääni väristen. Lääketokkurainen kapteeni nukahtaa tyytyväisenä kuultuaan voitosta mutta Dean ei voi riemuita tästä lopputuloksesta. Hän rupeaa pikkuhiljaa ymmärtämään että jääkiekkoon saattaa kuulua jotain muutakin kuin pelkkä tappeleminen ja kostokierteet. Kun homma äityy liian hurjaksi, on lopputulos tässä. Kun Chadwick määrää joukkueen kamppailuharjoituksiin pitkän kotimatkan päätteeksi, nousee Dean vastarintaan. Hänen mielestään harjoittelu on tässä vaiheessa järjetöntä koska Derek makaa sairaalassa puolikuolleena. Valmentaja on luonnollisesti asiasta eri mieltä ja huudon päätteeksi Dean päättää erota joukkueesta. Chadwick toivottaa tälle turvallista kotimatkaa. Tie takaisin kotifarmille on pitkä ja kivinen.

Näissä elokuvissa draaman kaari noudattaa aina samaa reittiä ja seuraavana etappina vastoinkäymisten tsunamissa on tietenkin riitaantuminen nuoren rakastetun kanssa. Dean purkaa Jessielle tuntojaan siitä kuinka hänen olisi pitänyt hoidella Racki tämän tekojen takia. Niinpä niin, ja millähän lihaksilla? Riitaan ei tuhlata turhaa aikaa ja skidit huutavat toisilleen kyyneleet silmäkulmissa jo muutaman lauseen jälkeen. Jessie suorittaa hyvin adrianmaisen purkauksen siitä kuinka hän pelkaa Deanin puolesta. Dean kertoo lähteneensä joukkueesta koska "for the first time in my life I didn't want to play". Kuulostaako tutulta? Rocky III:n vastaavassa tilanteessa päähahmo karjahteli vaimolleen rehellisesti "for the first time in my life I'm afraid". Assosiaatioilta ei tietenkään tällaisissa leffoissa voi välttyä mutta kun Youngblood lainailee esikuviaan lähes repliikkejä myöten, on olo hieman kummallinen. Ja sitten tietysti vähän itkeskellään ja halitaan.


Isoveli kiusaa.

Deanin ratkaisu hypätä maitojunaan ja palata kotifarmille ei kerää isoveli-Kellylta kehuja. Silmävamman takia uransa lopettanut isoveli nakkelee Deania pitkin seiniä ja karjuen kyselee tältä että lapioiko poikanen kenties mielummin paskaa kotipitäjässä kuin pelaisi kiekkoa kymmenien tuhansien ihmisten edessä Madison Square Gardenissa. Dean ei pärjää verbaalisessa mittelössä veljelleen ja pillahtaa vaihteeksi itkuun.

Kellya näyttelevä Jim Youngs pääsi itsekin muutamaa vuotta myöhemmin pääosaan kun hänen tähdittämänsä Hot Shot-jalkapalloelokuva ilmestyi elokuvateattereihin. Kyllä, myös jalkapallosta on tehty vastaavanlainen pätkä. Kyseisessä leffassa isähahmona toimii itse futisjumala Pele. Skidinä nauhoitin leffan telkkarista sattumalta ja nautiskelin siitä kovastikin mutta valitettavasti nauha on hukkunut jonnekin vuosien varrella. Leffasta on vaikea löytää tietoa edes internetistä, joten jonkin tason kulttiklassikosta (lue = harkitusti haudatusta fiaskosta) voidaan puhua. Mutta futisviheriöiltä takaisin jääkiekon kiihkeään maailmaan.

Paluu karuun arkeen on tosiasia. Kirkuvat fanit ja salamanvalot ovat vain kaukainen muisto kotitilan askareiden äärellä. Paska ei lapioi itseään, kanat täytyy ruokkia ja jonkun täytyy kaivaa mutaan uponnut traktorikin ylös. Dean koittaa pitää ajatuksensa poissa jääkiekosta mutta ikävät uutiset kiekkorintamalta saavuttavat hänet silti. Mustangs on hävinnyt ottelusarjan toisen matsin. Deanin ja Derekin poissaolo on joukkueelle liian kova isku ja Bombers on vienyt voiton helposti.

Ehkä päivän farmilla pyörittyään Dean on tarpeeksi kypsä pyörtämään päätöksensä. Melkoinen tuuliviiri tämä skidi. Pohdiskeluvaiheen jälkeen Youngblood on valmis palaamaan huipulle mutta sinne ei rynnätä tuosta vaan. Hommaa varten täytyy tietenkin valmistautua ja harjoitella. Normaalin kaavan mukaisesti seuraavaksi on vuorossa training montage.

Ja missäköhän tämä treenaus tapahtuu kun kyseessä on maatila? Tottakai hämärässä ja aistikkaasti valaistussa ladossa, heinän ja lyhtyjen keskellä. Rupeaa kuulostamaan ehkä etäisesti tutulta. Ehkä tätä kohtausta ei tarvitse avata sen enempää, pistetään alle ihan selkeästi havainnollistavaa vertailua. Taustamusana soi ei-niinkään-yllättäen jytkyttävä syntetisaattoripumppaus joka pistää veren toden totta kiertämään. Huikeaa kamaa. Treenauksen lopuksi Dean saa vielä isältään isällisiä neuvoja. Ei tietenkään siitä miten kiekon saisi helpommin verkkoon vaan tappelun suhteen. Tottakai. Deanin treenaus muistuttaa muutenkin enemmän valmistautumista nyrkkeily- kuin jääkiekko-otteluun eikä ihme että NHL pesi kätensä projektista kokonaan. Ei mitään parasta mahdollista mainosta lajille.


"Sä oot mun Déjà Vu, oon kokenut tän joskus ennenkin..."

Päivän tai kahden treenamiseen jälkeen Dean on valmis palaamaan parrasvaloihin viimeistä taistelua varten. Luvassa on ratkaiseva loppuottelu Mustangsin ja Bombersin välillä. Voitot ovat 1-1, joten mestaruus tulee ratkeamaan tänä iltana loppuunmyydyn ja villisti kiljuvan yleisön edessä. Totuuden hetki on käsillä.

Neuvoteltuaan Chadwickin kanssa pukukopin ovensuussa Dean hyväksytään takaisin joukkueen riveihin. Kopissa hän kohtaa myös Derekin, joka on päässyt jo pois sairaalasta. Kapteeni ei ole kuitenkaan pelikunnossa vaan joutuu kannustamaan joukkuettaan katsomosta käsin. Hän pyytää Deania unohtamaan Rackin ja keskittymään vain ottelun voittamiseen. Ystävykset halaavat ja puhkeavat vollottamaan. Jälleen kerran. Jopa kivikasvoisen Chadwickin leuka väpättää dramaattisen oloisesti.

Ottelun alku on tasaista ja fyysistä vääntöä. Molemmat joukkueet pelaavat tarkasti ja taklaavat erittäin aktiivisesti. Ensimmäinen maali nähdään kun Racki siirtää joukkueensa johtoon. Dean pääsee vihdoin askiin ja kuittaa maalin samantien ensimäisessä vaihdossaan. Racki ei anna kuitenkaan armoa ja teloo Deanin välittömästi. Kun Deanin kiiltävä hammaskalusto kohtaa Rackin puumailan, on jälki murhaavaa. Hampaat lohkeilevat ja verta sylkevä Youngblood keräilee kamojaan jäästä. Pukukopissa suoritetun paikkausoperaation aikana Bombers siirtyy jälleen johtoon. Menee jännäksi perkele.

Chadwick pitää joukkueelleen viimeisellä erätauolla jälleen yhden motivoivan puheen ja Mustangs on valmis kolmanteen erään. Dean on ilmeisesti sisäistänyt Derekin ohjeet ja keskittyy vain ja ainoastaan pelaamiseen Rackin kovasta uhittelusta huolimatta. Partasuu ajelee Deania mennentullen ja joka käänteessä. Yleisö puhkuu raivosta ja janoaa verta. Hammasta purren Dean kuitenkin käyttää energiansa vain kiekon kuljettamiseen ja siirtääkin pelin äkkiä tasoihin toisella henkilökohtaisella onnistumisellaan. Yleisö kiljuu täysin palkein ja Youngblood on leipomassa itsestään loppusuoran suurta sankaria. Ethän olisi elokuvan alussa uskonut?

Pelin lopussa Dean on pääsemässä vielä läpiajoon kun takaa ilmestyy Racki ja vetää röyhkeästi karkumatkalaiselta jalat alta. Ottelun hölmö tuomari tajuaa vihdoin toimia ja Mustangsille vihelletään rangaistuslaukaus kun peliä on jäljellä vain kolme vaivaista sekuntia.


Perhostyyliä Á la Bombersin kauhistuttava molari.

Koko halli hiljenee. Jäälle jää vain kaksi sankaria: Dean ja Bombersin hurjaan maskiin sonnustautunut maalivahti. Tuomari asettaa kiekon jäähän ja napsahduksen kuulee jokainen. Pelaajat, hallin henkilökunta, katsojat sekä valmennusryhmät pidättelevät henkeään. Dean ottaa katsekontakin puolen kentän päässä venyttelevään molariin. Jännitys suorastaan leijuu ilmassa. Tätä hetkeä varten Dean on harjoitellut ja pelannut koko elämänsä. Menestyksen avaimet ovat käsillä, ja niihin on tartuttava nyt. Nyt tai ei koskaan. Tilannetta seuraavat herkeämättä myös peliin saapuneet Deanin isukki sekä Kelly-veli, samoin innosta hihkuva Jessie. Myös Racki osallistuu tilanteeseen lähettelemällä Deanille lentosuukkoja Bombersin aitiosta. Dean siirtää katseensa kiekkoon ja rouhaisee itsensä liikkeelle.

Jytkyttävä taustamusiikki pamahtaa käyntiin ja kuva hidastuu. Sekunnit tuntuvat minuuteilta ja odotus on suorastaan piinaavaa. Dean lähestyy maalia hitaasti mutta varmasti. Hänen silmissään on jotakin erikoista. Niissä piilee katse, jota emme ole aiemmin nähneet. Ensimmäistä kertaa elämässään hän tietää mitä varten hänet luotu, mitä häneltä odotetaan ja mitä hänen täytyy tehdä. Tulivuori roihuaa Deanin sisällä ja hänen aistinsa ovat räjähdysherkässä tilassa. Tappajan vaisto nostaa päätään. Deanin silmissä voi nähdä katseen, jolla on nimi. Sen katseen nimi on Eye Of The Tiger.

Dean nostaa mailansa ilmaan laukauksen merkiksi. Kyseessä on kuitenkin hämäys, joka toimii ja saa Bombersin maalivahdin liikkumaan. Deanilla on vielä toinen ässä hihassaan ja mies lyökin kehiin jalkakikan jolla hän vie Bombers-molarin ns. kebab-kioskille. Jäljellä on enää vain viimeistely jonka Youngblood hoitaa nostamalla kiekon maalin kattoon. Maalivalo syttyy palamaan ja yleisö räjähtää huutoon. Dean viimeistelee kypärätemppunsa upealla maalilla ja varmistaa samalla Mustangsin mestaruuden ratkaisevan finaaliottelun viime sekunneilla. Uskomaton tuhkimotarina mutta pakkohan se on uskoa!

Tämä ei ole kuitenkaan vielä tässä ja leffa haluaa vielä alleviivata meille katsojille sitä tärkeää seikkaa että jääkiekossa ei suinkaan ole kyse siitä kuka tekee eniten maaleja, vaan siitä kuka hakataan kaikista pahiten. 


Se oikea mittari.

Tottakai Deanin täytyy vielä päästä maksamaan potut pottuina ilkeälle Rackille. Chadwickin pyynnöistä huolimatta Dean ei suostu poistumaan kaukalosta vaan hän vaatii päästä vielä aloitukseen Rackia vastaan. Kuin äskeinen mestaruuden varmistanut maali olisi jo pyyhkiytynyt pois kaikkien mielestä. Tottakai kynäniska-Dean vie tämän erän kaikkien hämmästykseksi ja nuijii verivihollisensa hampaat kurkkuun. Yleisö mylvii villisti Deanin nimeä ja joukkutoverit nostavat tämän kultatuoliin samalla kun nöyryytetty ja piesty Racki keräilee verisiä hampaitaan jäältä. Tätä se voittaminen parhaimmillaan on.

Leffan loppuun mahtuu vielä muutama minuuttia kuhertelua mutta käytännössä homma rupeaa olemaan paketissa jo tässä vaiheessa. Youngblood on tuskatuttavan ennalta-arvattavaa ja kliseistä kasarijuustoa niin hyvässä kuin pahassakin ja kovin vaikea sitä on ottaa tosissaan. 80-luvun urheilupätkien sumassa leffa sijoittuu ehkä sinne parhaaseen kolmannekseen mutta se jää kuitenkin valovuosia Rockyn ja Karate Kidien perään. Kaikki tutut elementit ovat tottakai messissä mutta ei leffaa minään kaksisena jääkiekkokuvauksena voi pitää. Rehdin pelin sijaan päällimmäisiä teemoja ovat väkivalta, kostaminen ja viha jotka tuntuvat välillä olevan ainoita houkuttimia näille kaukaloissa pyöriville urpoille.

Jääkiekko on etenkin Yhdysvalloissa edelleen marginaalilaji baseballiin, jenkkifutikseen ja koripalloon verrattuna ja tämä näkyi myös Youngbloodin lipputuloissa. Elokuva höyhennettiin kriitikkojen toimesta eivätkä katsojatkaan innostuneet tästä kummallisesta kanukkien hakkauslajista. Elokuvan tuotannosta tai muistakaan vaiheista ei tahdo löytyä materiaalia oikein mistään eivätkä tekijät ole vaivautuneet panostamaan DVD-version bonusmateriaaleihin edes kommenttiraidan vertaa. Ehkäpä kyseessä on tuotantoryhmän hiljainen myöntyminen sille tosiasialle että tämän projektin äärellä mentiin sinne surullisenkuuluisaan pöpelikköön ja huolella. Mitäpä niitä vanhoja haavoja repimään auki.

Youngblood oli kuitenkin 20 vuotta nuoremmalle meikäläiselle ja monelle ikätoverille kova juttu. Olimme täysin tohkeissamme siitä että olimme saaneet jääkiekon maailmaan sijoittuvan väkivaltaisen elokuvan jossa nähtiin tissit. Täytyy muistaa että noihin aikoihin internetistä ei meidän porukoissa oltu kuultukaan joten kaikki, ja tarkoitan todella KAIKKI aiheeseen liittyvä materiaali otettiin avosylein vastaan. Tarkastellaanpa siis hieman lyhyemmin muitakin jääkiekkoelokuvia joita elokuvastudiot ja vuodet ovat eteemme tuoneet.


Slap Shot - Lämäri (1977)

Ok, lähdetään liikenteeseen takuuvarmalla klassikolla jonka jokainen lätkästä kiinnostunut on varmasti nähnyt. Kyseessä on vuoden 1977 kulttileffa Lämäri, joka kertoo pienen mutta pippurisen Charlestown Chiefsin selviytymiskamppailusta jääkiekkoilun armottomassa maailmassa. Chiefs möyrii pelillisesti pohjamudissa eikä paikallinen kiekkoyleisö ole jaksanut raahautua joukkueen matseihin enää vuosiin. Huhut joukkueen lopettamisesta vellovat ja pukukopissa vallitsee epäuskoinen tunnelma. Sekä katsojat että pelaajat ovat masentuneita. Joukkueen valmentajakapteeni Reggie Dunlop (loistava Paul Newman) kyllästyy rypemiseen ja päättää pistää pakan sekaisin loppusuoran häämöttäessä. Kiekollisen pelaamisen sijaan Chiefs rupeaa keskittämään energiansa vain ja ainoastaan tappelemiseen ja jatkuva hanskaus herättää pikkuhiljaa kiekkoyleisönkin huomion. Joukkuetta saapuvat "vahvistamaan" Hansonin pehmeäpäiset mutta takuuvarmasti kovanyrkkiset veljekset, jotka ovat elokuvan ehdottomia ykköstähtiä. Pitkätukkainen ja silmälasipäinen kolmikko aiheuttaa jo ensimmäisessä ottelussaan sellaista kaaosta että oksat pois. Charlestownin valtaa ennennäkemätön kiekkokuume ja Reggie myhäilee tyytyväisenä. Ryhdistäytynyt Chiefs etenee aina finaaleihin saakka jossa se vastaansa Syracure Bulldogsin, joka on hankkinut riveihinsä nipun väkivaltaisen käytöksen takia liigasta kokonaan kiellettyjä pelaajia.

Eihän Lämärilläkään oikean jääkiekkoilun kanssa ole juurikaan tekemistä, mutta se on silti helposti paras aiheeseen liittyvä elokuva. Toki yli kolmenkymmenen vuoden takainen kiekkoilu näyttää hieman vanhanaikaiselta mutta ei kannata antaa sen hämätä. Kyseessä on ihan helvetin hauska pätkä joka paranee joka katselukerralla. Leffa tarjoaa klassisisia kohtauksia ja hahmoja liukuhihnalta ja sitä voi huoletta suositella kaljanhuuruisen illanvieton kylkeen. Jatko-osista emme keskustele. Itseasiassa voit unohtaa samantien että edes mainitsin ne. Eteenpäin.


The Mighty Ducks - Mestarit (1992)

Emilio "Charlie Sheenin broidi" Estevez näyttelee Gordon Bombayta, joka on menestyvä lakimies. Mies astuu kuitenkin hurttuuden tielle ja jää kiinni rattijuopoudesta, josta hänelle tuomitaan yhdyskuntapalvelua. Bombay saa paimennettavakseen paikallisen nappuliigan sekalaisen lapsijoukon joka pitää sisällään jos jonkinmoista koheltajaa ja pullaposkea. Kitisevät skidit ja jäykkä Bombay ajautuvat samantien törmäyskurssille, ja menneisyyden haamut piinaavat Gordonia kaukalossa ja sen ulkopuolella. Myös hän oli kauan sitten jääkiekkoilija mutta epäonnistuminen ratkaisevassa pelissä sai hänet lopettamaan uransa. Gordon kantaa edelleen kaunaa joukkueen silloiselle valmentajalle, jonka joukkue pelaa myös samaista nappulaliigaa. Lähtökohdat eivät ole siis lupaavat, mutta pikkuhiljaa Gordon ja joukkue löytävät yhteisen sävelen. Joukkue ristitään sponsorin mukaan Ankoiksi ja peli alkaa sujumaan. Leffan juoni noudattelee tuttua ryysyistä rikkauksiin-kaavaa ja pelaajat muodostuvat tutuksi tulleista stereotypioista. Läski skidi on hauska, tytöt luistelevat vain kaunoluistimilla ja isoin jätkä on tietysti pelottavin ja väkivaltaisin. Tarinaan mahtuu jos jonkinmoista käännettä kun vihollisjoukkueen tähtipelaaja paljastuukin Ankkalauman kaupunginosan pelaajaksi eikä kukaan tarvitse varmasti kristallipalloa ennustaakseen kuinka ratkaisevassa finaaliottelussa käy kun vastaan asettuu Gordonin vanhan valmentajan jengi.

The Mighty Ducks on lapsille suunnattu oppikirjan mukainen Disney-komedia, ja sen morkkaaminen olisi haasteeltaan samaa osastoa kuin pelaisit kivi-sakset-paperia Stevie Wonderia vastaan. Aikuisiällä leffan katselee korkeintaan nostalgiamielessä eikä lepsu skidihuumori tahdo enää oikein upota. Leffan vaikutuksen voi kuitenkin nähdä vielä tänäkin päivänä NHL-kaukalossa toisen ankkalauman muodossa. Vuonna 1993 liigaan tuotu Disneyn omistama The Mighty Ducks Of Anaheim ristittiin tämän leffan mukaan ja vaikka firma möikin joukkueen muutama vuosi sitten, jatkuu Ducksin taival kiekkokaukaloissa pienestä nimenmuutoksesta huolimatta edelleen. Myös tälle leffalle on värkätty jatkoa muutaman jatko-osan sekä jopa piirrossarjan verran. Näitä suositellaan kuitenkin vain sarjan innokkaimmille faneille.


Kummeli Stories (1995)

Ok, kyseessähän ei ole jääkiekkoelokuva vaan nimenmukaisesti kokoelma vaihtelevan tasoisia Kummeli-tarinoita. Vuonna 1995 koko Suomi sekosi jääkiekon maailmanmestaruudesta, eikä noihin aikoihin maamme suosituin koomikkoryhmä malttanut tietenkään pitää näppejään irti massiivisesta kiekkohuumasta. Elokuva on siis jaettu muutamiin, noin kymmenen minuutin mittaisiin segmentteihin joista ainakin meikäläisen kirjoissa ehdottomasti hauskin on kyseinen jääkiekkopätkä.

Tarina kertoo Kangasalan Voitosta joka on pöpelikköön menneen edelliskauden johdosta vajonnut jo kutosdivariin. Joukkueen valmentajana toimii väkevästi alkoholisoitunut Esko, joka koittaa vastoinkäymisistä huolimatta valaa uskoa joukkueen tekemisiin. Voiton alamäkeen on myös reagoitu joukkueenjohdon toimesta ja riveihin on hankittu todellinen kaappaus: Uuden kauden kunniaksi joukkuetta vahvistaa Alaskan farmiliigasta hankittu Mr Beginning, kynäilijä luojan armosta. Tarkkasilmäinen katsoja voi bongata joukkueen riveistä myös muutamia kultaleijonia, jotka kuuntelevat huuli pyöreänä Eskon valmennusvinkkejä ennen ottelua. Pääasiallisesti valmentaja alleviivaa aktiivista kiekostaluopumista sekä Napoleonin sodanaikaisia strategioita.

Kyseenalaiset taktiikat eivät tuota kuitenkaan tulosta ja joukkue löytääkin itsensä pian 0-5-tappioasemasta. Mr Beginning toimii joukkueen dynamona ja intohimoisesti kiekkoon suhtautuva harvahammas ajautuukin tappeluun heti ensimmäisessä vaihdossaan. Valmentaja Esko keskittyy lähinnä salamyhkäiseen viinanmaisteluun eikä Voiton avausottelu uudessa divisioonassa starttaa parhaissa mahdollisessa merkeissä. Lopulta viina vie miestä ja Esko pääsee vauhtiin. Ensitöikseen mies syöksyy painimaan ottelun maalituomarin kanssa kyseenalaisen maalinedustatilanteen johdosta jonka jälkeen hän ajautuu riitoihin Mr Beginningin kanssa kisuteltuaan tämän katsomossa istuvaa vaimoa. Ulkomaalaisvahvistus saa potkut joukkueesta ensimmäisessä ottelussaan tekemästään maalista huolimatta. Esko ottaa lisää huikkaa ja koittaa vielä voittaa Beginningin morsianta puolelleen esittelemällä taitojaan käsilläseisonnan vaativassa maailmassa. Taidonnäyte ei tuota tulosta ja uho päällä Esko syöksyy haastamaan hallin vahtimestarin sormikoukkuun. Lopulta valmentaja vetää varusteet niskaan ja syöksyy kaukaloon pelin tiimellykseen. Luistelutaidoton mies telotaan laitaa vasten ja kuljetetaan paareilla pois jäältä. Kirvelevän 1-12-tappion jälkeen Esko pyörii yksin tyhjässä hallissa kaatokännissä ja käy heittämässä pitkää sylkeä maalinedustalle. The End.

Mitäpä tähän lisäämään. Jos Kummeli-huumori uppoaa, niin tämäkin pätkä kolisee katsojan vastaanottokeskuksessa takuuvarmasti. Jos et voi sietää sitä tavanomaisinta suomalaista "mongerretaan kännissä peruukki vinossa"-hassuttelua, skippaa tämä pätkä.


Sudden Death - Äkkikuolema (1995)

Darren McCord (Van Damme) on pittsburghilainen menneisyyden traumatisoima palomies joka työskentelee nykyään paikallisen jäähallin paloturvallisuushenkilönä. McCord (miksi nämä Van Dammen roolihahmot on aina nimetty tähän tyyliin?) lapsineen osallistuu peliin jossa kotikaupungin Penguins kohtaa ratkaisevassa Stanley Cup-finaalien 7. pelissä Chicago Blackhawksin. Myös itse Yhdysvaltain varapresidentti on saapunut seuraamaan ottelua kaikessa ylhäisyydessään. Kulisseissa kuitenkin kohisee kun katkeroinut entinen valtion työntekijä (aina yhtä huikea Powers Boothe) kidnappaa koko VIP-aition haltuunsa ja virittää pommit paikoilleen. Hän uhkaa räjäyttää ne pelin päätteeksi ellei hänen vaatimuksiinsa suostuta. Yleisö ja pelaajat eivät tiedä tilanteesta mitään ja peli jatkuu normaaliin tapaan. McCord saa kuitenkin vihiä räjähdysalttiista tilanteesta ja hänen vastuulleen jää pelastaa lapsensa, varapresidentti ja kaikki muut hallissa olijat. Hän joutuu tekemään kaikkensa että peli jatkuisi mahdollisimman pitkään. Selviytyykö McCord perheineen tukalasta tilanteesta? Mitä mielipuolinen kiristäjä vaatii lunnaakseen? Kuka voittaa Stanley Cupin?

Van Damme ei ole koskaan herättänyt meikäläisen pääkopassa minkäänlaisia tunteita ja listauksissa kundi onkin jäänyt aina paitsioon (pun intented) Schwarzeneggerin ja Stallonen dominoidessa skeneä. Ostin kuitenkin Sudden Deathin aikoinaan koska järkeilin että eihän tällä reseptillä voi mennä metsään. Toimintaa ja jääkiekkoa! Noh, elokuva oli jo tuolloin niin paska että möin sen välittömästi eteenpäin yhden pyöräytyksen jälkeen eikä lisäkatselukerroille ole tosiaan ollut tarvetta. JCVD-faneille leffa tarjoaa varmasti takuuvarmaa toimintaa mutta meille muille se näyttäytyy vain yhtenä miehen surkuhupaisista ja itseään toistavista teoksista.


Ja näitähän riittää.

Lätkäleffoja riittäisi katsottavaksi näidenkin lisäksi vaikka millä mitalla, mutta ajankäytön ja mielenterveyden vuoksi jätän niiden tsekkaamisen aiheesta enemmän innostuneille. Näkemistäni elokuvista yksikään ei ole vielä onnistunut naulaamaan tämän jalon lajin syvintä olemusta. Lähimmäksi on tainnut päästä HBO:n huikea 24/7-dokumenttisarja, joka on tuottanut NHL:n Winter Classic-otteluun valmistautuvien joukkueiden vaiheista huikeaa materiaalia jo parin tuotantokauden verran. Suosittelen lämpimästi.

Jääkiekon nopeus ja äkkipikaisuus tekevät jokaisesta ottelusta vauhdikkaan, hetkessä elävän ja jatkuvasti suuntaa muuttavan elämyksen niin pelaajille kuin katsojillekin. Ehkäpä jääkiekkoelokuvien tekeminen on järjellä ajateltuna täysin yhdentekevää toimintaa, sillä loppupeleissähän me saamme todelliset suuret tunteet jo ihan oikeistakin peleistä. Otteluiden huikeita käänteitä ja draaman kaaria on mahdotonta käsikirjoittaa etukäteen. Jännittääkö yksikään kauhuelokuva sinua saman verran kuin armoton rangaistuslaukauskilpailu ratkaisevan ottelun päätteeksi? Kuka leffapahis on hatuttanut yhtä paljon kuin Ruotsi katkeran 5-6-tappion jälkeen vuoden 2003 kotikisoissa? Mikä leffa olisi saanut sinut tuntemaan yhtä suurta riemua kuin Leijonien mestaruusottelu vuonna 2011? Ja oletko koskaan liikuttunut yhtä paljon kuin nähdessäsi kyynelsilmäisen Teemu Selänteen halaamassa perhettään Stanley Cup-mestaruuden ratkettua Duckseille vuonna 2007? En minäkään. I love this game.



torstai 5. syyskuuta 2013

#12 - The Terminator (1984)

Eletään vuotta 1984  Los Angelesissa. Sarah Connor (Susan Sarandon) on yksi miljoonista muurahaisista muiden joukossa. Tarjoilijana työskentelevä parikymppinen nuori nainen elää rutiininomaista elämäänsä autuaan tietämättömänä painajaisista, jotka tulevat uhkaamaan häntä ja koko ihmiskuntaa. Vaikka Sarah ei sitä vielä tiedä, hän on yksi tärkeimmistä palasista tulevaisuuden palapelissä. Peräänsä hän saa Terminator-tappokoneen (OJ Simpson) mutta myös suojelijan, Kyle Reese (Arnold Schwarzenegger) jotka metsästävät...

Ei perkele, otetaanpa alusta.

On siis vuosi 1984 Los Angelesissa. Sarah Connor (Sharon Stone) on parikymppinen pimu joka tulee näyttelemään suurta roolia ihmiskunnan tulevaisuuden pelastamisessa. Häntä on lähetetty tappamaan Tom Selleckin näyttelemä Terminator ja ainoa joka sen voi pysäyttää on Kyle Reese (Sting)...

Ei! Taas tämä jotenkin kusee. Vielä kerran.

Eli vuosi on siis 1984 jos se ei tullut jo selväksi. Los Angelesissa elämäänsä elää Geena Davisin herkästi esittämä Sarah Connor jonka tulevaisuus tulee saamaan järkyttävän käänteen. Tulevaisuudesta lähetetty tappokone Terminator (Mel Gibson) ryhtyy...

James Cameronin ohjaama ja Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä The Terminator on varmasti sinullekin niin selvää pässinlihaa että huomasit selkeät asiavirheet ylläolevissa kuvauksissa. Vuonna 1984 valmistunut elokuva on yksi toimintaelokuvien suurista klassikoista ja se sinkosi sekä ohjaajansa että pääosatähtensä maata kiertävälle radalle jossa molemmat näistä teutaroivat edelleen. Tänä päivänä elokuva on science fiction-genren merkkipaaluja ja se avasi meille ennennäkemättömän vision dystooppiseen ja synkkään tulevaisuuteen. Vision, joka paloi verkkokalvoillemme ikuisiksi ajoiksi. Elokuvan ainutlaatuinen tarina ja tunnelma tekevät siitä edelleen erittäin väkevästi toimivan seoksen joka kestää katselukierroksen kerta toisensa jälkeen. Nimihahmo on Schwarzeneggerin todennäköisesti tunnetuin roolisuoritus ja elokuvahistorian ikimuistoisimpia ilmestyksiä.

The Terminatorin nykyisestä palvonnasta ja asemasta huolimatta sen kehittyminen alkuperäisestä ideasta meille tuttuun lopputulokseen ei ollut kuitenkaan mikään tähtiin kirjoitettu tuhkimotarina. Oli lähellä että olisimme nähneet hyvin erilaisen elokuvan. Esimerkiksi yllämainitut virheelliset nimet olivat oikeasti kaikki ehdolla kyseisiin rooleihin. Matkaan mahtuu monta muutakin erilaista muuttujaa, tekijää ja sattumaa. Come with me if you wanna learn!


"Only two kinds of people wear sunglasses inside: Blind people and assholes."


Vielä 1970-luvun puolivälissä James Francis Cameron oli tuikitavallinen kanadalainen rekkakuski. Rattia elääkseen pyöritellyt rahtari haaveili kuitenkin vaihtoehtoisesta urasta ja hän näkikin tulevaisuutensa jossain muualla kuin päättymättömillä asfalttikilometreillä. Cameronin suurin intohimo sijaitsi valkokankailla. Elävien kuvien ja kerrottujen tarinoiden maailma oli napannut miehen otteeseensa jo nuorella iällä ja Cameron käyttikin suuren osan vapaa-ajastaan elokuva-alan kirjallisuuden ahmimiseen ja omien tarinoidensa kehittelemiseen. Viimeinen sinetti urasiirrolle oli kokonaista galaxia järisyttänyt avaruusseikkailu, joka sai ensi-iltansa vuonna 1977. George Lucasin Star Wars avasi Cameronin silmät lopullisesti ja mies löikin rekkalippiksensä naulaan pian elokuvan nähtyään.

Cameron oli erityisen kiinnostunut science fictionista ja mies paloi halusta päästä tuomaan omat tarinansa kaikkien nähtäväksi. Mutta kuten olettaa saattaa, keltanokkaisella ja aloittelevalla elokuvantekijälla ei ole mitään mahdollisuutta kävellä suoraan miljoonabudjettien ja ohjaajantuolien äärelle. Kuten lukemattomat muutkin elokuvantekijät, myös Cameron joutui starttaamaan uransa pienempien produktioiden puolelta.

Tarinankerronnan lisäksi Cameron oli erittäin lahjakas visuaalisen kerronnan puolella, eikä miehellä kestänyt kauaa löytää töitä tuolta saralta. Pienoismallien ja erikoistehosteiden kentällä riitti töitä osaavalle tekijälle ja Cameron teki hommia useiden eri elokuvien taustavoimissa. Miehen kädenjälkeä onkin nähtävissä mm. sellaisissa elokuvissa kuten Battle Beyond The Stars (1980), Escape From New York (1981), sekä Android (1982).

Jo tässä vaiheessa Cameron rupesi keräämään nimeä alan piireissä erittäin osaavana tekijänä ja myöhemmällä iällä miehen tavaramerkiksi noussut, huhujen mukaan jopa yliampuva auktoriteetin käyttö rupesi nostamaan hissukseen päätään. Määrätietoisen miehen otteet keräsivät kiitosta ja vuonna 1981 miehelle tarjottiin ensimmäistä kertaa ohjaajan roolia hieman isommassa produktiossa. Kyseessä oli Steven Spielbergin Tappajahaita armottomasti rippaavan Piraija-elokuvasarjan toinen osa Piranha II - The Spawning. Houkutteleva tarjous, eikö? Cameronille mahdollisuus oli kuitenkin riittävän kiinnostava ja mies ryhtyikin toimeen.


Huh huh.

Cameron ei suinkaan ollut ensimmäinen elokuvan ohjaajaksi suunniteltu nimi. Alkuperäinen ohjaaja Miller Drake oli häipynyt tuotannosta ovet paukkuen erimielisyyksien takia eikä sekasortoinen produktio asettunut uomiinsa Cameroninkaan ohjaksissa. Mies saikin potkut perseelleen jo kahden ja puolen viikon jälkeen epäonnistuneiden kuvausten myötä ja homma oli nätisti sanoen levällään. Piinaavien neuvotteluiden jälkeen Cameron sai palata kuvauspaikalle ja editointiin avustajan roolissa mutta mitään ei ollut juurikaan enää tehtävissä. Elokuvasta oli muodostunut odotetunlainen fiasko eikä Cameron voinut kuin irvistellä tuskissaan elokuvan äärellä. Mies hautasi päänsä polviinsa ja kirosi yhteistyökumppaninsa alimpaan helvettiin. Tätäkö elokuvantekeminen oli, kompromisseja ja omista suunnitelmista luopumista muiden miellyttämiseksi? Villien huhujen mukaan Cameron murtautui viimeisenä epätoivoisena tekonaan elokuvan editointitiloihin ja koitti leikata lopullisesta tuloksesta edes hieman itselleen mieluisaa versiota mutta kuten vanha viisaus kuuluu: paskasta ei saa mustikkapiirakkaa vaikka asialla olisi maailman paras leipuri. Piranha II - The Spawning nauttii tänä päivänä mm. IMDB:ssä huikaisevaa 3,4 tähden suosiota eikä sitä voi suositella kuin tahattoman huumorin ystäville. Sittemmin tuotantoyhtiö on tottakai mainostanut elokuvaa ohjaajan äkäisestä protestoinnista huolimatta James Cameronin ensimmäisenä ohjaustyönä ja miehen debyyttina Hollywoodissa. Kuinkas muutenkaan.

Jotain hyvää elokuvan tekemisestä silti seurasi. Osittain italialaisvoimin valmistunut elokuva oli kuljettanut Cameronin työn perässä Roomaan jossa mies tottakai tutustui sikäläiseen kulttuuriin. Paikallisesta tunnelmasta ja arkkitehtuurista nautiskellut Cameron perehtyi myös italialaiseen ruokaan ja tottakai miehelle kävi klassiset - ärhäkkä ruokamyrkytys iski kanadalaiseen suolistoon kuin piraija pakaraan ja pian Cameron olikin vuoteen omana. Hikipäissään ja kuumehoureissaan sängyssään pyörinyt mies näki toistaan kauheampia painajaisia joista yksi oli kuitenkin ylitse muiden.


Cameronin henkilökohtainen liskojen yö.


Liekkö sitten johtunut Cameronin kiinnostuksesta tieteeseen ja tulevaisuuteen, mutta jostain aivojen käpyrauhasista syntyi painajainen joka piinasi miestä enemmän kuin mikään muu. Valtavan liekkimeren keskeltä ryömi esiin metallinen kyborgin torso, joka repi itseään kohti avutonta ja kauhusta kangistunutta Cameronia. Käsissään robotti piti keittiöveitsiä, ja sen metallisen luurankopään keskeltä erottuivat punaista valoa pilkottavat silmät.

Painajaisesta herätessään Cameron oli kuin valaistumisen kokenut. Hän tarttui puhelimeensa ja soitti välittömästi tuottajaystävälleen/tulevalle vaimolleen, Gale Anne Hurdille. Cameron intoili ideasta ja sama innostus tarttui myös Hurdiin. Tässä jutussa oli selkeästi jotakin äärimmäisen kiinnostavaa ja kehittelemisen arvoista. Kaksikko ryhtyi keräämään ympärilleen tukiverkkoa ja yhteistyökumppaneita jotka olisivat valmiita sitoutumaan tähän projektiin sekä Cameronin näkemykseen. Vaikka mies ei vielä tässä vaiheessa ollut tunnettu nimi kuin korkeintaan alan tekijöiden keskuudessa, riitti hänelle ymmärtäjiä. Tiimin runko saatiin kasaan ja Cameron ryhtyi toden teolla työstämään tarinaa tämän kauhistuttavan kyborgin ympärille.

Vaikka Cameronilla riitti ideoita kokonaisen uuden maailman rakentamiseen, oli hän kaikesta huolimatta realisti. Siihen astisilla näytöillä ei ollut mitään mahdollisuutta edes haaveilla valtavista kymmenien miljoonien budjeteista joten idea täytyi järkeillä kasaan muun kuin rahan kautta. Painajaisissa esiintynyt kyborgi oli jotakin mitä maailma ei ollut vielä 80-luvun alussa nähnyt joten se ei voinut olla nykyajan tuotos. Tulevaisuuteen sijoittuvaan elokuvaan ei ollut kuitenkaan rahaa joten ratkaisu oli varsin looginen - kyborgi oli aikamatkaaja tulevaisuudesta. Aikamatkustus oli ideana on nerokas ja koko Terminator-saagan johtava teema mutta samalla myös pelkkä rahan sanelema pakko. 

Rahapulasta kärsi myös itse Cameron ja mies joutuikin majailemaan noihin aikoihin ties missä. Miehen kotina toimivat ystävien lattiat ja toisinaan jopa miehen oma auto. Rahaa ei yksinkertaisesti ollut mutta se ei hidastanut miehen kiivaasti raksuttavia aivoja. Vuosien varrella ahmitut elokuvat ja tv-sarjat myllersivät miehen päässä ja hän yhdisteli niiden parhaita ideoita omaan tarinaansa. Mm. 60-luvun alkuperäinen The Outer Limits-sarja sekä Mad Max 2-elokuvan lohduton tulevaisuuden maailma inspiroivat Cameronia suurissa määrin. Kynät sauhusivat, paperit täyttyivät. Painajaisunen kyborgi alkoi keräämään ympärilleen muuta maailmaa sekä hahmoja. Cameron oli liekeissä. Kun miehen tuonaikainen agentti erehtyi kritisoimaan Terminator-ideaa, antoi Cameron tälle välittömästi potkut. Tämä kertonee jotain miehen uskosta tekemisiinsä.

Toisin kuin olettaa saattaisi, The Terminatoriksi nimetyn projektin käsikirjoitus ei saanut kuitenkaan eri tuotantoyhtiöitä kiljumaan riemusta. Ehkä tarinan omaperäisyys oli liikaa, ehkä Cameronin kokemattomuus herätti epäilyksiä. Suuret studiot sulkivat ovensa The Terminatorille yksi kerrallaan. Cameron ja Hurd käyttivät hyväksi kaikki kontaktinsa ja vasta Orion Pictures oli tarpeeksi rohkea tarttumaan projektiin. Asiasta jouduttiin kuitenkin vääntämään tovi ja Cameron joutui käyttämään tässäkin tilanteessa luovuuttaan varmistaakseen sopimuksen syntymisen.


Lance Henriksen on The Terminator. Tai ainakin melkein.

Lance Henriksen oli James Cameronin pitkäaikainen ystävä ja ohjaajan ensimmäinen ehdokas Terminatoriksi. Koska aiheesta ei oltu tehty vielä minkäänlaisia koekuvauksia, päätti Cameron esitellä tappajakyborgin potentiaalisille rahoittajille ystävänsä avulla. Ennen erästä palaveria Henriksen pukeutui Terminatoriksi foliohampaita myöten. Mustaan nahkaan verhoutunut mies asteli tuotantoyhtiön toimistoon, potkaisi ovet auki ja istuutui eleettömästi alas. Paikallaolevat työntekijät pyyhkivät kylmää hikeä kasvoiltaan ja pidättelivät hengitystään. Tilanne oli käymässä tukalaksi. Muutamaa minuuttia myöhemmin, juuri ennenkuin toimiston sihteeri oli kutsumassa poliisit hätiin, Cameron ilmestyi paikalle ja päästi työntekijät piinasta. Testi oli onnistunut ja elokuvat rahoittajat nielaisivat syötin lopullisesti. Cameronille ei luvattu kuitenkaan kuuta taivaalta ja Terminatorin budjetiksi muodostui suhteellisen vaatimattomat neljä miljoonaa dollaria. Sittemmin budjetti paisui "jopa" 6,5 miljoonaan saakka. Todettakoon vertailun vuoksi että Arnold Schwarzenegger nettosi Terminator 3-roolistaan vuonna 2003 noin 30 miljoonaa dollaria. Cameronin Avatar-projektin budjetti liikkui lähempänä 250 miljoonaa dollaria. Elokuvia sen isommin järjestykseen laittamatta jokainen voi varmasti pohtia päässään onko lopputuloksen kannalta tärkeämpää raha vaiko hyvä idea ja käsikirjoitus.

Nyt kun elokuvan tarina ja rahoitus olivat hoidettuna, oli aika ryhtyä etsimään näyttelijöitä tarinan hahmoille. Orion esitti Cameronille toiveen että elokuvan suurta ihmissankaria, Kyle Reese-nimistä sotilasta tulevaisuudesta saataisiin esittämään nouseva nimi, mielellään ulkomaalaisella vivahteella varustettuna. Toiveen lisäksi Orionilla jo tarjota Cameronille ensimmäinen ehdokas: itävaltalainen lihaskimppu, seitsenkertainen Mr Olympia-voittaja ja Conan Barbaaria läpimurtoroolissaan näytellyt Arnold Schwarzenegger. Kehonrakennusmaailman kautta julkisuuteen alunperin noussut Schwarzenegger oli kovaa vauhtia toteuttamassa suurta haavettaan Hollywood-tähdeksi kohoamisesta ja kärkkyi itselleen sopivia rooleja agenttiensa avulla. Cameronin mielestä Schwarzeneggerin kiinnittäminen rooliin toisi  käytännön ongelmia sillä siinä tapauksessa Terminatorin rooliin pitäisi löytää vielä suurempi ja vakuuttavampi ilmestys. Ohjaaja ei ollut siis innostunut ideasta mutta suostui tapaamiseen pitkin hampain. Cameron on myöhemmin paljastanut että hänen suuri suunnitelmansa oli aiheuttaa riita Schwarzeneggerin kanssa ja tätä kautta saada tämä ulos studion suunnitelmista. Cameron jätti puolitosissaan hyvästit ystävilleen ja suuntasi kohti lounasta ja ensitapaamista Arnold Schwarzeneggerin kanssa. Homman piti olla ikävä velvollisuus ja läpihuutojuttu. Toisin kuitenkin kävi.

Molempien yllätykseksi lounastapaaminen meni paremmin kuin kumpikaan miehistä osasi odottaa. Kemiat kohtasivat jo ensitreffeillä. Cameron selitti Schwarzeneggerille seikkaperäisesti elokuvan tarinasta, työskentelymetodeistaan ja visioistaan. Schwarzenegger oli tästä kaikesta vakuuttunut ja myös hän innostui kertomaan mielipiteensä tarinasta ja siitä kuinka hän sen näkee. Sankarin rooliin kaavailtu Arnold keskittyi jutusteluissaan kuitenkin jostain syystä jatkuvasti vain Terminatorin kuvailuun. Miehellä oli selkeä kuva siitä millä tavalla tulevaisuudesta lähetetyn kyborgin pitäisi liikkua, käyttäytyä ja elehtiä. Käsittelyyn joutuivat kaikki yksityiskohdat aseen lataamisesta kävely- ja puhetyyliin. Schwarzeneggerin jutusteluita haltioituneena kuunnellut Cameron koki järisyttävän ahaa-elämyksen. Etsintä olisi nyt päättynyt. Edessä ei istunut suinkaan Kyle Reese vaan itse elokuvan nimihahmo, The Terminator. Alkuun Cameron oli mieltänyt ystävänsä Henriksenin Terminatoriksi. Sen jälkeen mies oli kaavaillut tuhoajan rooliin näyttelijää joka olisi ollut tavallistakin tavallisempi. Näin kone olisi sulautunut Los Angelesin muuhun väestöön huomaamattomasti ja ylimääräistä huomiota herättämättä. Studio ehdotti rooliin mm. OJ Simpsonia, amerikkalaisen jalkapallon supertähteä. Cameronin mielestä Simpson oli liian mukava ja epäuskottava kaveri tappajan rooliin. Ironia, tuo ehtymätön luonnonvara.

Schwarzeneggerin jatkaessa paksun aksentin sävyttämää monologiaan, Cameron tarttui kynään ja hahmotteli paperille kuvan itävaltalaisesta Terminatoriksi maskeerattuna. Lounaan päätteeksi Cameron kertoi ideansa ääneen ja toivoi Schwarzeneggerin harkitsevan sankarin sijaan elokuvan pahiksen roolia. Alkuun mies ei innostunut ajatuksesta ja hänen agenttinsa ilmoittivat että moisen roolin vastaanottaminen olisi uran kannalta itsemurha. Schwarzenegger puntaroi kuitenkin asiaa ja päätti seurata lihaksikasta sydäntään. Hän tiesi ettei hänestä tulisi koskaan Marlon Brandon kaltaista suurta luonnenäyttelijää ja Schwarzenegger näkikin tulevaisuutensa Clint Eastwoodin ja Charles Bronsonin kaltaisena, kivikasvoisena toimintatähtenä. Tämä laiha, kiihkeästi puhuva ja ideoiva nuori ohjaaja oli vakuuttanut hänet ja miehet paiskasivat kättä. The Terminator oli löytynyt.


Arnold on The Terminator. Piste.

Schwarzeneggerin siirryttyä hyvien puolelta pois, oli mystisen Kyle Reesen rooli jälleen avoinna. Absurdein ehdotus ja vaihtoehto oli muusikkona tunnettu Sting, tuo brittien oma Tapani Kansa. The Policen rivistöstä hieman aiemmin poistunut veijari oli soolouransa lisäksi käynnistelemässä näyttelijänuraansa, mutta oli ehkä kaikkien voitto että Reesen rooli meni Stingiltä ohi. Myöhemmin mies pääsi mukaan sci fi-kuvioihin Dune-flopin myötä. Mutta aikuisrokista jälleen Terminatorin äärelle.

Vaikka Terminator olikin elokuvan nimihahmo, oli suurin taakka tarinankerrontamielessä silti Kyle Reesen harteilla. Hän tulisi olemaan ainoa hahmo joka on nähnyt tulevaisuuden kauhut ja elänyt läpi painajaiset joita muut ihmiset eivät tulisi koskaan uskomaan. Hahmon tulee olla fyysinen, toiminnallinen, väkevä mutta myös haavoittuvainen ja inhimillinen. Koekuvausten myötä Cameron ja kumppanit saivat eteensä Michael Biehnin. Mies oli saapunut lähes suoraan edellisistä koekuvauksista ja tämä nopea siirtymä roolista toiseen meinasi koitua hänen kohtalokseen. Biehn oli nimittäin omaksunut edellistä rooliaan varten leveän etelän aksentin ja täräytti huomaamattomaan samalla slangilla myös Terminatorin koekuvaukset. Session jälkeen miehen agentti ilmoitti Terminator-työryhmän pitäneen suorituksesta mutta paksu aksentti olisi paljastanut liikaa Reesen juurista. Puna nousi Biehnin poskille kun hän tajusi virheensä. Luojan kiitos mies sai toisen mahdollisuuden ja iski tiskiin sellaiset näytöt että Cameron kumppaneineen ei voinut kuin antautua. Mies raapusti nimensä papereihin ja joukkio oli jälleen saanut riveihinsä kovan vahvistuksen.

Jo varhaisessa vaiheessa käsikirjoittamista Cameron oli tehnyt päätöksen että elokuvan päähahmo tulisi olemaan naispuolinen. Koko tarinan ja palapelin tärkein palanen on Sarah Connor, nainen joka joutuu tahtomattaan keskelle taistelua tulevaisuudesta. Käsikirjoitus kuvasi Sarahia seuraavanlaisesti: "19-vuotias, herkkä ja siro. Soma ja nätti mutta persoonallisella tavalla. Kun hän astuu juhliin, kukaan ei lopeta juhlimista mutta hänet huomanneet haluavat varmasti tutustua häneen. Hänen haavoittuvaisuutensa peittää ja piilottaa sisäisen vahvuuden, jonka olemassaolosta hän ei tiedä vielä mitään". Nuo kaikki ominaisuudet löytyivät parhaiten Linda Hamiltonista, joka oli aiemmin esiintynyt mm. Maissilapsissa. Persoonallisen näköinen näyttelijätär nappasi roolin johon olivat ehdolla hänen lisäkseen mm. Sharon Stone, Jodie Foster ja Susan Sarandon.


Stan Winston esittelee työnsä tuloksia. Arnold on hämmentynyt.

Itse Terminatorin luomiseksi tarvittiin Schwarzeneggerin lisäksi myös maskeeraus- ja erikoistehosteosaamista. Kyborgin luominen uskottiin Stan Winstonin harteille ja erikoistehosteista tulisi vastaamaan Fantasy II-yhtiö. Molemmat tahot tarttuivat hankkeeseen innosta hytkyen luettuaan Cameronin tarinan ja nähtyään miehen väsäämät, erittäin näyttävät storyboardit. Winston onkin myöhemmin todennut huvittuneeseen sävyyn että Cameron huolehti visuaalisesta puolesta siihen malliin että että Winstonin tehtäväksi jäi lähinnä kiitosten kerääminen. Niin tai näin, myös nämä osastot olivat nyt mukana ja yhtä innostuneina kuin näyttelijät ja itse ohjaajakin.

Ja lopulta kun kaikki palaset oli saatu kasaan ja oltiin valmiita siirtymään itse filmatisointivaiheeseen, oli edessä jälleen odottamaton haaste. Sopimusteknisistä syistä Arnold Schwarzeneggerin olisi hoidettava alta pois Conan Barbaarin jatko-osan kuvaukset. Tämä muutti kaikkien aikatauluja yhdeksän kuukauden verran ja herätti odotetusti soraääniä muun työryhmän puolelta. Jokainen tiesi kuitenkin sen tosiasian että Arnold oli jo tässä vaiheessa niin olennainen osa The Terminatoria että hänen korvaamisensa olisi ollut silkkaa hulluutta. Cameron ei myöskään polttanut päreitään vaan käytti ajan hyödykseen. Näiden kuukausien aikana hän sai rauhassa viimeistellä The Terminatorin käsikirjoituksen. Mies väänsi, fiilasi ja höyläsi tarinan storyboardin kuva kuvalta joten kuvausten alkaessa kaikki olisi täydellisen valmista eikä jo valmiiksi pienestä budjetista palaisi rahaa ylimääräisen arpomisen takia. Hiomisen jälkeenkin ylimääräistä aikaa jäi vielä sen verran että Cameron ehti jo työstämään First Bloodin jatko-osan, meille tuttavallisemmin Rambo kakkosen käsikirjoituksen sekä aloittelemaan esivalmistelut seuraavan työnsä suhteen. Ridley Scottin vuoden 1979 Alienille oltiin kovaa vauhtia työstämässä jatkoa ja Cameron oli valittu ohjaajan rooliin. Ennen tuota miehen kuitenkin täytyi keskittää kaikki huomionsa The Terminatoriin, joka Schwarzeneggerin vapauduttua oli vihdoin valmis kuvattavaksi.


Doc Brown ei pitäisi tästä tulevaisuudesta.

The Terminator starttaa lähes lohduttomalla tavalla. Cameron pudottaa meidän suoraan vuoden 2029 Los Angelesiin, joka näyttää hyvin erilaiselta mitä olisimme osanneet odottaa. Suurkaupungista ei ole jäljellä kuin tuhkaa ja raunioita. Pölypilvien peittämää taivaanrantaa halkovat vain kirkkaat valot ja lasersäteet. Massiiviset, metallinväriset koneet kiertelevät ympäri tiluksia ja murskaavat kaiken tieltään. Cameron iskee heti kärkeen tiskiin väkevää symboliikkaa ja näemme kuinka armottomat telaketjut jauhavat pääkalloja tomuksi. Raunioiden keskeltä voi erottaa muutamia pakenevia ihmisiä. Näkymä on kaikenkaikkiaan murheellinen. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Vasta näyttävän avauksen jälkeen siirrymme elokuvan alkutekstien äärelle. Ne täytyy mainita erikseen siksi että eihän Terminator-elokuvista voi yksinkertaisesti puhua mainitsematta klassista tunnarikappaletta. Brad Fiedelin säveltämä eepos on elokuvahistorian tunnistettavimpia teoksia ja se onnistuu jotenkin kiteyttämään elokuvan syvimmän olemuksen. Muiden tekijöiden tapaan myös Fiedel oli vakuuttunut Cameronin innosta hanketta kohtaan. Kappaleen kantava teema on tunnistettavasti takova rytmi, johon Fiedel sai inspiraation miettiessään miltä robotin sydämenlyönnit voisivat kuulostaa. Rytmin päällä ujeltaa kaunis mutta haikea syntetisaattorimelodia. Itse elokuvan tapaan kappale on suoraviivainen, mahtipontinen ja samanaikaisesti myös haavoittuvainen ja surumielinen. Kerrassaan huikea kappale joka saa niskavillat pystyyn lähes kerta, oli kyseessä sitten tämä alkuperäinen versio tai jatko-osan hieman orkestraalisempi ote.

Avauksen jälkeen palaamme 45 vuotta taaksepäin, vuoden 1984 Los Angelesiin. On synkkä ja hiostava yö. Kaupungin valot ja poliisiautot valaisevat hämärää seutua. Kaduilla vaeltelevat poliisit, prostituoidut ja sekalaiset jengit. Suurkaupungin syke on painostava ja kakofoninen. Pimeät kujat vetävät puoleensa laitapuolen kulkijoita vähäosaisista pummeista huumediilereihin.

Jossain laitakaupungin kujilla tapahtuu kuitenkin jotain vielä erikoisempaa. Paikallinen roskakuski saa elämänsä yllätyksen kun hänen rekkansa menettää yhtäkkiä kaiken virtansa. Pian mies onkin sähäkän sähkömyrskyn keskelle ja salamat lyövät kipinää. Roskakuski pakenee paikalta henkensä kaupalla. Onko tänne saapumassa kenties Thor, tuo ukkosen jumala? Vai onko kyseessä Mortal Kombatista tuttu Rayden? Onko Nikola Tesla palannut haudasta kostamaan koko maailmalle? Ei sentään. Kipinöiden keskeltä erottuu lihaksikas miesperse. Hahmo nousee seisomaan ja suoristaa selkänsä. Se silmäilee ympäristöään kuin analysoiden. Ilmeetön ja eleetön hahmo on matkustanut onnistuneesti Los Angelesiin tulevaisuudesta. Se ei ole ihminen, se on jotain muuta. Terminaattori on saapunut kaupunkiin.


"Yössä vain paljas pylly juostessa hyllyi kun mä viuhahdin..."

Sen verran Terminatorille on luotu tekoälyä että se ymmärtää verhoutua tekstiilin kahleisiin sen sijaan että aloittaisi tehtävänsä persposket paljaana vilkkuen. Vaatevalintaan apua tuovat kolme punkkaria jotka joutuvat epäonnekseen Terminatorin tielle. Kolmikko kaivaa stiletit esille ja ryhtyy uhkailemaan Terminatoria mutta lopputulos on odotettu. Miehet saavat kylmää kyytiä ja Terminator nappaa vaatteet yhdeltä punkkareista. Vain koolla on väliä, tuumii kone kiskoessaan niskaansa niitein varusteltua toppatakkia.

Yksi näistä kolmesta nilkistä on vanha kunnon Bill Paxton, joka on tuttu kasvo monista muista Schwarzenegger/Cameron-osaston leffoista. Cameronin toisen luottomiehen, jo aiemmin mainitun Lance Henriksenin kanssa Paxton on ainoa näyttelijä joka on saanut kunnian joutua sekä Terminatorin, Alienin että Predatorin niittaamaksi. Siinä olisi hieno lisä kenen tahansa ansioluetteloon.

Toisaalla, lähempänä kaupungin keskustaa nähdään myös erikoinen sähköilmiö. Räiskivät salamat valaisevat pimeää kujaa. Roskat lentelevät, kulkukoirat kipittävät karkuun. Savun keskeltä asfalttiin mätkähtää kyljelleen toinen alaston hahmo. Toisin kuin Terminator, tämä hahmo ei nouse välittömästi ylös vaan se jää hetkeksi haukkomaan happeaan asfaltin tasoon. Matkaajan selkää koristavat kivuliaan näköiset palovammat. Mies on silminnähden tuskissaan. Nimenomaan, tämä on ihan oikea elävä mies, ihminen. Ei kone.

Mies mittailee ympäröivää maailmaa katsellaan. Hän vaikuttaa olevan hämmentynyt ja poissa tolaltaan. Myös hän tiedostaa kuitenkin sen tosiasian että housutta itseään voi kantaa kunniakkaasti vain Aku Ankka. Matkustaja tarttuu lähimpään kujalla sekaisin pyörivään pummiin ja riistää tältä kysymättä housut. Ajatuksen tasolla homma ei ole mahdottoman houkutteleva: kuljet ilman alushousuja ja vedät siihen päälle laitapuolen kulkijan likaiset, ties missä eritteissä marinoidut likaiset pöksyt. Nipottamiselle ei ole kuitenkaan tässä tapauksessa aikaa. 

Miehen epäonneksi paikalle saapuu myös poliisi ja pian käynnissä onkin intensiivinen takaa-ajo pitkin hämärää kujaa. Matka jatkuu kohti suljettua ostoskeskusta jonka pimeyteen mies pakenee poliiseja. Sisältä hän nappaa mukaansa lisää vaatetusta sekä kengät. Mies pakenee huohottaen takaisin kadulle ja nappaa pysäköidystä poliisiautosta mukaansa haulikon. Hän syöksyy lähimpään puhelinkoppiin ja kaivaa luettelon listasta esille nimen Connor, Sarah. Alkaa taistelu aikaa vastaan. Valitettavasti Cameronin tulevaisuudessa ei ollut tilaa älypuhelimille, Google Maps olisi helpottanut hommaa melkoisesti. Mies astuu ulos kopista ja vetää takkinsa kaulukset ylös. Hän astelee määrätietoisesti kaupungin valojen ja miljoonien muiden asukkaiden sekaan.


"Fuck the police", tuumii Reese.

Tässä vaiheessa lienee sopivaa kertoa muutoksesta jonka Cameron joutui tekemään budjettisyistä. Alkuperäisen tarinan mukaan Terminatoreita piti matkata menneisyyteen yhden sijasta kaksi. Toinen oli jo meille tuttu Arnold-malli, kun taas toinen tuhoajista olisi ollut muotoaan muuttava, nestemäisestä metallista koostunut tuhoaja. Tuohon aikaan pienibudjettisella elokuvalla ei ollut kuitenkaan minkäänlaisia resursseja toteuttaa tuota mielikuvituksellista robottia, joten Cameron joutui viivaamaan sen yli tarinasta punakynällään. Idea jäi kuitenkin pyörimään Cameronin mieleen ja hän päätti säästää sen tulevaisuutta varten. Ehkä joskus hänellä olisi vielä resurssit, rahaa ja sopiva tekniikka luomistyöhön.

Toisaalla Terminator on jo ihmiskilpailijaansa pari askelta edellä. Se käy tyhjentämässä paikallisen aseliikkeen ja hoitaa käteismaksun pamauttamalla lyijylastin kohti kauppiasta, joka luulee olevansa elämänsä diilin äärellä. Terminator varastaa myös itselleen farmariauton nopeuttaakseen matkantekoaan. Tätä kohtausta varten Cameronilla ei ollut kuvauslupia, joten se täytyi hoitaa pikaisesti syrjäisessä kaupunginosassa, poliisiautoja vältellen ja sen suurempaa huomiota herättämättä.

Myös Terminator on tajunnut etsiä Sarah Connorin kotisoitteen puhelinluettelosta eikä aikaakaan kun varastettu farmariauto saapuu renkaat ulvoen tämän kotitalon eteen. Pihalla haukkuva koira ja levällään olevat lelut kertovan Connorin olevan tuikitavallinen perheenäiti. Pian hänen ovelleen kuitenkin koputetaan. Oven takana on massiivinen, niitteihin varusteltu kolossi joka kysyy onko Sarah Connor paikalla. Saatuaan myönteisen vastauksen Terminator repäisee oven auki ja kohdistaa tähtäimensä kohti Connorin otsaa. Nokka ei kauaa tuhise kun kone upottaa pari tarkoin tähdättyä luotia kohti Sarahin otsaa. Kohde on tuhottu, tulevaisuus tuomittu ja elokuva rupeaa olemaan paketissa.

Noh, näin ei tietenkään ole. Miljoonakaupungissa asuu ei-niinkään-yllättäen useampi Sarah Connor-niminen neitokainen ja tämä Terminatorin ensimmäinen uhri sattui vaan epäonnekseen kantamaan juuri tuota nimeä. Se Sarah Connor jota molemmat aikamatkaajista etsivät on nuori, pikaruokalassa työskentelevä tarjoilija. Skootterillaan ajeleva parikymppinen mimmi on lähinnä kiinnostunut bailaamisesta ja pojista eikä hän osaa vielä huolestua kun hänen työkaverinsa näyttävät tv-uutisista pätkää jossa kerrotaan Sarah Connor-nimisen naiseen tulleen murhatuksi. Tässä vaiheessa kaikki on vielä hauskaa sattumaa.


"You're dead, honey."

Toisin kuin Terminator, aikamatkaajaihminen tarvitsee lepoa. Myös hän ottanut oman käden alennuksella itselleen käyttöön auton ja kyseinen pirssi toimii myös majapaikkana yön tullen. Viereisellä työmaalla jauhavat kaivinkoneet vievät miehen unet kuitenkin kohti painajaisia, takaisin tulevaisuudessa käytäviin sotiin. Näemme pätkiä tulevaisuudesta ensimmäistä kertaa elokuvan alun jälkeen ja jälki on komeaa. Yön pimeydessä joukko ihmiskapinallisia käy epätoivoista sotaansa kivitalon kokoisia koneita vastaan, jotka ampuvat lasereillaan sinne tänne. Unessaan mies onnistuu tuhoamaan yhden koneista mutta jää takaa-ajon jälkeen nalkkiin autoonsa ja on kokemassa kivuliaan kuoleman liekkien keskellä. Hän herää naama hiessä kesken painajaisensa, haulikko kädessään. Kaikki olikin vain unta. Vieressä jylläävät kaivinkoneet muistuttavat kuitenkin liikaa tulevaisuuden kauhuista joten hän nostaa kytkintä ja vaihtaa maisemaa.

Toisaalta Terminator on ehtinyt jo seuraavan uhrinsa luokse. Poliisi saa tiedon jo toisesta vuorokauden sisään ammutusta Sarah Connorista ja tämä kiinnittää sinivuokkojen huomion. Media on jo poiminut uutisen sarjamurhaajasta ja poliisit päättävät tavoittaa listan viimeisen Sarah Connorin ennenkuin on liian myöhäistä. Tämä jää kuitenkin vain haaveeksi sillä Sarah on viikonlopun kunniaksi lähtenyt kaupungille. Hän ajelee skooterillaan kohti elokuvateatteria eikä huomaa että häntä varjostetaan.

Kaupungilla uutiset toisen Sarah Connorin kuolemasta leviävät. Sarah kuulee myös nämä uutiset ja hän rupeaa ymmärtämään että kyseessä ei ole enää sattuma. Joku jahtaa ja lahtaa systeemaattisesti hänen kaimojaan ja on vain ajan kysymys kunnes murhaaja tulisi löytämään hänet. Ahdistusta ei helpota kaupungilla häntä seuraava mies, joka on sonnustautunut pitkään takkiin. Naama hiessä varjoista tuijottava hahmo saa Sarahin pienoiseen paniikkiin ja mimmi syöksyykin lähimpään diskoteekkiin turvaan. Diskoteekkiin, jossa valkoiset ihmiset tanssivat niinkuin valkoiset ihmiset tanssivat. Kannattaa tsekata Eddie Murphyn esitelmä aiheesta vaikka Youtubesta.

Diskossa Sarah pääsee vihdoin puhelimen äärelle ja koittaa tavoitella sitä kautta sekä kämppistään että poliisia. Ensimmäinen ei vastaa odotetusta syystä: Terminator on jo ehtinyt oikean Sarah Connorin asunnolle, mutta löytänyt sieltä vain tämän kämppiksen sekä tätä innoissaan höyläävän poikakaverin. Molemmat ovat jo vaihtaneet hiippakuntaa, Sarahin sitä vielä tietämättä. Epäonnekseen hän jättää puhelinvastaajaan selkeät ohjeet sijainnistaan ja Terminator kuulee ne. Paikkoja pengottuaan Terminator löytää myös Sarahin henkilökortin ja näin sillä on tiedossaan sekä neitokaisen sijainti että ulkonäkö. Tilanne rupeaa käymään tukalaksi.

Sarah saa myös yhteyden poliisiin puhelimitse, ja nämä pyytävät tätä jäämään diskoteekin puolelle sillä siellä hän olevinaan turvassa. Onhan kyseessä julkinen paikka. Niinpä niinpä.

Sekä Terminator että mystinen aikamatkaajamies ovat kuitenkin jo paikalla, ja molemmat etsivät Sarahia vimmatusti bailaavan ja mauttomasti puketuneen juhlakansan seasta. Kohtaamiensa ihmisten puhetta ja elekieltä aiemmin opetellut Terminator ei kuitenkaan valitettavasti tee mitään sulautuakseen massan sekaan, joten emme pääse näkemään kyborgilta travoltamaista tanssilattian haltuunottoa. Se jos mikä olisi ollut huikea näky. Bailauksen sijaan Terminator tyytyy talsimaan juhlivien ihmisten keskellä näihin törmäillen, silmissään tyhjä katse. Suomalaisen perusturakaisen baarikäyttäytyminen on siis ainakin opeteltu. Vain suupielestä valuva kuola ja epämääräinen, konsonanteista muodostuva mongerrus jää uupumaan.

Terminator pääsee Sarahin lähietäisyydelle ensimmäisenä ja kohottaa aseensa. Punainen tähtäinmerkki koristaa naisen otsaa. Onko homma tässä? Ase laukeaa ja ihmiset kirkuvat. Kyseessä ei ole kuitenkaan Terminatorin ase, vaan mystisen miehemme katkaistu haulikko. Mies pumppaa aimo annoksen lyijyä kohti Terminatorin ruhoa ja väistelee tämän vastatulta. Ihmiset juoksevat karkuun kirkuen ja kompuroiden. Mies tarttuu Sarahiin ja antaa tälle jo klassikoksi ja elokuvasarjan vakioksi kohonneen kehotuksen: "Come with me if you wanna live!"

Tämän lyhyen räiskinnän keskellä nähdään ehkä hieman yllättäen elokuvan ainoat otokset jossa sekä Michael Biehn että Arnold Schwarzenegger näkyvät yhtäaikaisesti. TJEU. Arnoldin mukaan hän yritti pitää kuvauksissa muutenkin välimatkaa Hamiltoniin ja Biehniin sillä hän ei halunnut roolihahmojen välille muodostuvan minkäänlaista kemiaa tai läheisyyttä. Todellinen kuukauden työntekijä. Biehniltä on usein kyselty minkälaista työskentely legendaarisen Arnold Schwarzeneggerin kanssa oli. Uteluihin Biehn on vastannut rehellisesti että hänellä ei ole asiasta oikein minkäänlaista käsitystä, niin etäiseksi miehet jäivät toisilleen elokuvan tekovaiheessa.


Terminator hankkimassa itselleen porttaria diskoon.

Kaksikko karkaa takaoven kautta kujalle johon Terminator seuraa heitä. Pakomatkan aikana haulikkomies täräyttää parkkeeratun auton liekkeihin ja toivoo että tämä hidastaisi murhanhimoisen robotin etenemistä. Väärä olettamus. Terminator syöksyy liekkimeren keskeltä savuava tukka pystyasennossa ja kärähtäneet kulmakarvat menettäneenä. Se pääsee jo pakenevan kaksikon auton konepellille ja on tarttumassa Sarahiin. Räväkkä U-käännös saa kuitenkin Terminatorin lentämään tien poskeen. Takaa-ajo jatkuu kuitenkin välittömästi kun Terminator nappaa paikalle ilmestyneen poliisiauton haltuunsa ja kaasuttaa perään renkaat savuten.

Toisessa autossa tilanne on ymmärrettävästi kaoottinen. Rattia sähäkästi sompaileva mies esittäytyy vihdoin. Hän kertoo olevansa Kyle Reese, vastarintaliike Tech-Comin kersantti. Hänet on lähetetty suojelemaan Sarahia. Shokissa oleva Connor tuhertaa itkua ja vakuuttelee Reeselle syyttömyyttään. "En ole tehnyt mitään!", nainen vaikeroi. Reese kertoo että hän ei ole täällä sen takia mitä Connor on tehnyt, vaan sen takia mitä hän tulee tekemään. Salaisuuksien vyyhti rupeaa pikkuhiljaa aukeamaan.

Kaksikko piiloutuu syrjäiseen parkkihalliin ja Reese jatkaa intensiivistä jutusteluaan. Hän kertoo lisää Sarahia jahtaavasta miehestä. Kyseessä ei ole ihminen vaan kyborgi, tulevaisuudesta lähetetty salamurhaaja jolla on vain yksi tehtävä: Terminoida Sarah Connor ja muuttaa täten tulevien tapahtumien kulku. Kyseessä on uusi T-800-sarjan malli 101, jota on hyvin vaikea erottaa normaalista ihmisestä. Sen metallisen rungon päällä on elävää kudosta ja se vuotaa verta, hikoilee ja erittää hajuja aivan kuin oikea, elävä ihminen. Tehtävänsä suhteen se on ehdoton. Se ei ymmärrä järkipuhetta eikä sen kanssa voi neuvotella. Se ei tunne sääliä, katumusta tai pelkoa. Eikä se tule pysähtymään ennenkuin Sarah on kuollut.

Reese kertoo lisää kauhukuvia tulevaisuudesta. Tai yhdestä potentiaalisesta tulevaisuudesta, kuten hän itse asian ilmaisee. Muutaman vuoden kuluttua nykyhetkestä (1984) tulisi syttymään ydinsota. Sen alullepanijana eivät olleet ihmiset, vaan koneet. Maanpuolustusjärjestelemää varten oli kehitetty uusi, mullistava tekoäly jonka piuhat ylsivät joka puolelle. Sen piti olla kansakunnan turvallisuuden selkäranka. Jokin meni kuitenkin pieleen. Tekoäly oppi ajattelemaan ja toimimaan itsenäisesti. Se hallitsi itse itseään. Skynetiksi nimetty järjestelemä sekosi ja koki uhaksi ihmiset, niin Yhdysvaltain rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin. Se otti tehtäväkseen ihmisten hävittämisen planeetalta kokonaan.

Kyle kertoo ettei hän koskaan nähnyt sodan syttyvän. Hän oli syntynyt, kasvanut ja elänyt koko elämänsä sen varjossa. Tulevaisuudessa ihmiset elivät hiuskarvan varassa, paeten ja nälästä riutuen. Kun kaikki toivo tuntui hiipuvan, yksi mies nousi raunioista ja aloitti vastarintaliikkeen. Hän opetti henkiinjääneet ihmiset järjestäytymään, yhdistämään voimansa ja taistelemaan koneita vastaan. Hän opetti heidät selviämään. Tämä mies oli Connor, John Connor. Sarah Connorin tuleva poika.

Sarah kuuntelee tarinaa järkyttyneenä ja ymmärrettävästi epäuskoisena mutta tuntuu kuitenkin ymmärtävän miehen olevan tosissaan. Reesen puheet ovat absurdeja, mutta sama mies pelasti juuri hänen henkensä. Sarahilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa suojelijaansa.


Reese's Believe It or Not!

Tarinatuokio saa kuitenkin päätöksensä kun Terminator ilmestyy paikalle. Se on löytänyt karkulaiset poliisiradion avulla ja aloittaakin välittömästi tulituksen. Reese painaa kaasua ja uusi takaa-ajo käynnistyy välittömästi. Haulikot pumppaavat kilpaa kun metsästäjä ja metsästettävät jatkavat kisailuaan Losin ahtailla kaduilla. Kiivaan kisailun tohinassa Terminator täräyttää autonsa betoniseinään ja ralli päättyy siihen. Poliisit pamahtavat paikalle samantien ja nappaavat sekä Sarahin että Reesen talteen. Terminatorin auto on tyhjillään.

Poliisilaitoksella Sarahia lohdutellaan ja hänelle kerrotaan painajaisen nyt olevan ohi. Hänet kidnapannut mies on raudoissa ja hän on todennäköisesti hullu. Psykologi ja poliisit kuuntelevat naureskellen Reesen selvittäessä motiivejaan. Hän on tullut tulevaisuudesta pelastamaan heidät kaikki. Sarah Connorin täytyy elää jotta John Connor voi auttaa ihmiskunta selviämään 40 vuoden kuluttua. Aikamatkustus tapahtui koneiden kehittelemän laitteen kautta. Ensin siitä kulki T-800, jonka jälkeen ihmiset saivat laitteen haltuunsa. Reese lähetettiin matkaan jonka jälkeen laite tuhottiin. Kukaan tai mikään ei kulkisi enää sen lävitse. Tämä tarkoitti myös sitä että Reese ei pääsisi enää koskaan takaisin tulevaisuuteen ja omaan elämäänsä. Tarina herättää kuuntelijoissa epäuskoista hymähtelyä. Meillähän on tässä käsissämme kunnon sekoboltsi, myhäilevät viranomaiset.

Toisaalla rikospaikalta paennut Terminator korjailee vaurioitaan. Se on vahingoittanut rytäkässä mekaniikkaansa ja kudostaan joita se korjaa varsin rujon tee-se-itse-metodin kautta. Kirurginveitsi uppoaa kyborgin kudokseen ja veri vuotaa. Ottaen huomioon elokuvan budjetin sekä valmistusvuoden, materiaali on suhteellisen näyttävää. Tottakai jokainen erottaa milloin kyseessä on muovi-Arnold ja milloin oikea, mutta silmämunien sekä käden viiltely näyttävät edelleen melko vulgaarilta. En suosittele kohtausta herkkävatsaisille. Tästäkin pätkästä lienee monta eri versiota, riippuen ihan minkä alueen leikkausta (pun intented) katselee. Operaation jälkeen Terminator nykäisee niskaansa mustan nahkatakin ja peittää operoidun silmänsä tummin aurinkolasein. Tämä look tulisi määrittelemään Terminatorin imagon vuosikymmeniksi eteenpäin.

Niin ja onhan sillä housutkin toki jalassa.

Reesen kuulustelut on saatu päätöksen ja miehen tilasta on tehty diagnoosi: sekopää. Poliisit ja kolmessa ensimmäisessä Terminator-leffassa esiintynyt, vitun rasittava mulkeropsykologi Peter Silverman näyttävät Sarahille videomateriaalia tilanteesta. Siinä silminnähden raivostunut Reese koittaa selvittää kuulustelijoilleen tilanteen vakavuutta mutta kukaan ei suostu ottamaan miestä tosissaan. Sarah hätkähtelee edelleen tarinaa kuullessaan mutta poliisit vakuuttavat vaaran olevan nyt ohitse. Connor jää yöksi poliisilaitokselle väkivaltaisen illanvieton jälkeen. Täällä hän olisi turvassa, 30 poliisin keskellä. Niinpä niin. Kun Sarah sulkee silmänsä, alaovelle ilmestyy tummiin pukeutunut, lihaksikas mies.


T-800 ei arvosta poliisiaseman infopisteen asiakaspalvelua.

"I'll be back". Siinä lainaus jonka mm. American Film Institute äänesti kaikkien leffarepliikkilistauksessa sijalle #37. Loputtomasti siteerattu ja lainattu töksäytys on jokaiselle toimintaelokuvia vähänkään nähneelle katsojalle enemmän kuin tuttu ja se on varmasti Arnold Schwarzeneggerin suosituin one-liner. Oli kuitenkin hyvin lähellä että tästäkin oltaisiin jääty paitsi.

James Cameronin ja Arnoldin yhteistyö Terminatorin kuvauksissa oli suhteellisen saumatonta tähän pisteeseen saakka. Yksi kuvaussessioiden mehevimmistä riidoista saatiin aikaiseksi kun miehet rupesivat kalistelemaan sapeleitaan tosissaan tämän yhden repliikin tiimoilta. Testosteronia uhkuvana ja miehekkyyttä tirskuvana alfauroksena Arnold oli saanut jostain päähänsä että noin lyhyenä versiona repliikki kuulosti jotenkin heikommalta ja naismaiselta. Cameron hieroi epäuskoisena otsaansa kun tämä englantia mongertanut muskelimies opetti hänelle äidinkielen perusteita. Arnoldin mielestä lause olisi pitänyt ehdottomasti lausua muotoon "I will be back". Lopulta Cameron poltti päreensä lopullisesti ja karjaisi että kyseessä oli loppupeleissä hänen käsikirjoituksensa. Hän ei kertonut Schwarzeneggerille kuinka näytellä, joten tämän olisi turha neuvoa Cameronia käsikirjoituksen tekemisessä. Arnold suostui ratkaisuun pitkin hampain, mutta on myöhemmin myöntänyt toki virheensä. Todellisuudessa hän ei vielä noihin aikoihin tajunnut englanninkielen lyhenteitä. Tapaus kertoo myös jotain Cameronin tinkimättömyydestä työnsä suhteen.

Alaovella Terminator ilmoittaa olevansa Sarah Connorin ystävä ja pyytää päästä tämän juttusille. Ilta on kuitenkin myöhäinen joten virkailija pyytää Terminatoria istumaan alas ja odottamaan. Tämä ei kuitenkaan kuulu kyborgin suunnitelmin joka päästää ilmoille klassisen repliikkinsä ja palaa pian takaisin ryminällä. Jonottamisen sijaan se karauttaa autonsa suoraan aulasta sisään. Ryminä on perkeleellinen ja sisällä nuokkuva Sarah herää siihen täristen. Hän tietää että painajainen jatkuu.

Raskaasti aseistettu Terminator astelee pitkin poliisiaseman käytäviä ja tekee selvä jälkeä. Aseet paukkuvat ja poliisit heittävät lusikan nurkkaan yksi kerrallaan. Verilöyly on hirvittävä. Samanlaista jälkeä nähtäisiin jos John Rambo ottaisi yhteen Poliisiopistosta tutun tunarilauman kanssa. Tackleberry poislukien luonnollisesti. Elokuvassa on aiemmin selvitty suht pienellä ruumismäärällä mutta Terminator kaunistelee nyt tilastoja toden teolla.


Doom 3D! Eiku...

Reese onnistuu pakenemaan kuulusteluhuoneesta ja etsii Sarahin käsiinsä. He syöksyvät ulos poliisiasemalta, jonka piti olla maailman turvallisin paikka. Terminator on kuitenkin teloittanut tylysti aseman kaikki poliisit. Liekehtivä rakennus jää taakse kun Reese ja Sarah kaasuttelevat kohti horisonttia.

Elokuvaan musiikkia säveltäneen Brad Fiedelin mielestä tässä vaiheessa olisi ollut sopiva hetki lyödä tiskiin pieni pätkä elokuvan sankarillista tunnusmusiikkia koska Reese ja Sarah olivat onnistuneet jälleen pakenemaan jahtaajaansa. Cameron oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja jyrähti säveltäjälle tosissaan. Katsojia ei saisi missään nimessä päästää pälkähästä tai jännityksestä, vaan heidän pitäisi olla koko ajan varpaillaan. He eivät saisi missään vaiheessa olettaa että ihmiset olisivat minkäänlaisessa etulyöntiasemassa Terminatoria vastaan, päinvastoin. Ajojahti oli päättymätön ja elokuvan tunnelman piti olla jatkuvasti painostava.

Sarah ja Reese ajavat ulos kaupungista ja piilottavat autonsa. Jatkuva pakeneminen saa Sarahin flippaamaan ja hän kertoo Reeselle ettei halua tulevaa kohtaloaan. Hän ei pyytänyt tätä, hän ei ole tehnyt mitään eikä hän voi nähdä itseään tulevaisuuden äitinä mitenkään. Reese rauhoittaa Sarahin lausuen tälle viestin, jonka John Connor oli käskenyt hänen opetella tulevaisuudessa. Viestissä vielä syntymätön poika kiittää äitiään kaikesta taistelutahdosta ja voimasta. Sarahin täytyi olla rohkeampi kuin koskaan jotta he selviäisivät tulevista haasteista. Sarah kerää rohkeutensa ja rupeaa pikkuhiljaa hyväksymään kohtalonsa.

Valitettavasti James Cameron jätti leikkauspöydän lattialle monen muun pätkän lisäksi myös kohtauksen, jossa Sarah tuntuu ottavan roolinsa haltuun lopullisesti. Vastuunsa ymmärtänyt nainen kertoo Reeselle ideansa siitä, kuinka lähitulevaisuudessa syttyvä sota pystyttäisiin ehkäisemään jo etukäteen. Heidän täytyi vaan tuhota koneisto josta Skynet tulisi muodostumaan. Näin ollen koko turvajärjestelmä jäisi rakentamatta ja kehittymättä itsenäiseksi tekoälyksi. Reese vastustaa ideaa sillä hänen mielestään tulevaisuutta ei saisi sorkkia liikaa. Tämä sinänsä hieman epälooginen ja ymmärrettävästi leikattu kommentti saa Sarahin hermostumaan ja sanasota on valmis alkamaan. Sarah pakenee Reesea jonka inhimillinen sietokyky saavuttaa rajansa. Jatkuva valvominen ja eloonjäämistaistelu vaativat veronsa. Mies murtuu kyyneliin ja putoaa polvilleen maahan. Tulevaisuudesta tulleena hän ei ole koskaan nähnyt 40 vuoden takaista maailmaa kaikessa kauneudessaan. Luonto, muut ihmiset, valo ja aurinko ovat jotain mistä hän ei olisi koskaan edes osannut kuvitella. Reese sanoo että hän ei olisi koskaan saanut nähdä tätä kaikkea, koska nyt hän todella tietää mitä ihmiskunta menetti sodan myötä. Tämä kaikki on hänelle kuin unta. Kohtaus on aidosti liikuttava ja Biehn väläyttelee siinä Reesen inhimillisyyttä enemmän kuin missään muualla elokuvan aikana. Ehkä juuri tämän takia Cameron päätti leikata kohtauksen pois.


Kyle Reese murtuu leikkauspöydän lattialle jääneessä kohtauksessa.

Kaksikko päättää viettää yön alikulkutunnelissa. Sarah pyytää Reeseä kertomaan lisää tulevaisuudesta. Tämä kertoo kylmän analyyttisesti sodan etenemisestä. Pian Sarah vaipuukin uneen jossa tapahtumat saavat jatkoa. Tässä vaiheessa täytyy jälleen nostaa hattua James Cameronin ja Fantasy II:n luomalle tulevaisuuden maailmalle. Apokalyptinen näkymä jaksaa vakuuttaa kerta toisensa jälkeen, vaikka sen luomiseksi jouduttiin rapsuttelemaan päitä tosissaan. Elokuvan tekemisestä kertovissa dokumenteissa nähdään seikkaperäisesti se minkälaista kuvakulmilla ja pienoismalleilla kikkailua homma vaati.

Tässä kohtauksessa pääsemme myös näkemään eloonjääneiden ihmisten tukikohtaa. Maanalaisissa, ränsistyneissä bunkkereissa piileskelevä kansa on nähnyt parempiakin päiviä. Tunnelma on suoraansanoen epätoivoinen. Vain sekalainen joukko raihnaisia, likaisia ja repaleisissa vaatteissa yskiviä selviytyjiä on enää jäljellä. Nälkäisimmät ovat jo niin epätoivoisia että he metsästävät rottia. Ruokaa on saatava. Miehet kulkevat aseet käsissään, naiset makaavat kuihtuneina. Lapset jaksavat hädintuskin leikkiä. Joka puolella näemme vain tyhjiä katseita ja murtuneita mieliä. Nämä ihmiset ovat luopuneet toivosta, tai pikemminkin se on riistetty heiltä pois. Tunnelma on kuin AA-kerhossa.

Kaiken tämän keskellä vaeltaa Reese. Myös vastarintaliikkeen kenraali on kokenut kovia ja mies on silminnähden loppuunpalanut. Lepohetki jää kuitenkin lyhyeksi kun bunkkerissa olevat koirat rupeavat haukkumaan vimmatusti. Niin, koirat ovat tosiaan Terminator-mytologiassa erittäin olennaisessa osassa, sillä Reesen mukaan ne ovat ainoita jotka tunnistavat Terminatorin välittömästi. Tämä seikka jäi itseltäni aikoinaan huomaamatta mutta nyt kun hommaa rupeaa miettimään niin näinhän se tosiaan taitaa olla. Hommaa on alleviivattu jatko-osissakin jonkin verran. Kyynisempi katsoja voisi tottakai ihmetellä että mikseivät kapinalliset asentaneet tukikohtaansa vain metallinpaljastimia?

Koirien vauhkoontumisen syy on siis Terminator, joka on onnistunut kulkeutumaan tukikohtaan muiden ihmisten joukossa. Paljastuttuaan se repäisee esiin massiivisen aseen ja rupea tulittamaan ympärillä olevia ihmisiä silmittömästi. Kyseistä Terminatoria näyttelee Franco Columbu, Arnoldin pitkäaikainen hyvä ystävä ja Mr Olympia-skaboissa myös menestynyt jässikkä. Terminator tekee tuhoa aikansa ja on saamassa Reesen tähtäimeensä, kun Sarah herää unestaan. Se olikin vain painajaista. Toistaiseksi.

Jonkin verran videopelihistoriaa tunteva katsoja saattaa kiinnittää unikohtauksessa myös huomiota Reesen ulkonäköön. Ukossa on tosiaan jotakin melkoisen tuttua, ja ainakin Metal Gear-pelejä pelanneet tunnistavat ilmestyksen välittömästi. Mieshän on kuin ilmetty Solid Snake! Homma ei ole sattumaa, pelisarjan tekijät päättivät tehdä pelinsä tähdestä tarkoituksella Biehnin näköisen. Vuonna 1987 ilmestyneen pelin kannessa poseeraakin kovin tutun näköinen kaveri. Ja mikäs siinä, onhan Biehn helvetin komea jätkä. No homo.


Kuin kaksi marjaa.

Pitkä pakomatka on vaatinut veronsa joten Sarah ja Reese päättävät majoittautua motelliin. Motellin pihalla istuskeleva koira on muuten James Cameronin susikoira Wolfie. Osa katsojista saattaa muistaa vastaavanlaisen ilmestyksen elokuvan jatko-osassakin. Sarah vetäytyy lepäilemään huoneen suojiin ja Reese lähtee metsästämään lähikaupoista elintarvikkeita, eli toisinsanoen pomminrakennusvälineitä. Tällä välin Sarahin täytyy tottakai tarttua puhelimeen ja soittaa äidilleen. Neitonen paljastaa jo toisen kerran elokuvan aikana sijaintinsa puhelimessa Terminatorille, joka on ollut jälleen aktiivinen. Sarahin äidin tappanut tuhoaja imitoi puhelimessa uhriaan ja saa naiselta tarkat ohjeet sijainnista. Reese palaa kaupasta ja kaksikko viettää romanttisen illan Reesen opettaessa Sarahille kuinka rakennetaan pommeja. Voih tuota hurmuria. Still no homo.

Yö saapuu jälleen. Kumpikaan pakenevasta kaksikosta ei saa kuitenkaan unta. Reese vahtii ikkunasta pihapiiriä haukan lailla, ja Sarah pyörii sängyssä levottomasti. Hän rupeaa kyselemään Reeseltä tulevaisuudesta, tällä kertaa henkilökohtaisia asioita koko ihmiskunnan historian sijaan. Psst, klik! Tämä puhuu tunteistaan avoimesti kuin kuka tahansa mies, eli kylmäkiskoisesti ja vältellen. Hän kertoo että kipu on vain asia jonka kanssa täytyy elää. Kipua voi oppia hallitsemaan ja sen voi sulkea pois mielestään. Kaikkia tunteitaan mies ei osaa kuitenkaan hallita. Hän kertoo saaneensa John Connorilta aikoinaan valokuvan. Tuossa rypistyneessä ja haalistuneessa kuvassa oli ainoa asia jonka johdosta Reese jaksoi jatkaa epätoivoista taistelua ylivertaista vihollista vastaan. Ainoa asia joka toi hänelle toivoa ja voimaa pimeimpinäkin hetkinä. Kuvassa oli Sarah. Reese kertoo opelleensa kuvan joka ainoan yksityiskohdan. Hän rakastui Sarahiin jo pelkän kuvan perusteella. Hän lähti vapaaehtoisena matkaan kohti menneisyyttä Sarahin takia, tietoisena siitä että hän ei voisi enää ikinä palata entiseen elämäänsä.

Katsoja pyyhkii kyyneleen silmäkulmastaan, ja väittää sen johtuneen roskasta. Maybe a bit homo. Yleensähän puhutaan että tämän elokuvan jatko-osan loppukohtaus on ainoa elokuvahetki jonka äärellä mies saa tirauttaa kyyneleen. Mielestäni tämä pätkä olisi myös erittäin vahva ehdokas kyseiselle tontille.

Sarah on moisen tarinan jälkeen tottakai sulaa vahaa ja kaksikko antautuu yölle. Tunnusmusiikin uskomattoman pianoversion soidessa John Connor saa alkunsa (jos joku ei sitä tässä vaiheessa vielä itse päätellyt) ja Reese vie MILF Hunter-ideologian seuraavalle tasolle. Pidemmälle hommassa olisi voinut päästä ainoastaan Marty McFly, mutta nyt lähdetään jo ehkä turhan filosofisille vesille. Luojan kiitos kaksikko liputtaa ehkäisemättömän seksin puolesta ja tulevaisuuden palaset loksahtelevat vielä hieman enemmän kohdilleen. Näemme myös Linda Hamiltonin tissit.

Ilo on kuitenkin lyhytaikaista. Pihapiirin koira rupeaa räksyttämään äkäisesti ja Reese tajuaa välittömästi mistä on kyse. Terminator on löytänyt heidät jälleen kerran.

Seuraa jälleen villi takaa-ajo. Reese ja Sarah nappaavat käyttöönsä maastoauton ja Terminator kaasuttelee puolestaan moottoripyörällä. Matka suuntautuu takaisin kohti kaupunkia ja kesken ajon Reese koittaa pysäyttää tuhoajan viskomalla tätä hieman aiemmin rakentamillaan pommeilla. Osumatarkkuus on kuitenkin heikko ja kun Reese on heittämässä yhtä pommeistaan, Terminator saa sihtinsä kohdilleen. Se ampuu Reeseä juuri kun tämä on heittämässä pommia ja se räjähtää maastoauton päällä. Reese haavoittuu vakavasti. Sarah kirkuu. Terminator lisää vauhtiaan ja on jo saavuttamassa autoa kunnes Sarah sisuuntuu ja kiilaa Terminatorin tienposkeen. Valittettavasti maasturi ottaa myös iskua ja pian Sarah ja Reese löytävätkin itsensä pää ylöspäin.


Sarah autoilee Australian liikennesääntöjen mukaisesti.

Äkäisestä asfaltti-ihottumasta kärsivä Terminator on täynnä road ragea, ja se pysäyttää matkalle sattuvan bensa-auton. Sarah seuraa tilannetta autonromun sisältä ja koittaa repiä loukkaantunutta Reeseä mukaansa. Takaa-ajon loppusuora alkaa olla selvästi käsillä.

Terminator ottaa säiliöauton haltuunsa ja noin 1,8 sekunnin mittaisen pika-autokoulun jälkeen painaa kaasua määrätietoisesti. Sarah ja pahasti linkkaava Reese pakenevat henkensä edessä, eikä tilanne näytä lupaavalta. Tohinan keskellä Reese onnistuu kuitenkin pujottamaan pomminsa auton pakoputkeen. Mies kaatuu maahan kaikkensa antaneena. Rekka on kuitenkin edelleen Sarahin perässä joka pinkoo karkuun kuin viimeistä päivää. Auton sisällä pommin sytyslanka palaa tuskatuttavan hitaasti. Terminator kiihdyttää entisestään. Se ei kuitenkaan enää auta, sillä pommi räjähtää vihdoin ja luo aikaan melkoisen pamauksen. Liekehtivät autonosat lentelevät sinne tänne. Jos kyborgi ei tuohon pysähdy niin onhan kumma. Sarah näkee Terminatorin nousevan vielä kerran liekeistä ylös. Muutaman askeleen jälkeen tämä kuitenkin kaatuu maahan ja näemme kuinka liekit käristävät sen ruhoa. Pintakerroksen elävä ihokudos tirisee kuin pekoni pannulla. Jokohan tämä taistelu olisi päättymässä?

Samaa mieltä asiasta oli myös elokuvan musiikit säveltänyt Brad Fiedel, joka ennen sävellystyötään pääsi näkemään elokuvan raakaversion. Tarina oli imaissut Fiedelin mukaansa totaalisesti ja hän myötäeli Sarahin tuskaista matkaa täysin palkein. Tässä vaiheessa Fiedel ei osannut enää peitellä tunteitaan ja hän möläytti ääneen lauseen jota luuli vain ajattelevansa päänsä sisällä: "Jos tuo tuosta nousee niin minä kävelen tästä näytöksestä helvettiin". Lauseen möläytettyään Fiedel tunsi punan nousevan poskilleen. Paikalla olivat niin elokuvan tuottajat kuin ohjaaja Cameronkin, ja nämä kuulivat lausunnon satavarmasti. Fiedel oli varma että hän oli menettänyt elämänsä keikan ja halusi kuolla häpeästä. Cameron kuitenkin myhäili tyytyväisenä, sillä juuri tällaiseen tilaan hän oli katsojat halunnut ajaa.

Hieman erilaisen näkemyksen tilanteesta omasi elokuvan rahoittajana toiminut Orionin pääjehu John Daly. Hänen mielestään elokuvassa oli tapahtunut jo aivan tarpeeksi ja tarina voisi ihan hyvin päättyä tuohon räjähdykseen. Cameron oli äimistynyt. Tuotannossa oltiin päästy jo loppusuoralle ja nyt koko tarina pitäisi lyödä poikki juuri ennen lopullista kliimaksia? Nöyränä miehenä Cameron haistatti Dalylle sanatarkasti vitut ja ilmoitti että näin ei tule tapahtumaan. Pienen väännön jälkeen ohjaaja sai tahtonsa läpi ja elokuva ansaitsemansa lopun. Tämä järjettömältä tuntunut ehdotus Orionin taholta oli vain yksi yhtiön typeryyksistä, joista Cameron ja kumppanit tulisivat kärsimään vielä elokuvan valmistuttuakin. Näistä vaiheista lisää hieman myöhemmin.

Reese laahustaa liekkien keskeltä Sarahin syleilyyn. Kaksikko huokaisee helpotuksesta. Taistelu on ohitse. Liekehtivän rekan keskeltä kuuluu kuitenkin epäilyttävää kolinaa. T-800 on menettänyt pintakudoksensa mutta se ei riitä pysäyttämään tätä tuomiopäivän konetta. Cameronin alkuperäinen painajaisvisio on vihdoin todellisuutta kun kauhistuttava metallirunkoinen kyborgi nousee ylös liekeistä. Sen punaiset, demoniset silmät huomaavat Sarahin välittömästi. Pako ei ole vieläkään ohitse. Katsojan sydän rupeaa jyskyttämään entisestään ja hän hyppää ylös penkistään. Run, you fools!


Voi vittu.
 
Sarah ja Reese pakenevat läheiselle tehtaalle ja linkuttava, vaikeasti etenevä T-800 seuraa heitä sinne. Reese telkeää kaksikon massiivisen metallioven taakse jonka avulla he saavat muutaman sekunnin verran etumatkaa. Terminatorin mäiskiessä ovea sisään Reese lyö kaikki tehtaan koneet päälle hämäyksen vuoksi. Ovi ei tietenkään pidättele kyborgia kauaa ja pian tämä onkin jo samassa tilassa jahtaamiensa kohteiden kanssa. Sillä on kuitenkin vaikeuksia erottaa ja kuulla ihmisiä kaiken tämän metakan keskellä.

Vaikeuksia oli myös elokuvan tekijöillä ja erityisesti työryhmällä joka oli vastuussa metalliluurangon liikuttelusta. Jonkinasteisen aivopierun seurauksena ihmisen kokoinen kyborgi oli valmistettu teräksestä ja voit varmasti kuvitella minkälaista säätöä sellaisen painon siirtely on. Puolivartalokuvia varten Terminatoria täytyi olla aina liikuttamassa kaksi raavasta miestä, niin perkeleellisen paljon se painoi. Kokonaista kyborgia varten käytettiin stop motion-tekniikkaa, eikä tulevaisuuden cgi-kikkailuista ollut vielä tietoakaan. Kunnianhimoista, aikaansa edellä olevaa toimintaa joka tapauksessa. Muutaman sekunnit mittaiset stop motion-pätkät ovat tottakai ajan hampaan nakertamia mutta niistä mussuttaminen olisi tarpeetonta. Realiteetit, ajankohta ja budjetti täytyy pitää mielessä.

Tehtaan sisällä Terminator on vihdoin löytänyt kohteensa. Reese karjuu Sarahille että tämän on pakko paeta, ja asettuu naisen ja Terminatorin väliin. Mies tietää itsekin olevansa vain hidaste, mutta päättää silti uhrata itsensä Sarahin vuoksi. Epätoivoiset ajat ajavat epätoivoisiin ratkaisuihin. Reese tarttu metalliseen tankoon ja takoo kyborgia päähän viimeisillä voimillaan. Iskuilla ei ole tietenkään minkäänlaista vaikutusta Terminatoriin, joka kiskaisee Reesen metrien päähän vain yhdellä iskulla. Tuhoaja kävelee verta valtoimenaan vuotavan sotilaan luokse ja valmistautuu viimeiseen, kuolettavaan iskuun. Reese on kuitenkin jemmannut viimeisen pomminsa talteen. Hän sytyttää sen palamaan, puskee sen Terminatorin rungon sisälle ja syöksyy portaita pitkin pakoon.


Reesen continuet ovat lopussa, Terminator tykittää God Mode päällä. Cheat!

Seuraa jälleen yksi räjähdys. Metalliset raajat lentelevät ympäriinsä ja tiheä savu leviää. Sarah makaa lattiatasossa. Yksi ilmassa lentäneistä metalliosista on uppoutunut hänen reiteensä. Nainen huutaa tuskissaan ja ryömii vieressä makaavan Reesen viereen. Hän tarttuu kiinni rakkaaseensa mutta ei saa vastakaikua. Reese on kuollut.

Järkytys seuraa kuitenkin toistaan kun T-800 (tai mitä siitä on enää jäljellä) nousee esiin ja ryhtyy raahaamaan torsoaan kohti Sarahia, aivan kuin Cameronin alkuperäisessä painajaisessa. Piinaava musiikki äityy suorastaan villiksi ja katsoja repii hiuksia päästään. Eikö tämä piina lopu koskaan? Nainen riuhtoo itseään kohti liukuhihnoja ja kaikkea mikä voisi viedä hänet pois hänet kauemmas tästä tilanteesta mutta mikään ei auta. T-800 seuraa häntä kuin hai laivaa. Piinaava musiikki jatkuu ja yhtäkkiä olemmekin keskellä kauhuelokuvaa. Niskavillat nousevat pystyyn.

Sarah syöksyy pieneen tunneliin joka paljastuu metallinpuristimeksi. T-800 ryömii sinne Sarahin perässä, joka on päässyt jo ulos ahtaasta tilasta toisessa päässä. Sarah lyö pienen metallisen portin kiinni Terminatorin lärvän edestä. Tämä koittaa tuloksetta vielä kaapia otetta Sarahista, joka on jo huomannut olevansa oikeanlaisen mekaniikan äärellä. Piinaavan hetken keskellä Sarah tuntuu tajuavan taistelun olevan käännekohdassa. Hän luo ensimmäistä kertaa elokuvassa Terminatoriin katseen, josta ei voi aistia enää pelkoa. Homma on nyt kääntynyt ja tämä aiemmin niin pysäyttämätön tappokone on nyt puolestaan nalkissa. Katse ja ele ovat pikaisia ja hetkessä ohi kiitäviä hetkiä mutta Sarahin silmistä voi nähdä hänen muutoksensa. Nainen kurottaa kätensä kohti laitteen ohjauspaneelia ja lausuu armottomat sanansa: "You're terminated, Fucker". Sarah painaa käynnistysnappia ja puristimen osat lähtevät liikkumaan.


"Flash before my eyes, now it's time to die!", laulaisi Hetfield.

Jopa tuhansien tonnien puristusvoimaan pystyvät laitteet ovat Terminatorille vihdoin liikaa. Kyborgin ruho liiskaantuu nätisti kuin tyhjä tölkki ja ympäriinsä kimpoilevat sähköpurkaukset toimivat merkkinä siitä että tuotteen elinkaari alkaa olla vihdoin lopussa. Pysäyttämättömän koneen pysäyttää lopulta toinen kone. Kohtalon iva on hieno asia. Cameron päästää Sarahin ja katsojat vihdoin viimein piinasta joka ei tuntunut loppuvan sitten millään. Harteilta nousee taakka, hengitys alkaa jälleen tasaantumaan ja sydämen iskutiheys alkaa laskeutua normaaleihin lukemiin. Voi helkkari mitä piinausta. Terminatorin silmässä loistava punainen valo hiipuu, hiipuu ja hiipuu. Lopulta se sammuu.

Musiikki hiljenee. Näemme ja kuulemma vain hämärässä hallissa yksin niiskuttavan Sarahin.

Ambulanssit saapuvat paikalle. Sarah on vihdoin turvassa ja hänet kuljetaan paareilla kohti sairaalaa. Samalla hetkellä hän näkee Kylen viimeistä kertaa. Sarahin elämän pelastanut ja ikuisiksi ajoiksi muuttanut mies on kuollut ja hänet suljetaan mustaan ruumispussiin. Ruutu pimenee ja Cameron kuljettaa meidät muutaman kuukauden päähän lähitulevaisuuteen.

Yksinäinen jeeppi etenee pitkin Meksikon päättymättömiä asfalttiteitä. Ratin takana istuu Sarah. Takapenkillä matkatoverina istuu tutunnäköinen susikoira. Etupenkiltä löytyy ladattu ase. Vatsassaan Sarah kantaa vielä syntymätöntä poikaansa, John Connoria. Hänen elämänsä on muuttunut paljon, tai oikeastaan kokonaan, viimeisen muutaman kuukauden aikana. Ennen niin huolettomalta vaikuttanut tulevaisuus on nyt synkempi kuin koskaan eikä Sarah ole selvästikään päässyt pelosta ylitse. Hän on tällä hetkellä maailman yksinäisin ihminen eikä kukaan voisi koskaan ymmärtää häntä tässä asiassa. Tämän takia Sarah on päättänyt eristäytyä muista ihmisistä. Jäsennelläkseen asioita hän ottanut mukaansa ääninauhurin johon hän purkaa tuntojaan. Itseään, mutta myös vielä syntymätöntä Johnia varten.

Bensa-asemalla, juuri kun Sarah puhuu nauhurille murheellisesti Reesestä, heidän rakkaudestaan ja tämän kohtalosta, pieni poika kameransa kanssa yllättää naisen. Poika räpsäisee polaroid-kuvan jonka hän haluaa myydä kuvauskohteelleen. Neuvottelun jälkeen Sarah suostuu ostamaan kuvan neljällä dollarilla ja pakkaa sen reppuunsa. Kuva on sama, jonka Kyle Reese tulisi saamaan John Connorilta tulevaisuudessa. Kuva, jonka nähdessään Reese rakastui Sarahiin ikuisiksi ajoiksi. Reesen mielestä Sarah oli kuvassa surullisen näköinen, ja hän oli usein miettinyt mitä nainen kuvanottohetkellä ajatteli. Katsojan leuka rupeaa jälleen väpättämään vaivihkaa kun palaset loksahtelevat kohdalleen. Huikeaa tarinankerrontaa.

Aavikolta puhaltaa kova tuuli. "Myrsky on tulossa!", varoittelee pieni poika Sarahia. Tämä luo merkitsevän katseen taivaanrannassa siintäviin ukkospilviin ja toteaa elokuvan viimeisen repliikin.

"Tiedän."




Näin jälkikäteen on helppoa nähdä The Terminatorin vahvuudet ja syyt siihen miksi se on yksi aikakautemme suurista toimintaklassikoista. Sen pääarkkitehtina toiminut James Cameron teki tämän elokuvan myötä läpimurtonsa ja uudisti visioillaan ja kunnianhimollaan kokonaisen elokuvagenren. Myös kaikki muut tekijät joutuisivat nostamaan rimaansa tämän mestariteoksen myötä.

Cameronin lisäksi myös Arnold Schwarzenegger nousi parrasvaloihin lopullisesti Terminatorin myötä. Alunperin päätähteä arveluttanut rooli oli miehelle nappivalinta ja Arnold onkin Terminatorin roolissa luvalla sanoen täydellinen. Irvileuat voisivat tottakai piikitellä roolin haastavuudesta, mutta näyttelijäntyö ei ole aina pelkkien dialogien läpikäymistä ja emootioiden näyttämistä. Se on hahmon totaalista haltuunottoa ja katsojille sen uskottavasti myymistä. The Terminatoria katsoessasi unohdat että päähahmoa näyttelee Arnold Schwarzenegger. Näet vain kylmän ja tunteettoman koneen, joka on oikeasti pelottava ja uhkaava. Nyt ollaan kaukana miehen myöhempien vaiheiden viritelmistä komedian puolella.

Olisi myös vähättelyä puhua The Terminatorista pelkkänä toimintaelokuvana. Se on paljon, paljon muuta. Ensinnäkin harva toimintaelokuva saa sinut kiintymään yhtä vahvasti päähahmoihinsa. Sarah ja Kyle ovat lajityypille harvinaisen inhimillisiä olentoja ja heidän taipaleensa on kaikessa lohduttomuudessaan kaunis rakkaustarina. Vaikka molemmat tietävät heidän yhteisen tulevaisuutensa olevan vain pelkkää haaveilua, he pitävät kiinni toisistaan loppuun saakka. Michael Biehn tekee aivan järisyttävän roolin alkuun niin konemaisena sotilaana, joka kuitenkin loppuun päin mentäessä paljastuu sydämellään ajattelevaksi, normaaliksi ihmiseksi. Sarah ei ole hänelle pelkkä tehtävä, vaan hänen elämänsä suurin rakkaus jonka vuoksi Reese on valmis uhraamaan kaiken, jopa itsensä. Biehnille olisi suonut paljon enemmän kuin tyytymisen useaan sivurooliin uransa myöhemmissä vaiheissa.

Rakkaustarinan lisäksi The Terminator tarjoilee huikeita Science Fiction-hetkiä. Vaikka Cameronin villeimmistä visioista jouduttiin luopumaan vajaiden resurssien takia, ovat elokuvassa nähtävät lyhyet pätkät ikimuistoisia. Storyboardeilta henkiin herätetty dystooppinen maailma on inspiroinut satoja, tuhansia muita elokuvantekijöitä jotka ovat koittaneet päästä edes lähelle tuota apokalyptista näkyä.

Elokuvan synkeä ja jännittävä, jopa kauhuelokuvamainen tunnelma on myös jotakin ainutlaatuista. Vaikka pinnistelen aivojani, en saa mieleeni montaakaan toista tämän genren elokuvaa, joka tarjoilisi yhtä kuumottavia hetkiä. Elokuvaa muistelessani mieleeni palautuvat välittömästi Losin pimeät yöt, Sarahin ja Reesen murheelliset keskustelut, Arnoldin pysäyttämätön ja armoton hahmo sekä kaikenkaikkiaan päättymätön epätoivo sekä tuli perseen alla-tunnelma. Cameron onnistui toden totta luomaan elokuvan joka pitää katsojan näpeissään alusta asti eikä se tarjoile juurikaan hengähdystaukoja. Vaikka näemmekin Terminatorin musertuvan puristimen sisälle, päähän jää pyörimään silti kauhukuva. Riittääkö tämäkään, onko Sarah vieläkään turvassa? Piinaava fiilis jatkuu vielä lopputekstien rullatessa ruudussa.

Kaiken pohjana on tottakai Cameronin loistava tarina ja sen rytmitys. Halutessaan The Terminatorin tarinan ja koko sitä ympäröivän mytologian voi nähdä jopa suurena filosofisena pohdintana, jonka voi kiteyttää yhteen lauseeseen: "The future is not set. There is no fate but what we make for ourselves." Kliseistä, kulunutta, niin käytettyä mutta myös niin totta.


Stan Winston ja Cameron työn touhussa kuvauksissa.

Kaiken hehkutuksen, ylistyksen ja ties minkä jälkeen on hämmentävää lukea elokuvan vaiheista pian sen valmistuttua. The Terminatorin jakelusta vastannut Orion ei ollut missään vaiheessa luottanut elokuvan potentiaaliin eikä aiemmin mainittu 4 miljoonan dollarin budjetti muuta todistanutkaan. Rahoittajille elokuva näyttäytyi vain mahdollisuutena kerätä takaisin pienet budjettiin ilmestyneet lovet ja sen potentiaaliseksi kohdeyleisöksi miellettiin vain innokkain sci fi-faniryhmä joka kävisi katsomassa sen jo avausviikonlopun aikana. Toisinsanoen elokuvan elinkaareksi spekuloitiin vain muutaman viikon mittaista pyrähdystä.

Cameron oli yhtiön toiminnasta raivoissaan. Asioista päättävät pamput mielsivät elokuvan yhdeksi b-luokan rymistelyksi muiden joukossa ja sen vähäiset trailerit koostettiin lähinnä kohtauksista joissa Arnold ampuu tavaroita palasiksi. Alhaisena toimintatrillerinä pidetty elokuva oli täynnä potentiaalia mutta tuotantoyhtiöllä ei ollut mielenkiintoa tai kykyä nähdä siinä mitään erikoista.

Kriitikot olivat asiasta kuitenkin eri mieltä. The Terminator tarjosi jotain mitä ei oltu vielä koskaan aiemmin nähty ja leffa keräsikin ennakkonäytöksistä lähes pelkästään ylistystä ja "mistä nämä kaverit ilmestyivät?"-henkistä ihmettelyä. Hype saatiin tarttumaan myös maksavaan yleisöön ja Orionin töpeksinnästä huolimatta The Terminator nousi katsojatilastojen kärkeen, jossa se pysytteli muutaman viikon ajan. Cameron ja Schwarzenegger olivat asiasta tottakai ylpeitä, mutta samalla miehiä kalvoi valtaisa pettymys Orionin toimintaa kohtaan. Se oli toiminnallaan hukannut valtavan ja potentiaalisen katsojaryhmän. Cameron otti nihkeilyn henkilökohtaisena vittuiluna ja epäluottamuslauseena.

Lisää kapuloita rattaisiin löi Harlan Ellison, joka oli toiminut The Outer Limits-sarjan käsikirjoittajana 60-luvulla. Monien muiden tapaan hän oli erittäin vakuuttunut The Terminatorista, mutta huomasi tarinassa kummallisia yhtäläisyyksiä hänen kirjoittamaansa The Outer Limits-jaksoon joka kantoi nimeä Soldier. Siinä ajassa vahingossa taaksepäin matkaava sotilas joutuu keskelle hänelle vierasta maailmaa ja soppa on valmis. Vaikka tarinassa voi nähdä yhtäläisyyksiä The Terminatoriin, ei Cameron kuitenkaan suostunut nielemään väitteitä. Orion halusi silti vältellä ikävää julkisuutta ja maksoi Ellisonille sievoisen summan dollareita jotta isommalta sotkulta vältyttäisiin. Mies sai myös nimensä tämän ja jokaisen seuraavan Terminator-julkaisun kylkeen. Cameron oli päätöksestä raivoissaan ja alleviivasi että kyseessä oli vain ja ainoastaan Orionin tekemä myönnytys jonka kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä.

Terminator-mytologia on niin potentiaalinen ja periaatteessa rajaton että sitä on tämän elokuvan jälkeen yritetty jatkaa ja laajentaa moneen otteeseen. On kohtalaisen huvittavaa että vaikka tämä elokuva tehtiin vaatimattomalla budjetilla ja jo vuonna 1984, eivät esimerkiksi 2000-luvulla isolla rahalla kasatut hankkeet aiheesta ole päässeet lähellekään alkuperäisen tunnelmaa. Wayne Cambellia lainatakseni: "Ah yes, it's a lot like 'Star Trek: The Next Generation'. In many ways it's superior but will never be as recognized as the original."


2000-luvun tuotantoa.

Vuonna 2003, lähes 20 vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen, Arnold Schwarzenegger palasi toistamiseen klassiseen roolinsa Terminator 3 - Rise Of The Machines-elokuvaa varten. Elokuvan budjettia varten oli varattu vaatimattomat 200 miljoonaa dollaria, joista Arnold nappasi tililleen noin 30 miljoonaa taalaa. Plus provikat tietenkin.

Raha ei kuitenkaan tee autuaaksi. Poissa oli James Cameron, ja poissa olivat myös alkuperäisteoksen särmä, tarina ja tehokkuus. Kalliilta TV-elokuvalta näyttävä sekalainen pläjäys tuntuu tasapainottelevan toiminnan ja (paikoittelen tahattoman) huumorin välillä eikä se osaa oikein päättää että mistä siinä on kyse. Väkinäisimmät vitsit saavat katsojan kiemurtelemaan tuskissaan myötähäpeästä eikä reilusti päälle viisikymppisen Arnoldin otteista enää paista tuttu jylhyys ja vakuuttavuus. Vuodet ovat hioneet entisen kivikasvon piirteistä terävimmät kulmat pois eikä elokuva tunnu missään vaiheessa oikein miltään. Elokuvan ainoa piriste on loppuratkaisu, mutta sekin tuntuu enemmän paniikkinappulan painamiselta kuin oikealta oivallukselta. Samalla vesitetään myös kahden ensimmäisen elokuvan loppuunsa hiottu draaman kaari. Kiteytettynä leffa on vain yksinkertaisesti todella paska.

Vuoden 2009 Terminator Salvation on elokuva josta minä, ja varmasti myös moni muu olisi halunnut oikeasti pitää. Kaikki tuntui olevan kohdallaan: Rahaa oli tarpeeksi, John Connoria näyttelemässä 2000-luvun virallinen laadun tae Christian Bale, toisena pääosatähtenä nouseva nimi Sam Worthington. Ennakkotietojen perusteella elokuva tuntui ottavan uuden raikkaan otteen jo tuttuun tarinaan ja ensimmäistä kertaa näkisimme kaikessa komeudessaan/karuudessaan tulevaisuuden sodan ja seuraukset. Myös Arnoldin huhuttiin tekevän cameo-roolin elokuvan aikana. Pelinappulat olivat enemmän kuin kohdillaan, mutta... Niin. Ymmärrän että tämän elokuvan piti alunperin olla kokonaan uuden trilogian ensimmäinen osa mutta kyllähän siltä silti olisi saanut vaatia edes hieman kiinnostavaa tarinaa. Katsoin elokuvan kertauksen vuoksi viime viikonloppuna ja voin sanoa rehellisesti että jos pyytäisit minua nyt kuvailemaan sen juonta, olisin hätää kärsimässä. Elokuva on visuaalisesti sinänsä näyttävä mutta jatkuva silmäkarkki ja räjähtelyt pistävät muunkin kuin perseen puutumaan. Tarinasta ei jää yksinkertaisesti käteen mitään. Elokuva pärjäsi lippuluukulla mukiinmenevästi mutta pettyneitä olivat niin katsojat kuin kriitikotkin. Lopulta elokuvan tuottanut yhtiö haettiin konkurssiin ja idea uudesta trilogiasta kuoli kohtuunsa. Melkoista tuhlausta ja hukattuja mahdollisuuksia.

Samoihin aikoihin nähtiin myös Foxin tuottama, lyhyeksi jäänyt TV-sarja Terminator - The Sarah Connor Chronicles. Sarja keskittyi Sarahin ja Johnin vaiheisiin ennen kolmatta elokuvaa eikä sen pääpaino ollut niinkään toiminnassa vaan sen hahmoissa. Sarja on omalla kohdallani vasta alkutekijöissään joten en osaa antaa siitä vielä sen suurempaa mielipidettä. Ainakin jo tässä vaiheessa se on tarjoillut tuttuja kasvoja viime vuosien parhaista TV-sarjoista (Oz, Firefly, Game Of Thrones) joten odotukset ovat kohtalaiset. Kassellaan.

Tämän vuoden puolelle olemme saaneet lukea sekalaisia uutisia viidennestä Terminator-elokuvasta jonka pääosassa tullaan näkemään 10 vuoden tauon jälkeen herra Schwarzenegger. Kyborgin rooliin mies tuskin enää palaa, joten käsikirjoittajilla on pähkinä purtavana kuinka pusertaa jo seitsemääkymppiä lähestyvä Arnold tarinaan uskottavasti. Ainoa käypä ratkaisu taitaisi olla normaalin ihmisen näytteleminen, ja siihen suuntaan huhut ovatkin Schwarzeneggeria viime viikkoina vieneet. Myös Linda Hamiltonin ja Michael Biehnin paluusta rooleihinsa on huhuttu. Valitettavasti mutta ei niinkään yllättäen James Cameron on pessyt kätensä koko Terminator-saagasta eikä hän halua olla sarjan kanssa enää missään tekemisissä. Mies on ilmeisesti ottanut elämäntehtäväkseen Avatar-hömpän työstämisen hamaan loppuun asti. Harmi sinänsä.




Mutta hei, ette kai oikeasti luulleet että unohdin mitä herrat Cameron ja Schwarzenegger ehtivät tekemään yli hypätyn 90-luvun puolella? Alkuperäiselle The Terminatorille oltiin suunniteltu jatkoa heti ensimmäisen osan valmistuttua, mutta erinäisistä syistä sen tekeminen viivästyi. Cameron ja Schwarzenegger olivat tottakai kiireisiä myös muiden projektiensa parissa mutta molempien sydän sykki silti tälle synkeällä taistelulle tulevaisuudesta. Cameronin työ The Abyss-elokuvan parissa sai hänet ymmärtämään että teknologia oli vihdoin sillä tasolla että hän pystyisi rakentamaan Terminatorin jatko-osasta mielikuviensa vertaisen teoksen. Elokuvasarjan oikeuksista väännettiin pitkät tovit kunnes niitä pantannut Hemdale Film Corporation joutui myymään ne pois rahapulassa. Oikeudet osti Mario Kassarin Carolco-yhtiö, ja Schwarzeneggerin kerrotaan näytelleen suurta roolia tuon kaupan synnyssä.

Kaikki oli siis valmista. Cameron työryhmineen synnytti ja hioi jälleen uuden tarinan vanhan tutun kyborgin ympärille, jonka hän oli nähnyt ensimmäistä kertaa painajaisessaan yli 10 vuotta aiemmin. Schwarzenegger oli jo sementoinut asemansa aikakautensa suurimpana tähtenä mutta hän oli silti enemmän kuin halukas palaamaan ikonisimpaan rooliinsa. Linda Hamilton liittyi ryhmän vahvuuteen ja kaivoi sisältään jälleen Sarah Connorin. Tällä kertaa mukana olisi myös Sarahin poika, tulevaisuuden vastarintaliikkeen johtaja John Connor. Tuhansien hakijoiden joukosta valittu Edward Furlong oli valmis astumaan elämänsä ensimmäiseen elokuvarooliin. Tällä kertaa kyborgeja olisi kaksi ja Arnoldin lisäksi roolin sai vielä tuossa vaiheessa suht tuntematon Robert Patrick.

Yhdessä tämä työryhmä oli valmis luomaan elokuvan, joka tulisi nousemaan yhdeksi kaikkien aikojen elokuvista. Suunnitelmissa oli massiivinen ja eeppinen jatko-osa kenties 80-luvun omaperäisimmälle valkokangastarinalle. Elokuva, joka tulisi muuttamaan toimintagenren ikuisiksi ajoiksi ja pudottamaan myös sinut perseellesi sen nähdessäsi. Ainakin jos olet kaltaiseni 80-luvun kasvatti. Tämän elokuvan jälkeen mikään ei ollut entisellään.

Mutta puhutaan siitä lisää joku toinen kerta.